Unihiekkaa

Nostalgialukemat olivat huipussaan, kun DDR:n lahja maailman lapsille Unser Sandmännchen eli Nukkumatti tuli vastaan Hagelstam & Co:n huutokaupassa menneenä tiistaina.
4563_5
Unensiniseen nuttuun sonnustautunut pujopartainen Nukkumatti käynnisti kylmän sodan vuosina kilpajuoksun BRD:n eli Länsi- Saksan ja DDR:n eli Itä-Saksan välillä. Kisan voitti itä, joka sai animaatiosarjansa televisioon ensimmäisenä 1959. Minun lapsuuteni Suomi seurasi tietysti heti perässä, ja itäsaksalainen unihiekan heittäjä alkoi näkyä meidänkin TV-ruuduissamme 1973. Sarjaa katsoivat useat pilttisukupolvet, sillä seikkailut jatkuivat Suomen televisiossa kokonaista 32 vuotta.
Nukkumatti-iltahetken kohokohtia oli päähenkilön saapuminen ja jakson loppuhuipennus, johon kuului unihiekan heitto ja jännittävä kulkupeli. Nukkumatti kulki maailman lapsia tuudittelemassa kuumailmapallolla, sukellusveneellä, Berliinin metrolla, lentävällä matolla, postivaunuilla, höyryveturilla ja jopa avaruussukkulalla. Itäsaksalaista luksusta edusti Nukkumatin hieno avo-Trabant.
Muistan vieläkin animaation tunnusmelodian mennen tullen ja joskus rasitan kotijoukkojani hoilottamalla siitä milloin minkäkinlaisia vapaasti sanoitettuja versioita. Sävelmän modernisoitu poljento paljastuu täältä http://www.youtube.com/watch?v=cjogx5Wvfhw
(Näköisnukke ja keräilykuvan muotoon painettu tunnusmelodia-levy myytiin 120 €)

Ota yhteyttä

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s