Aihearkisto: Huutokauppa

Ulkomaisen taiteen top5

Näin sujui syksyn arvohuutokauppojen ulkomaisen taiteen myynti

Suomalaisissa huutokaupoissa ulkomaisen taiteen kärki lepää yhä lähes täysin venäläisen maalaustaiteen ja ostajakunnan varassa. Bukowskis kattoi tänäkin syksynä tarjolle laajan kokoelman venäläisiä maalauksia, joukossa useita paperitöitä eli piirustuksia ja akvarelleja. Määrä oli kotimaiseen taiteeseen verrattuna suurehko. Vaihteleva taso jätti paikoin jopa toivomisen varaa. Myös muun ulkomaisen taiteen valikoima oli Bukowskis’lla laadullisesti vaimea ja grafiikan hallitsema. Hyvät vanhojen mestarien maalaukset taitavat päätyä Suomesta enenevässä määrin suoramyyntinä maailmalle tai Iso-Britannian ja Ruotsin huutokauppoihin, jonne kansainväliset ostajat ovat jo vuosikymmenien ajan tottuneet suunnistamaan vanhoista yksityiskokoelmista ja antiikkikauppiaiden kätköistä esiin tupsahtavien herkkujen perässä.

Sen sijaan moderniin kansainväliseen taiteeseen Bukowskis’n Ruotsi-yhteydet ovat tuoneet uutta potkua. Vaikka tarjonta painottuu grafiikkaan, tunnettuja nimiä ja ostajien kiinnostusta näyttää riittävän huutokaupasta toiseen. Modernissa ulkomaisessa taiteessa Bukowskis’n tulokset ovatkin yhä valovuosia edellä Hagelstam & Co:a. Tänä syksynä kahden kalleimman modernin teoksen hintaero oli Bukowskis’n voitoksi yhteensä 32.800 €. Suomalaisesta kokoelmasta löytynyt mahtava Don Rosan originaalipiirustus, Sammon salaisuus (23.000 €) sai seuraa georgialaisen yllätysnimen Merab Abramishvilin Kalkkuna-aiheisesta maalauksesta (14.000 €). Vaikka Bukowskis’n saavuttamat loppuhinnat jäivät odotetusta, Hagelstamilla myydyt modernin ulkomaisen taiteen kalleimmat David Hockneyn ja Joan Mirón grafiikanlehdet jäivät niistä kauas lopputuloksella 2.600 € ja 1.600 €. Ulkomaista modernia taidetta oli Hagelstam & Co:lla tutuksi käyneeseen tapaan myytävänä vain kourallinen eli neljä työtä, joista kaikki grafiikkaa.

Klassisessa ulkomaisessa taiteessa kävi juuri toisinpäin, kun top5 voitto liukui Bukowskis’lta Hagelstam & Co:n käsiin. Bukowskis top5 tulos romahti edellisten sesonkien hulppeista sadoistatuhansista päätyen vajaaseen 25.000 € kokonaissummaan. Hagelstam painii edelleen kymmenientuhansien eurojen sarjassa, mutta sai hivutettua top5 tuloksensa lähelle 95.000 euroa. Ratkaisun avaimet löytyivät venäläisistä mestareista, kahdesta erinomaisesta Ivan Aivazovskista (70.000 € ja 5.000 €), kahdesta Ilja Repinin luonnoksesta (5.000 € ja 3.200 €) ja yhdestä keisarimuotokuvasta (Aleksanteri III, 11.000 €). Bukowskis’lla venäläiseen taiteilijakärkeen sijoittui riemukkaan ilmeikäs kansanelämän kuvaaja Fedor Sychkov (6.000 €) ja loistava karaktäärin luonnehtija Vladimir Makovski (5.00 €). Hagelstam & Co:n top5 tulos on konkreettinen osoitus ulkomaisen taiteen niukasta tarjonnasta ja kapeasta kärjestä. Maalauksia, piirustuksia ja akvarelleja oli myynnissä kaikkiaan vain 12 kappaletta, mutta suurten mestareiden ansiosta tulos oli parempi kuin aikoihin. Bukowskis’lla top5 viidennen sijan napannut Carl Reichertin ”Coloss” (4.000 €) on puolestaan hyvä esimerkki aiheen merkityksestä. Eläimet, etenkin koirat ja hevoset, lapset ja alastomat kaunottaret viehättävät ja pärjäävät kaupallisilla areenoilla maahan, paikkaan ja aikaan katsomatta.

9816872_fullscreen 9815138_fullscreen
9815706_fullscreen 9748169_fullscreen 9727500_fullscreen

Bukowskis, ulkomaisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Fedor Vasilievich Sychkov, Kelkalla leikkiviä lapsia, 6.000 € (lähtö 8.000)
2. Vladimir Makovski, Vanhan miehen muotokuva, 5.000 € (lähtö 6.000)
3. Israel Pass, Daami ja lintu, 5.000 € (lähtö 6.000)
4. Paul Brill, Jokapäiväisen elämän kuvailu, 4.700 € (lähtö 3.000)
5. Carl Reichert, ”Coloss”, 4.000€ (lähtö 2.000)
Bukowskis, syksyn 2015 viisi kalleinta yhteensä 24.7o0 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 512.900 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Bukowskis, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 183.601 € (summa sisältää huutokauppakulut)
– Bukowskis, kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 327.817 € (summa sisältää huutokauppakulut)

9727653_fullscreen 9727297_fullscreen
Bukowskis, ulkomaisen modernin taiteen kaksi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Keno Don Hugo Rosa, Sammon salaisuus, tussi, 23.000 € (lähtö 30.000)
2. Merab Guramovich Abramishvili, Lintuaihe (kalkkuna), 14.000 € (lähtö 18.000)
Bukowskis, syksyn 2015 kaksi kalleinta yhteensä 37.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, kevään 2015 kaksi kalleinta yhteensä 30.300 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Bukowskis, syksyn 2014 kaksi kalleinta olivat yhteensä 88.070 € (summa sisältää huutokauppakulut)
35603-000007 35597-000001_1
35528-000001 34936-000003 34936-000001
Hagelstam & Co, ulkomaisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Ivan Aivazovski, Alus tyvenessä aamunkoitossa, 70.000 € (lähtö 50.000)
2. Maalaus, Aleksanteri III, 11.000 € (lähtö 2.800)
3. Ivan Aivazovski, Omakuva ja merimaisema, 5.000 € (lähtö 6.000)
4. Ilja Repin, Leo Tolstoi, lyijykynä, 5.000 € (lähtö 1.000)
5. Ilja Repin, Vanha maamies (talonpoika) ja kuolema, akvarelli 3.200 € (lähtö 3.000)
Hagelstam & Co, syksyn 2015 viisi kalleinta yhteensä 94.200 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 65.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 35.300 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co, kevään 2014 viisi kalleinta olivat 13.700 € (summa ilman huutokauppakuluja)

24610a-000001 21044a-000004
Hagelstam & Co, ulkomaisen modernin taiteen kaksi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. David Hockney, Tulppaani, etsaus, 2.600 € (lähtö 3.000)
2. Joan Miró, (Nimeämätön), litografia, 1.600 € (lähtö 1.500)
Hagelstam & Co, syksyn 2015 kaksi kalleinta yhteensä 4.200 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co, kevään
 2015 kaksi kalleinta yhteensä 6.900 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co, syksyn 2014 kaksi kalleinta olivat yhteensä 66.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)

* Kaikki kuvat mainittujen huutokauppatalojen nettiluetteloista, www.bukowskis.comwww.hagelstam.fi

Klassisen taiteen top5

Näin sujuivat syksyn 2015 klassiset arvohuutokaupat

Tänä syksynä Bukowskis ja Hagelstam & Co. kirivät klassisen suomalaisen taiteen tuloksissa ripirinnan. Molemmat paransivat top5 tulostaan viime kevääseen verrattuna, mutta top5 ykkössijan haltijaksi vaihtui nyt Hagelstam & Co 34.800 € erotuksella. Vaikka Bukowskis’n top5 viime keväinen tulosnotkahdus tasaantui online -muutoksen jälkeen, vaikuttaa siltä, että etenkään klassisen taiteen myyjät eivät ole otollisinta nettimyyjäsukupolvea. Myyjien tehdessä valintojaan vasarahuutokaupan antama kilpailuetu näyttää koituvan ainakin osittain, joskaan ei silmiinpistävästi, kilpailijan eduksi. Huutokauppa on tunne- ja tilannekauppaa. Fyysinen läsnäolo tarjoaa psykologisesti teräväkatseiselle pieniä signaaleja ja kehonkieltä taitavalle kutkuttavan kisailuasetelman. Sitä on nettihuutokaupassa mahdotonta saavuttaa. Myyntikäytäntöjen muutokset ovat todellisuutta, mutta ainakin toistaiseksi vasarahuutokauppa näyttää pitävän pintansa vähittäiskauppamaisen onlinen rinnalla.

