Ulkomaisen taiteen top5

Näin sujui kevään arvohuutokauppojen ulkomaisen taiteen myynti

Suomen huutokauppamaailmassa venäläinen arvotaide jatkaa keskittymistään Bukowskis’lle. Tänä keväänä venäläisen maalaustaiteen taso oli siellä korkeampi kuin aikoihin, ja laatu näkyi myös hinnoissa. Bukowskis näyttää nauttivan selvää etua kansainvälisestä verkostoitumisesta. Myyjät luottavat saavansa taideteoksilleen laajaa huomiota, ja ostajat löytävät mukaan kilpailuun, vaikka huutokauppa olikin tänä keväänä ensimmäistä kertaa kokonaan verkossa. Myös pitkäaikainen ja vakiintunut asiantuntijayhteistyö venäläisten taiteentuntijoiden kanssa kantaa hedelmää.

Top5 -tuloksella mitattuna Bukowskis’n ja Hagelstam & Co:n välinen ero ulkomaisessa taiteessa säilyi selvästi. Vaikka Hagelstam & Co:n tarjonta on lukumääräisesti lisääntynyt, ulkomaisen taiteen volyymi jää vieläkin kauas kilpailijasta. Hieman aiemmasta parantunut hintojen nousu ja kokonaistulos ovat Hagelstam & Co:lla edelleen muutamassa kymmenessä tuhannessa. Bukowskis’illa vastaavat luvut ovat pysyneet viime syksyn notkahduksesta huolimatta sadoissa tuhansissa. Ero top5:llä mitattuna oli Bukowskis’n eduksi 447.400 € ja modernissa ulkomaisessa taiteessa (top2:lla mitattuna) samoin 23.400 €. Tänä keväänä Bukowskis’n vanhemman ulkomaisen taiteen viiden kärki nousi pitkästä aikaa yli puolen miljoonan euron. Vaikka venäläisiä ostajia ei ole liikkeellä aivan yhtä paljon kuin 2000-luvun alun lihavina vuosina, kiinnostus huipputeoksiin ei ole hiipunut. Juuri nyt Bukowskis tuntuu tavoittavan sekä kovimmat taiteilijanimet, kärkiteokset että korkeimmat hinnat.

Bukowskis’n venäläisvoittoiseen taiteilijakärkeen mahtui suomalaisenkin rakastama kestosuosikki Ilja Repin. Slaavilaisen kansankuvauksen terävintä kärkeä edusti Vladimir Makovski (280.200 €). Yllätystekijä oli taistelumaalarina tunnettu Ivan Vladimirov. Makovskin rinnalla hänen kaksi myytävänä ollutta teostaan, toinen sumuiselta Nevski Prospektilta ja toinen Venäjän-Japanin sodan rintamalta, erottuivat joukosta huutokaupan hienoimpina henkilö- ja tunnelmakuvauksina. Joukkoon mahtui yksi skandinaavi, tanskalainen Carl Holsoe. Hagelstam & Co:n kallein venäläinen mestari oli Aleksei Bogoljubov (28.000 €). Suuria hinnanousuja ei tällä osastolla nähty. Muut viiden kärkeen yltäneet maalaukset oli kirjattu luetteloon tunnistamattomien tekijöiden maalauksina. Useista myynnissä olleista keisarimuotokuvista siihen ylsi kolme.

Bukowskis piti etulyöntiasemansa myös ulkomaisessa modernissa taiteessa. Ykkössijan Bukowskis’illa vei Andy Warhol (21.200 €). Hagelstamilla modernin taiteen ulkomaiseksi ykköseksi tuli Joan Miró (5.500 €). Kotimaisten huutokauppamarkkinoiden kapeus näkyy kenties selvimmin modernissa kansainvälisessä taiteessa. Suomalaisissa huutokaupoissa sen asemaa ei ole saatu vakiintumaan, vaikka huippugallerioissamme kansainvälinen taide kiinnostaa varsin mukavasti. Huutokaupoissa tulokset elävät ja vaihtelevat sesongista toiseen tarjonnan mukaan. Viime syksyyn verrattuna Top2 -tulos suorastaan romahti, mutta yksi ainoa teos riittää muuttamaan tilanteen taas ensi kaudella. Hagelstamilla ulkomaista modernia taidetta oli myynnissä tuskin lainkaan. Kaikista kuudesta teoksesta kolmanneksi kallein (Jacques Boloré) maksoi 500 €, ja kolme jäi myymättä. Bukowskis’lla modernin kansainvälisen taiteen kaupassa on sentään alkanut näkyä orastavaa vipinää, mutta tarjonta painottuu edelleen grafiikkaan. Kansainvälisen modernin taiteen markkinajohtajuudessa Helsinki tullee häviämään vielä kauan vilkkaalle ja ennakkoluulottomalle Tukholmalle sekä nykytaiteen omakseen ottaneille ruotsalaisille.

9558688_fullsize 9538759_fullsize 9554803_fullsize
9444199_fullsize 9539414_fullsize
Bukowskis, ulkomaisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Vladimir Makovski, Hääkulkue, 280.200 € (lähtö 250.000)
2. Ilja Repin, Isaak Brodskyn sisaren muotokuva, 116.300 € (lähtö 50.000)
3. Ivan Vladimirov, Nevski Prospekt, 47.000 € (lähtö 10.000)
4. Carl Holsoe, Lukuhetki, 45.200 € (lähtö 12.000)
5. Alexandr Egorov, Satamakuva Le Havresta, 24.200€ (lähtö 12.000)
Bukowskis, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 512.900 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 183.601 € (summa sisältää huutokauppakulut)
– Bukowskis, kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 327.817 € (summa sisältää huutokauppakulut)

21200€ 9100€
Bukowskis, ulkomaisen modernin taiteen kaksi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Andy Warhol, ”The nun, from: Ingrid Bergman”, serigrafia, 21.200 € (lähtö 10.000)
2. Andy Warhol, ”After the party”, serigrafia, 9.100 € (lähtö 6.000)
Bukowskis, kevään 2015 kaksi kalleinta yhteensä 30.300 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, syksyn 2014 kaksi kalleinta olivat yhteensä 88.070 € (summa sisältää huutokauppakulut)

34206-000001 34206-000011
34526-000003 34526-000002 34526-000008
Hagelstam & Co, ulkomaisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Aleksei Petrovich Bogoljubov, Rantamaisema Sheveningenistä, 28.000 € (lähtö 30.000)
2. Maalaus, Kuutamo, sign. Fedorov, 1916, 17.000 € (lähtö 2.500)
3. Maalaus, Aleksanteri III, 8.000 € (lähtö 8.000)
4. Maalaus, Pietari Suuri, 7.500 € (lähtö 2.500)
5. Maalaus, Aleksanteri II, 5.000 € (lähtö 2.000)
Hagelstam & Co, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 65.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 35.300 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co, kevään 2014 viisi kalleinta olivat 13.700 € (summa ilman huutokauppakuluja)

33851-000044 34338-000003
Hagelstam & Co, ulkomaisen modernin taiteen kaksi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Joan Miró, Le soleil ébouillanté, arches, akvatinta ja väricarborundum, 5.500 € (lähtö 3.000)
2. Georges Braque, Profil á la palette, litografia, 1.400 € (lähtö 1.500)
Hagelstam & Co, 
kevään 2015 kaksi kalleinta yhteensä 6.900 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co, syksyn 2014 kaksi kalleinta olivat yhteensä 66.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)

* Kaikki kuvat mainittujen huutokauppatalojen nettiluetteloista, www.bukowskis.com; www.hagelstam.fi

Ota yhteyttä

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s