Kartanoarabiaa ja kaupunkiretroa

Matka Virtaan ja Urajärven kartanoihin innosti eläytymään menneiden aikojen kartanoelämään. Niinpä poimin Tampereen huutokauppakamari Annmari’s tuota pikaa tulevasta huutokaupasta pari kohdetta, johtotähtenä otsikko ”Kartanoarabiaa”. Sen oheen innostuin valitsemaan kartanon nuorelle väelle tai kaupunkiin lähteneelle jälkikasvulle sopivaa modernia retroa, rannalle kätevästi kulkevan matkalevysoittimen ja italialaiset pöytälamput.

Hae sinäkin. Tampereen uusien nettisivujen hakukone sekä mahdollisuus tutustua tarjontaan myös esimerkiksi yksi esineryhmä kerrallaan tai viimeisimpinä sisään tulleista esineistä alkaen ovat tehneet huutokauppaseikkailusta yhä helpompaa. Kuvakoko tuntui aluksi aiempaa pienemmältä, mutta kuvien avaaminen sujuu yhtä nopsaan kuin ennenkin, tietokoneen osoittimella voi tarkata kohteiden yksityiskohtia ja kuvia on edelleen tarjolla hyvän huutokauppatavan mukaan, kuten nettisivuilla kuuluukin, eri puolilta, yksityiskohdista, leimoista, signeerauksista ja vaurioista. Se kertoo huutokauppafirman osaamisesta, sillä kuvat havainnollistavat asiakkaalle sen, mihin asiantuntijat ovat kiinnittäneet huomiota esinettä arvioidessaan ja mihin detaljeihin asetettu lähtöhinta ja kohteen sanallinen kuvailu perustuvat. Uudistuneen raikkaan ilmeen takana olevalla perhekolmikolla – Jukka, Annmari ja Ilkka Takala – on näin ollen syytäkin yrityksen etusivulla säteilevään hymyyn.
ximg_5767.jpg.pagespeed.ic.gjEAb5gzMQximg_4185_1.jpg.pagespeed.ic.ZkqliOXhDoximg_4636.jpg.pagespeed.ic.IUIXauNY8G
ximg_6548.jpg.pagespeed.ic.9AHHXKUM-Zximg_3380.jpg.pagespeed.ic.d-eyr0-ITl
Näiden esineiden lähtöhinnat 9.9. pidettävässä huutokaupassa Tampereella ovat:
– Arabian kannu 50 €; Kaksi kannua, joista toisessa Arabian leima 120 €. (Loppuhinnat 40 € ja 90 €)
– Arabian kukkapylväspari 200 €. (Loppuhinta 580 €)
– Levysoitin 50 € ja pöytälamput 120 €. Keramiikkavalaisimet näyttäisivät olevan italialaisen Bitossi Ceramichen Rimini Blu -sarjaa. (Loppuhinnat 40 € ja 280 €). Sen loi ja lanseerasi 1950-luvulla firman pitkäaikainen taiteellinen johtaja Aldo Londi. Sinistä retroherkkua on edelleen tuotannossa. Nykyisin saatavilla oleva valikoima löytyy Bitossin sivuilta, kun klikkaat
http://www.bitossiceramiche.it/bitossi/index.php?/Prodotti/Rimini-Blu

Ota yhteyttä

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s