Klassisen kotimaisen taiteen kärkinimenä pysyi edelleen Akseli Gallen-Kallela. Bukowskis top5 ykköseksi nousi taiteilijan ystävälleen Onni Luutoselle vuonna 1917 omistama rinnakkaisversio kuuluisasta erämaaiheesta Paanajärven paimenpoika (1892). Hagelstam & Co:lla Gallen-Kallelan hetkellinen, nautinnollisesti maalattu Katukuva Pariisista ylsi top5 -listan viidenneksi.

Bukowskis’lla listakakkosen paikan napasi taiteilijoidemme kultakastiin kuuluva Albert Edelfelt. Myytävänä oli hieno öljyväriluonnos – tai pikemminkin esityö – Suomen taiteen historian tärkeimpiin historiamaalauksiin kuuluvasta suurteoksesta Kaarle Herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista (1878). Kauhunsekaisesta aiheesta huolimatta maalauksessa oli viettelevää kohtalokkasta synkkyyttä, rembrandtmaisia sävyefektejä ja mestarillisesti maalattuja siveltimenvetoja. Samalla tuloksella Edelfelt olisi kiilannut kirkkaasti kakkossijalle myös Hagelstam & Co:n listalla.

Syksyn odotettu ja ilahduttava kärkinimi oli Eero Järnefelt. Kaksi taiteilijan vaikuttavimpiin ja intiimeimpiin kuuluvaa maalausta asettuivat Hagelstam & Co:n top5:ssä kahdelle kärkisijalle. Järnefeltin puuttuminen taidekaupan hintahuipulta on johtunut vuosien ajan lähes yksinomaan myytäväksi tulleiden teosten vähyydestä. Nyt erinomaisia maalauksia on alkanut ilmestyä myyntiin, joskin tahti on edelleen verkkainen. Järnefeltin 1890-luku kiehtoo minua vuosi vuodelta enemmän. Henkisyys, salaperäisyys, hiljainen melakolia, suloinen surullisuus, henkäyksen lailla koskettava läsnäolo ovat sanoja, joilla olen luonnehtinut viehätystäni niin Raatajia rahanalaisia, Pielisjärven syysmaisemaa kuin Hagelstam & Co:n ykkössijan saanutta Salon tyttöä kohtaan. ”Anna huolla haapasien. Kuikutella korpikuusen. Surra suuren suopetäjän” (muunnelma Kantelettaren runosta, joka on tiettävästi ollut kirjoitettuna kehyksen poikkipuuhun ennen maalauksen jakamista kahteen osaan).
Suon listakärjen Järnefeltille koko sydämestäni, vaikka tunnen rinnassani kirpaisevan viillon toivoessani uuden omistajan vaalivan näitä sukuaarteita kuin rakkainta silmäteräänsä. Etenkin Saimi kedolla, Claude Monet’n kukkaketojen inspiroima sensuelli maalaus taiteilijan puolisosta oli Järnefeltille itselleen hyvin henkilökohtainen ja hänen eläessään ainoastaan perheen nähtäväksi tarkoitettu teos.

Pekka Halosen parhaimmat maalaukset eivät edelleenkään kärsi siitä, että tarjolle tulevien teosten kuten myös taiteilijan tuotannon määrä on mittava. Yllätyin kuitenkin siitä, että Hagelstam & Co:n oli ottanut yhtaikaa myyntiin niinkin monta kuin kuusi ja tasoltaan niinkin rajusti vaihtelevaa Halosen teosta. Alin myyntihinta oli syystäkin 6.000 €, kun taas korkein noteeraus 44.000 € toi huutokaupan parhaalle talvimaisemalle ansaitun top5 kolmossijan.

Naistaiteilijoita oli tänä syksynä myynnissä vähän. Tunnustetuimpien tekijöiden töistä maksettiin taannoisina vauhtivuosina huippusummia ja ylikin, joten jopa sijoitusmielessä liikkeellä olleiden omistajien luopumispäätöksiä saadaan odotella kotvan aikaa. Hagelstam & Co:lla naistaiteilijoista oli tarjolla monta Venny Soldan-Brofeldtia, upea mutta myymättä jäänyt Helmi Biese (Näkymä merelle Villingistä, lähtöhinta 15.000 €) ja Ellen Favorin, Bukowskis’lla Ellen Thesleff, Ellen Favorin ja Amélie Lundahl, jonka ikuistama hienossa valkoisessa silkkimekossa arkista askaretta toimittava kehräävä neito, Rukin äärellä, nousi top5 -listan kolmanneksi.

Nihkeä taloustilanne näkyy edelleen jo monta kertaa markkinoilla testattujen vanhempien 1800-luvun mestareiden ostajille suotuisana hintakehityksenä. Kohtuulliset hintaodotukset innostavat tarttumaan hyviin tilaisuuksiin. Hagelstam & Co:lla top5 -paikan nappasi Werner Holmbergin Rukiinleikkuu ja ”bubbling under” -listalle ylsi Hjalmar Munsterhjelm (loppuhinnat 3.200  – 15.000 €). Bukowskis’lla ”bubbling under” -listalle kiilasi kolme Ferdinand von Wrightin lintuaihetta (loppuhinnat 16.700 – 21.050 €). Oscar Kleineh asettui Bukowskis’n top5:een tunnelmapalalla Tyyni, jonka pääosassa komeilee ranskalainen purjelaiva. Loppuhinta jäi alle lähtöodotusten. Samoin kävi toisen mainion Kleinehin kanssa, kun pinnan alle jäi kuplimaan kesäidylli Helsingin Pihlajasaaresta (19.700 €, lähtöhinta 20.000 €). Viehättävän maalauksen rinnakkaisteos kuuluu Forumin Taidesäätiön kokoelmiin. Lähtöhinnastaan jäi niin ikään Albert Edelfeltin Harjoitelma teokseen Sisäkuva Uusmaalaisesta talonpoikaistuvasta (20.000 €, lähtöhinta 25.000 €). Sama maalaus jäi myymättä Hagelstam & Co:n Classic-huutokaupassa pari vuotta sitten (17.12.2013, huutokauppa k123, kohde nro 1) lähtöhinnalla 150.000 €. Lukemat heijastelevat karulla tavalla taidekaupan tämän hetkistä laman kurittamaa hintakehitystä sekä kysynnän ja kilpailun rajallisuutta, vaikka ostajien havahtuminen houkutteleviin lähtöhintoihin osuikin monen myyjän onneksi juuri tämän syksyn arvohuutokauppoihin.

