Klassisen taiteen top5

Näin sujuivat kevään 2015 klassiset arvohuutokaupat

Bukowskis’n alkuvuonna tekemä päätös siirtää kaikki Suomen huutokaupat kerralla online-järjestelmään oli helpotus ja suorastaan kädenojennus viime vuosina markkinaosuuksia menettäneelle Hagelstam & Co:lle. Bukowskis onnistui yhä terävöittämään profiiliaan ulkomaisen taiteen, designin sekä moderni ja nykytaiteen saralla, mutta klassisen kotimaisen taiteen osuus on menneisiin vuosiin verrattuna kääntynyt hiljalleen laskuun. Kun Hagelstam & Co:n onnistui pitkän jatkuneen kompastelun jälkeen saada myyntiin useita kovatasoisia teoksista, klassisen taiteen valta-asema heilahti. Bukowskis on viimeisen vuoden aikana menettänyt klassisen suomalaisen taiteen top5 -tuloksesta nelisenkymmentä tuhatta euroa per sesonki. Hagelstam & Co:lla vastaava top5 -tulos on petraantunut viime syksyyn verrattuna 162.000 eurolla ja kevääseen 2014 verrattuna 204.000 eurolla.

Yksi syy haastajan asemassa väijyneen Hagelstam & Co:n onnistumiseen saattoi olla myyjien epävarmuus online -huutokauppoja kohtaan, mutta se ei selittä kaikkea. Tuleva vuosi näyttää, jatkuuko sama suunta vai oliko kyseessä hyvien yhteensattumien summa. Yksi onnekkaista sattumista oli hieno kokoelma Akseli Gallen-Kallelan teoksia, joista valtaosa tuli myyntiin yhdestä ainoasta yksityiskodista. Maalausten pitkä historia helsinkiläisen akateemisen sivistyssuvun omistuksessa oli erinomainen provenienssi ja myyntivaltti. Taiteen ostajalle pääsy tähän omistajaketjuun oli harvinainen ja houkutteleva tilaisuus, joten ei ihme, että kysyntää löytyi ulkomaita myöten.

Siinä missä ulkomainen taide, moderni ja nykytaide sekä design istuvat kansainvälistä kiinnostusta herättävinä kategorioina mutkattomasti ja tuloksella mitattuna suorastaan erinomaisesti online-huutokauppoihin, vasarahuutokaupat tavoittavat edelleen hyvin ellei nettihuutokauppaa paremminkin suomalaisen klassisen taiteen ystävät ja kotimaiset ostajat.

Molempien huutokauppatalojen nimeksi ylitse muiden kohosi Akseli Gallen-Kallela. Vaikka tarjolla oli yhtaikaa useita hänen teoksiaan, kysyntää riitti kilpailuksi saakka. Gallen-Kallela hallitsi kevään top5 -noteerauksia poikkeuksellisen suvereenisti. Bukowskis’n kahdenkymmenen kalleimman maalauksen joukkoon mahtui kolme Gallen-Kallelaa. Hagelstam & Co:lla oli tarjolla kuusi teosta, joista yhtä myymättä jäänyttä lukuun ottamatta kaikki menivät kaupaksi viisinumeroisella, kallein kuusinumeroisella summalla.

Gallen-Kallelan nousu ei ollut yllätys. Kehitys on jatkunut tasaisesti jo 2000-luvun alusta saakka. Helene Schjerfbeckin lisäksi Akseli Gallen-Kallela, Ellen Thesleff ja Hugo Simberg ovat se kolmikko, josta taiteen ostajat ovat kiinnostuneita myös Suomen rajojen ulkopuolella. Kuten designissa, kansainvälinen vetovoima heijastuu suoraan myyntihintoihin myös taiteessa. Aivan merkityksetöntä ei ole sekään, että vuonna 1931 edesmennyt Gallen-Kallela ei ole enää aikoihin kuulunut tekijänoikeuskorvausten piiriin. Muutos vaikuttaa samaan tapaan kaikkiin taiteen klassikoihin: kun prosenttikorvaus putoaa pois huutokauppakuluista, myyntihinnat kääntyvät nousuun. Innostusta lisää, mutta tahtia rajoittaa se, että Gallen-Kallelan, Thesleffin ja Simbergin huipputeoksia tulee myyntiin harvakseltaan. Määrä on ja pysyy rajallisena, koska paljon materiaalia on jo museoissa ja merkittäviä teoksia on ja pysyy perillisten hallussa. Vaikka Gallen-Kallelan maalauksia oli nyt valittavaksi saakka, tilaisuus ei välttämättä toistu. Hagelstam & Co:n myyntiin saaman yksityiskokoelman kaltaisia koskemattomia kokonaisuuksia on vähän, jos lainkaan.

