Taiteen lehti on ollut kääntymässä jo jonkin aikaa. Tämän kevään Bukowskis Contemporary -huutokauppa näytti, että muutos on ehtinyt edetä jo hyvän matkaa yli keskivälin. Vuosisata vaihtui aikaa sitten eikä tulevaisuuden taidekauppa voi enää sivuuttaa 1900-2000-lukuja. Vanhan taiteen tuntemus säilyttää pysyvän arvonsa, mutta samalla taidekaupan asiantuntijuuden on päivitettävä itsensä uudelle vuosituhannelle, lähemmäs taidetta, elämää ja eläviä taiteilijoita.
Nykytaiteeseen laajan yleisön perspektiivi ei luonnollisestikaan vielä riitä niin, että kaikki menisi kaupaksi tai nousisi huikeasti. Se aika on vielä edessäpäin. Näyttelyihin siis – ja gallerioihin! Hakemaan tuntumaa siihen, mikä juuri nyt viitoittaa taiteen tulevaisuutta. Taidekauppiaista minä seuraan tällä hetkellä kiinnostuneena Taidekauppa P. Grahnia luotsaavan Rikhard Grahnin nuorekasta otetta ja hyvää makua. Huutokaupoista Bukowskis Contemporary ja Modern tarjoavat enemmän uusi yllätyksiä kuin klassikkohuutokauppojen vakiintuneet valinnat.
1980-1990-lukujen nimistä alan harrastajat osaavat jo erottaa ”kenties vain kerran elämässä” -ostotilaisuudet, nykytaiteen lähihistorian keskeiset tekijät ja heidän tuotantonsa parhaat tai taiteellisilta ratkaisuiltaan kiinnostavimmat teokset. Bukowskilla ostajat rohkenivat myös kilpailuun huutokaupan kärkiteoksista. Satsaaminen moderniin ja nykytaiteeseen on kantanut hedelmää. Yleisön katse on terävöitynyt. Kiinnostus on syttynyt. Loistavien taiteilijoiden ja upeiden teosten kohtuulliset lähtöhinnat päätyivät komeisiin myyntituloksiin. Matti Kujasalo asettui myyntiluvuissa arvoaan vastaavalle paikalle. Mari Rantasen ja Paul Osipowin menestys oli iloinen yllätys. Jokainen alla olevan listan neljästä kalleimmasta, Marjatta Tapiolasta alkaen, ovat ansainneet onnittelut tultuaan noteeratuksi arvonsa mukaisesti myös taiteen jälkimarkkinoilla.
- Marjatta Tapiola, Koira ja Minotauros, myyty 18.200 € (lähtö 10.000, loppuhinta kuluineen 23.299 €)
- Mari Rantanen, One Side of Paradise, myyty 15.400 € (lähtö 3.000, loppuhinta kuluineen 19.716 €)
- Matti Kujasalo, Järjestys, myyty 15.200 € (lähtö 4.000, loppuhinta kuluineen 19.460 €)
- Paul Osipow, Paradise View VII, myyty 12.201 € (lähtö 5.000, loppuhinta kuluineen 15.621 €)
* Kuvat: Bukowskis, Huutokaupat / Aiemmat huutokaupat, Contemporary F178 Online-luettelo, https://www.bukowskis.com/fi