1910-1920-lukujen merkittävimmistä taiteilijoista Hagelstam & Co:lla menestyi parhaiten ”bubbling under” -sijalle top5:ssä jäänyt Vilho Lampi (17.000 €). Bukowskis’lla Tyko Sallisen (21.000 €) komeaa paikkaa top5:ssä siivitti maalauksen Saaren Anni harvinaisuus ja hieno provenienssi. Gösta Stenmanin henkilökohtaiseen taidekokoelmaan ja sittemmin hänen suvulleen kuulunut työ on esitelty näyttävästi teosluettelossa Samling Gösta Stenman Finlänsk konst (1932). Lisäksi maalauksen näyttelyhistoria on vertaansa vailla, mukaan lukien mm. vuonna 1917 Galerie Dobytschinassa Petrogradissa järjestetty suomalaisen taiteen näyttely. Ottaen huomioon, ettei Sallisen ilmaisusvoimainen, risaisen ja rujon ekspressiivinen tyyli ole läheskään kaikkien taiteenkeräilijöiden suosiossa, tulosta voi pitää jopa tulevaisuutta viitoittavana merkkipaaluna suomalaisen varhaismodernismin huutokauppahistoriassa. Ostajaa kelpaa onnitella. Aikalaislehtien mukaan Sallisen maalausta ylistettiin Petrogradissa 1917, ja vuonna 1918 julkaistujen tietojen mukaan sitä oltiin lunastamassa venäläiseen museokokoelmaan, kunnes ”äkillinen muutos venäläisten tahojen poliittisissa mielipiteissä” – vain hetkeä ennen Venäjän vallankumousta – vesitti aikeet.

Arvohuutokauppojen klassisen kotimaisen taiteen syksy osoittautui kokonaisuudessaan odotettua paremmaksi. Lama on saanut ostovoimaiset taiteenkeräilijät liikkeelle. Joukossa on varmasti myös löytöjen etsijöitä ja tulevilla voitoilla spekuloivia ”taidesijoittajia”.
Tähän syksyyn saakka Bukowskis ehti menettää parhaasta top5 keväästä 2014 alkaen klassisen suomalaisen taiteen top5 tuloksesta nelisenkymmentä tuhatta euroa per sesonki. Nyt top5 tulos petraantui viime kevääseen 2015 verrattuna kertaheitolla 124.300 eurolla. Onnistuneeseen kevääseen 2014 verrattunakin top5 -nousua tuli nyt 40.200 €.
Hagelstam & Co:n nyt saavuttama top5 tulos oli yrityksen ennätysheikkoon kevääseen 2014 verrattuna huikeat 224.500 € parempi ja nihkeään syksyyn 2014 verrattuna 182.000 € korkeampi. Nousukiito kuitenkin tasoittui, sillä nyt saavutettu top5 tulos vahvistui komeista luvuista huolimatta viimekeväiseen verrattuna ”vain” 30.000 €.

Klassisen taiteen osalta Bukowski’s ja Hagelstam & Co lähtevät uuteen vuoteen tasavahvoina. Taidemarkkinoiden tilanne ei ole pitkiin aikoihin ollut yhtä pulmallinen. Molemmilla yrityksillä on suuria muutoksia takanapäin, ja Bukowskin iso henkilöstömuutos osui yhteen pahimmoilleen syksyn klassisen huutokaupan kanssa. Kevään mittaan on odotettavissa, että tutkinnassa olevat taideväärennösjutut päätyvät oikeussaliin ja niiden vaikutus taidekauppaan alkaa realisoitua. Vuonna 2016 huutokauppabisneskään tuskin pystyy välttämään tervehdyttävää ja välttämätöntä taidekaupan eettisten pelisääntöjen uudelleenarviointia.

9727569_fullscreen 9814940_fullscreen 9815590_fullscreen
9816348_fullscreen 9815740_fullscreen
Bukowskis, klassisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Akseli Gallen-Kallela, 100.400 € (lähtö 120.000)
2. Albert Edelfelt, öljyväriluonnos teokseen Kaarle Herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista, 75.200 € (lähtö 28.000)
3. Amélie Lundahl,  Tyttö rukin äärellä, 38.000 € (lähtö 50.000)
4. Oscar Kleineh, Tyyni, 35.600 € (lähtö 40.000)
5. Tyko Sallinen, Saaren Anni, 25.000 € (lähtö 6.000)
Bukowskis, syksyn 2015 viisi kalleinta yhteensä 274.200 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 149.900 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Bukowskis, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 186.000,- € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Bukowskis, kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 234.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)  
 
35090-000002 35090-000001 35617-000001
 35611-000001 17339h-000001
Hagelstam & Co, klassisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Eero Järnefelt, Salon tyttö, 125.000 € (lähtö 80.000)
2. Eero Järnefelt, Saimi kedolla, 65.000 € (lähtö 50.000)
3. Pekka Halonen, Talvimaisema, 44.000 € (lähtö 25.000)
4. Werner Holmberg, Rukiinleikkuu, 40.000 € (lähtö 50.000)
5. Akseli Gallen-Kallela, Katukuva Pariisista, 35.000 € (lähtö 35.000)
Hagelstam & Co, syksyn 2015 viisi kalleinta yhteensä 309.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 289.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co., syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 127.000,- € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co., kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 84.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)

* Kaikki kuvat mainittujen huutokauppatalojen nettiluetteloista, www.bukowskis.comwww.hagelstam.fi

Helanderin joulukuu

Ennen hyvin ansaittua joululomaa Huutokauppa Helanderilla myytiin mm. nämä mainiot kohteet:
2716-289 6755-2
Astu itämaiseen paratiisiin, paina jalkasi orientin puutarhoihin: Isfahan, 1.800 € ja Kirman, 160 €
6764-39 6912-2
Nukkeja pienille ja isoille tytöille: Barbie 1966, 40 € & Kirsti Ilvessalo 1946, 210 €
73-230 6900-5
Villeä ja Volgaa odotellessa käväisemme keisarillisella Venäjällä: The Costume of the Empire of Russia, London 1811, 700 € & Pyhän Stanislawin ritarikunta 3. luokka, 1.250 €
6673-25 291-49
Karjalasta kajahtaa: Terijokilyhty 150 € & Ilmatorjuntaviiri, 50 €
6838-13 6764-74
Peilejä toisesta ja tästä maailmasta: Jumalanäiti Kazanskaja 12.000 € & pöytäpeili Taidetakomo Hakkarainen, 165 €
6895-2 6764-18
Ilmeikäs ilves ja joulukaupungin joki: Michael Schilkin, 1950-luku, 3.000 € & Aurajoki, Ali Munsterhjelm, 1.400 €
6764-19 6764-113
Kultasateesta kukkasateeseen: Oskari Paatela, Danae, 700 €. Tällä kertaa Zeus, myös ovelana naistenmiehenä kunnostautunut kreikkalainen jumala, saapuu kuninkaantyttären luo kultasateena; kohtaamisen tuloksena syntyy myyttinen sankari Perseus. Ragnar Ungern, 700 €
6737-62 6511-21
Eksoottista: Hedelmämalja, Shanghai 1900-luvun alku, 650 € & Lohikärmetuoppi, 1.400 €
3412-40 5955-2
Viattomuuden ja vallattomuuden aika: Kynttilänjalkapari 35 € & Kondomimuotti, Arabia, 125 €

kuvat: Huutokauppa Helander nettiluettelo joulukuu 2015

Kiinalaisia arvoituksia

lh 800, myyty 56000 Hagelstam S2015 537e_1
Hagelstam & Co:n Classic-huutokaupassa myytiin joulukuussa kiinalainen temppeliastia, johon tarkkasilmäinen Jani Pakkala kiinnitti huomiota kommentoidessaan postaustani ”Gigantomakhia jatkuu”. Kiitos, Jani!