Suuria yllätyksiä top5 -listoilla ei Gallen-Kallelan menestystarinan lisäksi ollut lukuun ottamatta Hagelstam & Co:lla myytyä Hanna Rönnbergin äiti ja lapsi -aihetta. Önningebyn taiteilijasiirtokunnassa työskennelleen Rönnbergin maalauksen luetteloteksti ja hinta-arvio olivat kuin räätälöidyt ahvenanmaalaisille keräilijöille. Koska poikkeuksellisen hienon teoksen lähtöhinta oli asetettu tavallista korkeammalle, ylöspäin kivunnut tulos oli pieni sensaatio ja 62.000 euroa oli Rönnbergin kaikkien aikojen ennätys. Top5 -listojen muut nimet olivat sekä Bukowskis’lla että Hagelstam & Co:lla tuttuja taitureita: Hjalmar Munsterhjelm, Berndt Lindholm, Oscar Kleineh, Pekka Halonen.

Klassisen taiteen ostajat pelaavat tällä hetkellä varman päälle. Kun vanhan polven mestareiden hinnat ovat jo taantuneet, pelkoa edessä olevasta suuresta hintaromahduksesta ei ole. Myyjien on vastaavasti helpompi luopua klassikoista, joiden hintakehitys ei lupaa edessä olevan uusia huikeita nousuja. Sen sijaan Gallen-Kallelan kaltaisia taiteilijoita, joille voi hyvällä syyllä odottaa vielä parempia aikoja ja kysyntää jopa ulkomaisissa huutokauppataloissa tulee nyt myyntiin vain, kun elämä tuo eteen pakollisia jakotilanteita, perintöveroja tai muita elämäntilanteen muutoksia.

9554654_fullsize 9557468_fullsize
9556791_fullsize 9557111_fullsize 9538674_fullsize
Bukowskis, klassisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Akseli Gallen-Kallela, Iltaruskojärven yllä, 52.000 € (lähtö 15.000)
2. Hjalmar Munsterhjelm, Metsämaisema Hauholta Hämeestä, 35.800 € (lähtö 40.000)
3. Akseli Gallen-Kallela, Näkymä terassilta, 21.700 € (lähtö 16.000)
4. Pekka Halonen, Syyspäivä 21.200 € (lähtö 15.000)
5. Oscar Kleineh, Tyyni päivä merellä, 19.200 € (lähtö 17.000)
Bukowskis, 
kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 149.900 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 186.000,- € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Bukowskis, kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 234.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)

34531-000001 34293-000001
34294-000001 34338-000001
Hagelstam & Co, klassisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Akseli Gallen-Kallela, Talvinen metsä, 130.000 € (lähtö 60.000)
2. Hanna Rönnberg, Äiti ja lapsi, 62.000 € (lähtö 45.000)
3. Akseli Gallen-Kallela, Joulusumu, 40.000 € (lähtö 50.000)
4. Berndt Lindholm, Kesämaisema, 33.000 € (lähtö 45.000)
5. Akseli Gallen-Kallela, Talvimaisema Ruovedeltä, 1919, 24.000 € (lähtö 18.000)
Hagelstam & Co, 
kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 289.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co., syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 127.000,- € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co., kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 84.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)

* Kaikki kuvat mainittujen huutokauppatalojen nettiluetteloista, www.bukowskis.comwww.hagelstam.fi

Ota yhteyttä

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s