Esine ei sentään ole aivan Qing dynastian hallitsijan Yongzhengin (1723-1735) ajan kullattuihin ja emaloituihin kupariesineisiin verrattavaa huipputasoa, mutta hyvää ja Suomessa harvakseltaan vastaan tulevaa laatua kuitenkin. Lähtöhinta oli vaatimaton 800 €. Kaupaksi esine meni 26.000 € loppuhinnalla.
Kaksi yksityiskohtaa herättivät kiinnostukseni:

  • Huomasin sinivalkoisen kuvasymbolin, joka ei kuulu kiinalaisissa emali- ja posliiniesineissä aivan tavanomaisimpiin detaljeihin. Näen ympyrän muotoon sommitellussa sinivalkoisessa symbolissa Feng-huangin. (Länsimaisessa kuvamaailmassa ja mytologiassa sitä vastaa feenikslintu.) Kiinalaisessa Feng-huang -tarulinnussa yhdistyvät alkuelementit yin ja yang: feng edustaa maskuliinia ja huang feminiiniä. Tämä on tehnyt Feng-huangista muun muassa avioyhteyden vertauskuvan. Sitä on pidetty myös harmonian ennusmerkkinä esimerkiksi uuden keisarin noustessa valtaan. Feng-huang on paitsi hyvyyden, auringon, lämmön, rauhan, hyvinvoinnin ja kauneuden symboli myös keisarinnan, hyvän hallinnon ja ilmansuunnista etelän symboli. Siksi olisi kiehtovaa tietää, kiinnostiko 800 euron arvoiseksi hinnoiteltu esine 26.000 euroon saakka siksi, että sillä on keisarillinen tai hoviin, hallintoon tai avioliittoon liittyvä tausta.
  • Tutkailin myös temppeli (tai alttari) astian pohjassa olevaa merkkiä. Minua askarrutti, onko kyseessä lainkaan keisarin nianhaon kuusi kirjainkarasteristikaa vai viittaako merkki sittenkin sijoituspaikkaan. Siinä tapauksessa merkistä voisi saada selville esineen alkuperäisen paikan, kuten temppelin tai palatsihallin.

lh200 myyty50000 lokakuu Apollo 3542_21

lh 20000, myymättä Hagelstam 35678-000001_2
Eipä aikaakaan siitä, kun Hagelstam & Co paukutteli arkisessa lokakuun kuukausihuutokaupassa menemään sinivalkoisen kiinalaisen lohikäärmevadin, halkaisija 46 cm. Lähtöhinnaksi oli asetettu 200 €. Vati myytiin 50.000 eurolla (ylempi kuva ja leima, huutokauppa 20.10.2015 kohde 3542). Joulukuun Classic-päähuutokaupassaan Hagelstam & Co yritti samantyyppisellä esineellä uudestaan, halkaisija 45,5 cm. Lähtöhintaa oli nyt 20.000 €. Lopputulos oli karu: myymättä (alempi kuva ja leima, huutokauppa Classic K141, 12.12.2015, kohde 579).

Tässä avautuukin tarkkasilmäisille kiinalaisen antiikin ystäville mainio tilaisuus harjaannuttaa silmää. Esineet näyttävät samanlaisilta, mutta ne ovat ainoastaan samankaltaisia – eivät siis identtisiä, samanlaisia. Rinnakkain tarkasteltuina maalaustyön tason eron näkee jopa kuvista.

  • Katsokaa ääriviivoja ja yksityiskohtia.
  • Verratkaa jalkarengasta, reunaa kiertäviä sinisiä viivoja ja leimoja (Qing-dynastian hallitsijan Yongzhengin nianhao, 1723-1735).
  • Tutkikaa, miten maalattujen kuva-aiheiden muoto on tuotu esiin sävysiirtymillä ja siveltimenvedoilla.
  • Tarkastelkaa sinisen pigmentin sävyeroja. Vaikka molemmissa vadeissa on sama symboliikka, kuviot eivät ole yksi yhteen tai edes yhtä taidokkaita keskenään.
  • Kiinnittäkää huomiota seuraaviin: bolan (aallot, lohikäärmeen asuinpaikka), shan (vuoret, palvontapaikka), yun (pilvet), huo (liekit, yang – maskuliininen prinsiippi).
  • Myös maalatut lohikäärmeet poikkeavat toisistaan, jopa melko selvästi.
  • Leimat näyttävät samanlaisilta, mutta muistakaa aina kiinalaista posliinia ostaessanne, ettei keisarin nianhao ole todiste esineen ajoituksesta tai aitoudesta! Kun posliininvalmistajat pyrkivät tekemään täydellisen kopion ihailemastaan esikuvasta, he jäljensivät myös leiman mahdollisimman tarkasti. Näistäkin leimoista toinen on maalattu sujuvasti & varmaotteisesti ja toinen, sanoisinko pikkutarkasti.

Mestareissa on eroja ja niin on myös esineyksilöissä. Se mikä näyttää samalta, ei välttämättä ole sinne päinkään, saatikka saman arvoinen. Olkaa siis tarkkoja ja vaalikaa tietoa.

kuvat: Hagelstam & Co nettiluettelo, lokakuu ja joulukuu 2015

Gigantomakhia jatkuu. Lähtö 1.000 € myyty 9.500 €

Myyjän onneksi eilisessä blogissani hartaasti tutkailemani maalaus Gigantomakhia, jonka vastikään päähuutokauppaansa juhlinut Hagelstam & Co oli syystä tai toisesta sysännyt kuukausihuutokauppaan muun tavanomaisemman koti-irtaimiston joukkoon, nousi lähtöhinnastaan (1.000 €) todellisen arvonsa suuntaan ja sai loppuhinnakseen 9.500 euroa.
153_1_69
Minua muutamissa huutokaupoissa jo tavaksi tulleet esineestä huolimatta tasaisen tasapaksut lähtöhinnat sekä menneinä vuosina Ruotsin huutokaupoissa paljonkin harrastettu tietoisen & taktisen varovainen hinnoittelupolitiikka ärsyttävät.
Nousut vaikuttavat tietysti komeilta, sehän lienee tarkoituskin.
Toisesta näkökulmasta katsottuna jään silti miettimään, tiesivätkö kaikki asianosaiset, mitä ollaan myymässä? Eihän ”sivuunpanemiselle” ollut jotakin muuta syytä kuin aiemmin järjestetystä kärkihuutokaupasta myöhästynyt sisäänjättö tai työtapaturma alias ”ammattilipsahdus”?

Tämä maalaus oli yksi syksyn hienoimpia old master -teoksia.
Onneksi onnetar oli myyjän puolella. Niin ei aina käy, olkoonkin, että alan jargon kuuluu: ”Ostajat määräävät päivän hinnan”. Jos näin on, mihin asiantuntijan asettamaa lähtöhintaa edes tarvitaan?

Vaikka ostajien kiinnostus ja maksukyky määräävät päivän hinnan, ne eivät mielestäni poista huutokauppojen vastuuta yhtenä kaupallisella kentällä toimivista taiteen arvonmäärittelijöistä. Halusivatpa tai eivät, huutokaupoilla on valtaa, joka vaikuttaa myös myyjän taloudellisiin etuihin niin hinnoittelun, huutokaupan toteutuksen kuin väärennöskontrollin kautta. Vain päivittäin työtään tekevältä asiantuntijalta voidaan odottaa sitä, mihin maallikon ei voida odottaa kykenevän. Maallikko ”jää asiantuntijan armoille”, kun vaaditaan kykyä nähdä ja arvioida taidemarkkinoiden ja siellä liikkuvien yksittäisten teosten tilannetta tässä ja nyt, suhteessa menneisyyteen ja tulevaisuuteen, suhteessa senhetkiseen kotimaisen ostohaluun ja -kykyyn sekä ulkomaisen asiakaskunnan tuomaan lisäpotentiaaliin.

Niin kauan kuin huutokaupat esiintyvät asiantuntijaorganisaatioina, myyjät maksavat heille välityspalkkioiden muodossa tiedosta, taidosta ja halusta turvata myyjän etu ilman riskiä siitä, että kotimaasta löytyneet arvomaalaukset ja kansainvälisiä ostajia kiinnostavat teokset tulisivat hinnoitelluiksi alakanttiin ja sen seurauksena myydyiksi alle pitkällä tähtäimellä kelvollisen hinnan. Lisäksi hinnoittelu on aina asiantuntijakannanotto kohteen arvostuksesta ja toimii siten signaalina niin asiaan perehtyneille ostajaehdokkaille kuin kokemattomille ja epävarmoille ostajakandidaateille.

Varsinkin nyt, kun yleinen talouskurimus painaa päälle, hinnoittelussa täytyisi pyrkiä erottamaan ne teokset, joiden uutta nousua ei yleisön muuttumisen takia nähdä pitkiin aikoihin jos koskaan sekä ne teokset, joiden mahdollisuudet ulottuvat kotimaan ja ajan rajojen yli. Kun teoksen taidehistoriallisiin faktoihin, harvinaisuuteen tai muihin ainutkertaisuutta lisääviin tekijöihin perustuva arvo on jo vakiintunut aikojen kuluessa, tietty osa sen arvosta säilyy vaikka osa hartaista keräilijöistä ei pysty tai halua osallistua kisaan ja talouskehityksellä spekuloivien sijoittajien tai voittoa tuottavia löytöjä metsästävien kukkaronnyörit ailahtelevat.

Kaikki asianosaiset halunnevat myydä ”parhaasen mahdolliseen hintaan”, mutta paras hinta ei välttämättä ole yhtä kuin alin mahdollinen lähtöhinta. Lähtöhinta kuitenkin sitoo myyjää: toimeksiannon allekirjoittamalla hän sitoutuu tyytymään kilpailun puuttuessa ”vain” lähtöhintaan tai sitäkin alempaan pohjahintaan. Yllätyksiä tapahtuu jokaisessa huutokaupassa molempiin suuntiin, ylös- ja alaspäin.

Siksi reaalihinnoittelu turvaa myyjän edut paremmin kuin ultravarovaisuus. Olkoonkin, että varovaiset hinnat houkuttelevat paikalle omaa voittoaan janoavat taidesaalistajat.

Kuva: Hagelstam & co nettiluettelo

Gigantomakhia, jumalten taistelu

Kuva-aiheeltaan tavattoman kiehtova old master -maalaus myydään tiistaina 15.12.2015 Tehtaankadulla, Hagelstam & Co:n toimipisteessä. Huutokauppa tunnettiin aiemmin nimellä Apollo. Siksi onkin lystikäs sattuma, että tämän maalauksen päähenkilöistä ylimäinen on taivaankannen halki aurinkovaunuillaan karauttava Apollon. Antiikin Kreikassa ja Roomassa (Apollo) häntä palvottiin musiikin, runouden, lääkintä- ja ennustustaidon jumalana sekä sivistyksen ylläpitäjänä. Lisäksi Apollonia kunnioitettiin valon jumalana. Sen attribuutti on hänen takanaan hohtava aurinko.

Maalauksessa Apollon käy muiden Olympoksen jumalten kanssa taisteluun jättiläisiä vastaan. Tai ainakin ensikatsomalla tulkitsen aiheen Gigantomakhiaksi, kreikkalaisessa mytologiassa kuvatuksia taisteluksi olympolaisten jumalten ja giganttien välillä. Kuva-aihe vastaa sitä mielestäni enemmän kuin titanomakhiaa, toista myyttistä tarinaa, jossa Olympoksen jumalat syrjäyttävät varhaisemmat jumalat, titaanit.
153_1_69
Apollonin lisäksi kuvasta erottaa Areksen (Roomassa Mars) ja Zeuksen. Sodan jumala Ares kantaa kilpeä ja keihästä. Taivaan jumala Zeuksen kädessä on salmanippu ja vierellä näkyy hänen attribuuttinsa kotka. Roomalaiset tunsivat Zeuksen jumalallisena sotapäällikkö Juppiterina, jolle he antoivat lisänimiksi mm. Fulgar, Tonans, Imperator ja Triumphator – salamoija, jyrisijä, ylin käskijä ja voittoisa. Zeuksen läheisyydessään on kaksi riikinkukkoa. Ne ovat hänen vaimonsa Heran (Roomassa Juno) attribuutteja.

Kreikkalainen sankari Perseus kantaa Hermes-jumalan hänelle antamia sankaruuden merkkejä: näkymättömäksi tekevää päähinettä, miekkaa ja siivekkäitä jalkineita. Taivaalla kiitää Pegasos, myyttinen kreikkalainen siivekäs hevonen. Hirvet liittyvät sekä kreikkalaisten Herkules-nimiseen sankariin (Roomassa Herakles) että metsästyksen jumalatar Artemis’hin. Sodan ja viisauden neitsytjumala, taiteiden ja käsityöläisyyden suojelija Athenella (Roomassa Minerva) on kypärä pääsään, kilpi kädessään ja panssari yllään.

Heidän lisäkseen taisteluun osallistuvat Hefaistos (Roomassa Vulcanus), tulen ja sepäntaidon jumala ja jumalallinen käsityöläinen, Hermes (Roomassa Mercurius), jumalten sanansaattaja ja varkaisen suojelija sekä hedelmällisyyteen, pimeyteen, vaurauteen ja menestykseen, mutta myös mustaan magiaan ja manalaan liitetty Hekate. Kamppailun keskeltä, kuvassa takaa vasemmalta erottuu erottuva aasilla ratsastava Silenos. Hänen aasinsa kiljunta sai osan gigateista pakenemaan. Meren jumala Poseidonin poika Triton auttoi jumalia puhaltamalla äänimerkkejä simpukankuorellaan.

Myyteissä gigatteja kuvailtiin kasvoiltaan karkeapiirteisiksi ja pitkähiuksisiksi. Gigantomakhiassa heidän nimikseen mainitaan Agrios, Alkyonos, Alektos, Aristeos, Klytios, Enkelados, Efialtes, Euryalos, Eurymedon, Eurytos, Gration, Hapladamas, Hippolytos, Lion, Mimas, Pallas, Pelorus, Polybotes, Porfyrion ja Thoon.

Taru kertoo, että taistelun tuoksinassa Apollon surmasi nuolillaan Efialteen. Porfyrion haavoittui Zeuksen salamasta, minkä jälkeen tämän kohtalon sinetöivät Herkuleen nuolet. Herkules löi lisäksi giganttijoukon johtajan Alkyoneuksen. Athene surmasi Enkeladoksen ja nylki Pallaksen. Artemis tappoi Grationin. Poseidon (Roomassa Neptunus) murskasi Polyboteen Kos-saaresta ottamallaan palasella. Hermes (Roomassa Mercurius) löi Hippolytoksen. Hefaistos poltti Mimaan tuhkaksi salamoillaan, kun taas Hekate poltti Klytioksen palavilla soihduillaan. Agriuksen ja Thoaksen surmasivat Kohtalottaret pronssinuijlla. Tarun mukaan vain yksi gigantti Aristaeus selvisi yhteenotosta hengissä.

Maalaus on mukana Hagelstam & Co:n joulukuun kuukausihuutokaupassa 15.12.2015 numerolla 153. Taidehistoriallinen herkkupala on luetteloitu vaatimattomasti ”Maalaus, öljy, 17-1800-luku, 80×65, lähtöhinta 1.000 €”. Mielenkiintoisena tutkimuskohteena se olisi puolustanut paikkaansa myös yrityksen vastikään lauantaina (12.12.2015) järjestämässä Classic-arvohuutokaupassa. Myyntipaikan valinta muistuttaakin keräilijöitä siitä, etteivät kaikki kohteet tule enää valikoiduksi arvonsa mukaisiin huutokauppoihin. Olkaa siis valppaina! Nykyisin timantteja voi löytää yhä useammin mistä tahansa.

Kuva: Hagelstam & Co:n nettiluettelo

Talviurheilua vartoillessa

surffailemme Helanderin Huutokauppojen nettisivuilla. Viikonloppuna siellä myydään muun muassa nämä talvinostalgiatavarat.
Lauantaina myös Hagelstam & Co. järjestää classic ja modern huutokauppansa, joissa on tarjolla monta kiinnostavaa kohdetta Eero Järnefeltistä ja harvinaisesta Paavo Tynellistä kiinalaiseen posliiniin ja vanhaan lasiin.
Joulumuistoja voi viikonloppuna herätellä myös hyvien makujen ja perinteisten käsitöiden parissa Porvoon ja Malmgårdin kartanon joulumarkkinoilla tai fiilistelemällä Lucian päivää Wanhan ajan joulukodeissa Loviisassa.
6846-1 6862-14
Posliinifguriini: Lladro ja pronssipatinoitu kipsireliefi: Emil Cedercreutz

Design loistaa syyspimeässä

kansi_lasia_tekstilla
Design lasista lamppuihin loistaa joulukuussa Tampereella Annmari’s huutokauppakamarissa.
Huutokauppapäivä on 8.12. ja suora linkki Tampereelle www.annmaris.fi

9661140_fullscreen 1499-74
Kaksi Yrjö Kukkapuron Ateljee-nahkasohvaa myytiin Helsingissä, punainen on syyspimeässä kuin suuri lämmin syli
– mustaa vaneria ja metallia, käyttökulumaa, Bukowski’s Modern, Contemporary & Design, 770 €
– palisanteria ja punaista nahkaa, mukavan mukiinmenevä kunto, Huutokauppa Helander 1.500 €

kuvat: Annmari’s Huutokauppakamari, Bukowskis, Huutokauppa Helander

Sign in style

3275-65 3275-77

Allekirjoita elämäsi tärkeimmät asiakirjat tyylikkäästi. Rannetta unohtamatta ja mustekynällä tietysti!
Lokakuun huutokaupasta Helanderilta löytyivät mm. nämä tarvittavat varusteet:

  • Audemars Piguet Classique on takuuvarmaa sveitsiläistä tekniikkaa ja tyyliä, 18K kultaa, 2.300 €
  • Montblanc Meissterstück 4810, kelpo kynä jaloa hopeaa, 280 €
  • Montblanc Meissterstück solitaire, alkuperäisessä rasiassa. Väri sovitetaan tietysti yhteen kalvosinnappien, kravatin ja taskuliinan tai käsilaukun, kännykän kuoren, kynsilakan ja korujen kanssa, 350 €
  • Baume & Mercier Malibu, lisää sveitsiläistä luksusta, eikä liian juhlavaa arkeenkaan, 950 €

3275-74  3275-73

Keräilylasia

6542-1 6542-2 6542-29
Keräilijöitä hemmoteltiin Helanderin lokakuun huutokaupassa Riihimäen Lasin Karjalamaljalla ja Mottimaljalla, jotka myytiin 185 € ja 220 €.
Minun sydämeni vei Karhulan lasitehtaan Art Déco. Maljakossa hurmaavaa 1920-1920-lukujen -ornamentiikkaa ja molemmissa esineissä tyyliin sopivaa eksoottisen auringon lämpöä. Läpikuultavalla keltaisella maalattu ja poltettu kelpetsi viimeistelee ylellisen vaikutelman. Vasarahinta 140 €.

Oranssia energiaa

Oranssi sopii syksyn ruska-aikaan. Siinä yhdistyvät fyysinen punainen ja älyllinen keltainen väri. Vaikka puut menettävät lehtien pudotessa fyysisen loistonsa, niiden voima hehkuu ensilumeen saakka keltaisen ja oranssin sävyissä.

Perttu Mentulan suunnittelemassa ruokailuryhmässä oranssilla värillä voi olla yllättäviä vaikutuksia tenavista päivällisvieraisiin. Oranssi näet lisää ruokahalua. Väitetään myös, että se voi vaikuttaa positiivisesti lasten muistiin ja jopa älykkyysosamäärään.
569_61
Oranssi paljastaa kulttuuriemme erilaisuuden. Buddhalaisille oranssi symboloi valaistumisen korkeinta astetta, ja buddhalaiset munkit kantavatkin väriä kaavuissaan. USA:ssa vangit puetaan oranssiin.
29-187
Siniverisistä Hollannin kuningashuone kantaa nimeä House of Orange (Van Oranje). Me taas tunnemme oranssin postilaitoksen värinä. Tiesitkö, että ”postioranssillakin” on jalosukuinen tausta? Oranssia kantoivat vuosina 1516-1867 virkapuvussaan Thurn und Taxis -suvulle kuuluneen postilaitoksen palveluksessa olleet postiljoonit. Tänäkin päivänä Euroopan seurapiireissä vilahteleva suku kokosi vaurautensa muun muassa hallitsemalla Euroopan postiliikennettä.
151021_kylberg4

  • Perttu Mentulan ruokailuryhmä oli tarjolla Hagestam & Co:n syyskuun huutokaupassa lähtöhintaan 800 €. Super-retro kuuden tuolin, pöydän ja kattovalaisimen kokonaisuus jäi myymättä!
  • Italialainen Vistosin kattovalaisin myytiin Helanderin lokakuun huutokaupassa 155 €
  • Ruotsalaisen Carl Kylbergin maalaus Près de la Mer myytiin 21.10.2015 Stockholms Auktionsverkin huutokaupassa 4.300 000 SEK (kuluineen 5.350 000 SEK). Teos ei ole kiertänyt myytävänä vielä kertaakaan aiemmin. Maalaus hankittiin 1930-luvulta suoraan taiteilijalta ja sama suku on pitänyt sitä hallussaan tuosta hetkestä tähän päivään saakka, http://auktionsverket.se/auction/modern/2015-10-20/448-carl-kylberg-pres-de-la-mer/

Kuvat: Hagelstam & Co., Huutokauppa Helander, Stockholms Auktionsverk

Hupia ja hauskaa

ja leikkimieltä nähtiin Helanderilla lokakuun huutokaupassa 17.-18.10.
6541-10 6542-25
6525-15 6525-14
Eero Aarnion Pingy-pingviini löysi uuden kodin 110 €
Mikki Hiiri pääsi uuteen syliin 260 €
Faunin Muumifiguurit tepastelivat uuteen kortteeriin 110 € ja 95 €
Högforsin lastenhella odottaa joulupiparileikkejä uuden pikkuleipurin huoneessa 360 €
Lumikin ja Kolmen Pienen Porsaan tarinat siirtyivät Benitalta ja Marjatalta uusille sukupolville 45 € ja 180 €
6542-18 6581-1 6311-33

Kodinsisustuksia huutokaupasta

Superhauska ja inspiroiva idea ovat Huutokauppa Helanderin uudet blogipostaukset ”Sisustettu Helanderilla”.
Miten moninaista keräily onkaan, miten monin eri tavoin huutokauppahankinnoilla voi kotiaan sisustaa ja miten erilaisia viihtyisät kotikeitaamme ovat!
Museointeriöörien ja arvokotien lisäksi on aina hauskaa katsoa asukkaansa näköisiä koteja. Koteja, joissa asutaan ja eletään. Koteja, joissa asukkaiden omat mieltymykset ja keskinäiset kompromissit tekevät asunnosta juuri minun tai meidän näköisen kodin.

Tällä hetkellä Helander ja Bukowskis Market tarjoavat Suomen huutokauppamarkkinoiden laajimman valikoiman jälleenmyyntiin päätynyttä kotien esineistöä. Helanderin blogin kodit ovatkin löytyneet juuri firman omasta asiakaspiiristä. Ei ihme, että tunnelma Hernepellonkujalla Viikissä on huutokauppapäivänä sähköinen. Asiakaskunnassahan on tosi asianharrastajia, suurella sydämellä kotiinsa suhtautuvia sisustajia.
Antiikin lisäksi vanhojen tavaroiden maailmasta löytyy nyt retroa, kuriositeetteja, palatsi-, kartano- ja mummolatyyliä, kaikkea kerrostaloon ja villaan, sisälle ja ulos sopivaa.
_DSC0182 _DSC0217
Oheinen kuvakaappaus on Huutokauppa Helanderin Aarre-blogista. Lisää herkkuja löydät osoitteesta www.helander.com

Originaali, kopio ja katse

Puhuin tällä viikolla opiskelijoille taiteeseenkin luikerrelleesta, talouden ja politiikan parissa jo hyvän aikaa vallinneesta, hyötyajattelusta. Viittasin luennollani myös taiteen näkemiseen hyödykkeenä mm. taidekaupan parissa sekä taidekaupan etiikan kriittisen tarkastelun ja määrittelyn tarpeeseen.

Katselin illalla kotiin tultuani viimeisimpien huutokauppojen tarjontaa. Pysähdyin tämän Eero Järnefeltin maalauksesta tehdyn kopion ääreen miettimään originaalin, kopion, taideteoksen ja sisustustaiteen eroja. Pyörittelin mielessäni filosofi Jacques Derridan ajatusta silmästä, katsomisesta, näkemisestä: ”Silmät ovat kyyneliä varten.” (Mémoires d’aveugle, 1990; engl. Memoirs of the Blind, 1993.) Luin Pirjo Seddikin artikkelia ”Rahat tai henki. Jeff Kooons ja minareetin kutsu”: ”Silmän tehtävä on osoittaa iloa, surua, rukousta, rakkautta, kaikkea mikä tulee ihmisen sisältä.” (Synnyt 3/2005).
204_66
Taideteos on heijastuma taiteilijan sisäisestä maailmasta sekä maailmasta ja ajasta hänen ympärillään. Kopiosta tuo syvyys puuttuu.
Taideteos katsoo meitä ja tavoittelee vuoropuhelua kanssamme. Joskus se myös muuttaa meitä ja tapaamme nähdä asioita. Kun edessämme on kopio, me katsomme ja näemme vain kuvan, jäljen, merkin, joka viittaa johonkin toiseen tekijään, aikaan, paikkaan ja kokemukseen.

En ole vakuuttunut, että taidekaupan oman edun mukaista on asettaa taideteosten rinnalle myytäväksi harrastajien tekemiä kopioita. Taide ei ole vain tavara, rahaa tuottava hyödyke, myyntikohde, kaupan väline. Uskon toki, että tämän maalauksen tekijä on ihaillut ja kunnioittanutkin suurta esikuvaansa. Silti minä näkisin tällaiset teokset mieluummin osto- ja myyntiliikkeessä tai kirpputorilla kuin tunnettua nimeä kantavassa huutokauppatalossa, taiteen asiantuntijoiden meille tarjoamassa myyntivalikoimassa, ”Tuntematon taiteilija” -otsikon alla.

Tämän maalauksen lähtöhinta oli 50 €. Teos jäi myymättä.
Lopputuloksen ymmärtää katsomalla Eero Järnefeltin alkuperäistä teosta vaikkapa kansallisgalleriamme Ateneumin Maamme taulut -sivuilla, http://www2.hs.fi/extrat/kulttuuri/pdf/Kaski_380x525_web_uusi.pdf Järnefeltin teos katsoo meitä, sen katse ulottuu silmien syövereihin saakka.

(Kuva: Hagelstam & Co. syyskuun huutokauppa A140 22.9.2015, kohde nro 204.)

Vipinäviikko

päättyi flunssaan, joka tuli ja meni. Sauna heti alkajaisiksi, raitis ilma ja täyslepo pariksi päiväksi auttaa aina!

Opetustyö on päässyt vauhtiin ja olen täpinöissä kaikesta siitä uudesta, jota kohtaamiset opiskelijoiden kanssa avaavat eteeni. Pohdin nyt viikoittain näkökulmia nykytaiteeseen. Keskustelen suomalaisesta taiteesta ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa. Luotaan taiteen historiaa esihistoriasta barokkiin. Edessä on antoisa syysperiodi!

Habitare, ArtHelsinki ja Salonki avasivat ovensa keskiviikona 9.9. Olin mukana pitämässä yhtä avajaispuheenvuoroista. Aiheenani oli keräilyn moninaisuus ja oman elämän näköiset keräilykokoelmat. 1900-luku on nyt vahvasti mukana antiikkiympyröissä. Ostajia kosiskellaan designilla, kuriositeeteilla, tuunailulla ja kotoilulla. Statuskokoelmista ollaan siirtymässä persoonalisiin elämyskokoelmiin ja elettäviin antiikki- & retrokoteihin. Keräilyn maailmassa on tilaa kaikille.
IMG_0825 IMG_0842 IMG_0838
IMG_0840  IMG_0835 IMG_0829
Esineiden lisäksi soisin myös taiteen löytävän paikkansa suomalaiskotien seiniltä. Alla olevista ideakuvista löytyvät vaihtoehdoksi Juhani Heikkilän rintakorut Galleria Johan S:n osastolta sekä messujen vaikuttavin taideosasto, Art Grahn. (Kuvissa vasemmalla: Rafael Wardi ja oma suosikkini Rolf Sandqvist; oikealla: Anitra Lucander ja Yngve Bäck.) Taiteen taju ja taito näyttävät siirtyvän eteenpäin geeneissä ja kasvatuksessa. Rikhard Grahnin ansiosta en menetäkään vielä uskoani sukupolvimurrosta elävän taidekaupan tulevaisuuteen.
IMG_0832 IMG_0828 IMG_0827
IMG_0851 IMG_0854 IMG_0850
Torstaina 10.9. juhlimme Huutokauppa Helanderin uusien tilojen Grand Opening -avajaisia. Tältä toimivat, ajanmukaiset, ammattimaiset ja palvelukapasiteetiltaan nykyaikaiset huutokauppatilat näyttävät!
11930941_938484706193565_1098649225130951422_o IMG_0906 11893763_938484422860260_7992673013229035390_o
Kira Weckman tiimeineen tarjosi pikkusuolaista ja -makeaa, jonka rinnalla suurin osa näkemistäni cocktailtarjoiluista kalpenee. Herkullista, kevyttä, tyylikkään vivahteikkaita makuja uudella tavalla. Sokerina pohjalla punaisen cavan kanssa sulosointuvia makeita paloja. Ruokataidetta! Kiitos, Kira!

Catwalkilla näimme Vappu Pimiän säestämänä kymmeniä esimerkkejä siitä, miten huutokaupan vintageostoksilla saa aikaan tyylikästä jälkeä. Muoti ei ole vain kuluttamista. Korkeatasoinen muoti on ajatonta luovuutta ja se tarjoaa loputtomia ideoita myös pukeutujalle. Kannattaa siis satsata kerralla laatuun eikä tipoittain tusinahankintoihin. Huutokaupoista huippulaatua löytää myös kohtuukukkarolla.
IMG_0893 IMG_0894 IMG_0857
IMG_0889 IMG_0891 IMG_0870
Poistuessamme paikalta laskin tuolirivien määrää ja mietin, miten suuri henkinen etäisyys onkaan Helsingin kantakaupungin ja muun Suomen huutokauppojen välillä. Etelä-Helsingissä vasarahuutokaupat hiipuvat. Sanotaan, että ostajat eivät enää tule paikan päälle istumaan. Vannotaan, että online on päivän sana. Uskoako tuota, kun katsoo Helanderin tuolipaljoutta? Huutokauppapäivänä jokainen istuin on varattu, eivätkä penkit aina riitäkään. Kahvia kuluu ja näkäräisiä narskutellaan. Tuttuja tervehditään ja tuntemattomienkin kanssa käydään juttusille. Palsanmäen huutokaupoissa Uuraisilla väenpaljous pursui kesäkuukausina sisältä pihamaalle asti. Pullat ja grillimakkarat tekevät kauppansa. Kakku saa päivän tuntumaan juhlalta. Maakuntien huutokaupoissa seisotaan kylki kyljessä kuin syyssilakat. Kätellään, puhutaan, nauretaan, kyräillään, kilpaillaan ja kohdataan.

Tuliko ostamisesta toisille suorittamista, jonka voi tehdä ohimennen tabletti kourassa? Onko taide ja antiikki ja koko sen ympärillä pyörivä värikäs joukko toisille elämys, joka ansaitsee juoksukahvin sijasta alasistumisen, pysähtymisen ja mukaansa tempaavan hetken? Huutokauppa ja kirpputori ovat elämän kouluja sieltä hauskimmasta päästä ja ilmaisiakin ne ovat ainakin siihen saakka, kun innostut tekemään tarjouksia ja heittäytymään mukaan keräilyn maailmaan.

Huutokauppojen uusi syksy

  11888016_931931543515548_7145784028728337022_n 11903757_934710546570981_6257835039549270768_n 11902577_934611999914169_445357322433835402_n 11960180_934611759914193_7654991782274263059_n 11918926_934093053299397_3159682969306613465_n
Huutokauppa Helander
on aloittanut syksyn superuudenaikaisissa tiloissa. Yritys teki täydellisen tilauudistuksen pääkaupunkiseudun huutokaupoista ensimmäisenä, ja otti ison harppauksen eteenpäin sekä palvelukapasiteetiltaan että logistiselta toimivuudeltaan. Huolimatta sijainnistaan Helsingin kantakaupungin kyljessä Helander suuntautuu selvästi koko Suomen huutokauppataloksi välineinään kätevät ja konstailemattomat kotisivut sekä kauempaa tulevien vaivaton paikoitus. Myös kahviopalvelut huutokaupan aikana ovat omiaan palvelemaan matkan päästä saapuvien viihtyvyyttä. Viralliset avajaiset eli Grand Opening koetaan 10.9.2015. Vappu Pimiän juontamaa iltaa seuraa 12.9.2015 alkavaan huutokaupaviikonloppuun koottu Fashion & Vintage -valikoima. Odotamme kiinnostuneina. Yrityksen kotisivuilta ja facebookista löytyvät uusimmat kuvat vihjaavat, että myös valokuvaustilat ja -taidot ovat kohdallaan.

Kantakaupungin huutokaupoista Bukowskis on jo ehtinyt ajamukaistaa Iso Roobertinkadun toimipisteitään ja pystyy tarjoamaan yhdessä Bukowskis Marketin kanssa asiakkailleen myös toimivan logistiikan parkkipaikkoineen. Hagelstam & Co. on jäänyt saavutettavuudessa pussin pohjalle, julkisen liikenteen pysäkin, pyörätien, portaiden ja ahtaan hissin taakse Bulevardin kakkoskerrokseen. Firman Tehtaankadun pisteessä tavaraliikenne sisään ja ulos sujuu sutjakammin, mutta sisätilojen imago muistuttaa edelleen enemmän kellarivarastoa kuin nykyaikaista huutokauppakamaria.

Tilojen sijasta Hagelstam & Co. on keskittynyt kesän aikana kehittämään palvelukonseptiaan. Syyskauden avauksena on asiakaspalvelutoimintojen karsiminen käteismaksun mahdollisuudesta luopumalla. Odottamatonta, että kaupan alalla ratkaisun tekevät Suomessa ensimmäisenä huutokauppakamarit eivätkä paljon suurempia päivittäisiä myyntitapahtumamääriä tahkoavat kulutustavaraketjut. Järjestelyt vihjaavat kehityksestä netti- ja online huutokauppojen suuntaan.

Hagelstam & Co. ei ole linjauksessaan yksin. Myös Bukowskis / Bukowskis Market on jo aiemmin siirtynyt soveltamaan ei-käteistä -käytäntöä. Sen osalta päätökseen lienevät johtaneet hallinnollisten säästöjen lisäksi kahdessa maassa rintarinnan pyörivä online-huutokauppatoiminta sekä Bukowskis Marketin taukoamatta, 24 tuntia vuorokaudessa reaaliajassa maailmanlaajuisesti tapahtuva kauppa. Siihen verrattuna ainoastaan Helsingistä käsin toimivan Hagelstam & Co:n kuukausittainen myynti jää esinemäärällä – kuin myös maksutapahtumamäärällä – laskettuna kauas. Hagelstam & Co. selittääkin omaa päätöstään nopeudella, turvallisuudella ja tehokkuudella. Rivien väliin voisi ehkä lisätä säästöt, jotka firma saa kassapalveluiden ja talousvastaavan tehtävien karsimisesta. Yrityksen turvallisuutta ratkaisu toki helpottaa, joskin uniikit arvoesineet huomioon ottaen turvajärjestelyt lienevät jo nyt mitoitetut huutokauppojen aikana maksimiin. Kauniista sanoista huolimatta firman oma etu lieneekin painanut vaakakupissa vähintään yhtä paljon kuin asiakaslähtöisyys. Elleivät taloushallinnon tehtävistä vapautuvat taloudelliset resurssit sitten tulevaisuudessa lisää huutokauppojen ydintoimintoja eli asiantuntijavoimia, arviointikapasiteettia ja asiakaspalvelua?

Muutokset maksukäytännöissä osuvat talouden yleisen kehityksen huomioiden mielenkiintoiseen hetkeen. Käteinen tai kortti, jopa välttämättömyystarvikkeitakin myyvä Stockmann on vaikeuksissa. Maakuntien huutokaupat ja antiikkitapahtumat pyörivät edelleen pitkälti pienyrittäjien ja käteismaksujen varassa, ja uutisetkin ennakoivat aivan vastikään käteisen käytön jatkuvan korttien rinnalla vielä pitkälle tulevaisuuteen. Viekö käteismaksun poistuminen ainakin pienempiä ostoksia tekevää yleisöä muihin kilpailukykyisiin huutokauppoihin? Sen tulemme näkemään hissukseen vasta pidemmällä aikavälillä. Huutokauppabisneksen muutosvuodet ovat Suomessa vasta alussa. Uutta käytäntöä testattaneen Hagelstam & Co:lla ensimmäisenä syksyn erikoishuutokaupoissa. Luvassa ovat Militaria & Numismatiikka sekä Tapio Wirkkala. Odotukset ovat korkealla ja täyttyvät, jos mainostettujen huutokaupaspesiaalien rungoksi on onnistuttu saamaan edes yksi huomattava yksityiskokoelma.

fashion-H15fyrkant reklam_moderna_1
Online-konseptiaan kevään hionut Bukowskis näyttää nyt suuntaavan katseensa hallinnollisten uudistusten sijasta huutokauppaimagon kehittämiseen sekä uuden polven huutokauppayleisölle suunnattuun tarjontaan. Vintagemuoti palaa takaisin valikoimiin loistavalla huutokauppanimikkeellä Define Fashion. Yhdessä Tukholman vastaavan tapahtuman kanssa saamme varmasti nähdä syys- ja lokakuussa avajaisyleisössä uutta verta ja tarjouskilpailussa muodin ilotulitusta. Hintaennätyksiä lienee luvassa, mikä toivottavasti lisää myös kiinnostusta ei vain muodin ja vaatesuunnittelun historiaan vaan myös alan kotimaisiin taitajiin ja tulevaisuuteen. Uusittuihin tiloihin hyvin sopivaa näyttelykonseptiaan Bukowskis jatkaa heti syyskuussa huutokauppayleisön suosikin Kristian Krokforsin retrospektiivisella näyttelyllä. Varmaa on myös online-huutokauppojen jatkuminen. Onlinen kansainvälinen kattavuus on tähän saakka näkynyt esimerkiksi uniikeimman suomalaisen designin ennätysmenestyksenä, joten syksyn Modern + Contemporary & Designin sekä Klassisen tarjontaa ja tuloksia odotetaan varmasti kiinnostuneina.

img_3211_4 img_3471_2
Tampereen Annmari’s huutokauppakamari ehti uusiin tiloihin jo pääkaupunkiseudun kollegojaan aikaisemmin. Visuaaliset kotisivut, hyvät ja monipuoliset kuvat sekä uutuus, valikoitujen myymättä jääneiden kohteiden nettitarjouskauppa pitävät Tampereen vakaasti maakuntien kärkisijalla. Tampereen tarjonnassa näkyy, että yrityksellä on tukeva jalansija ja uskollinen asiakaskunta omalla tontillaan. Annmari’sin ei tarvitse kierrättää jo kertaalleen pääkaupungissa pyörineitä tai sinne tarjottuja kohteita. Varsinkin designin, taiteen ja korujen tarjonta on Tampereella tuore, runsas, raikas ja tasokas. Lisäksi huutokauppatalo on onnistunut pitämään kiinni militariasta ja laajentamaan designvalikoimaa kivasti valaisinten ja tekstiilien puolelle.

Jos haluaisin tulevina syys- ja talvikuukausina kartoittaa Suomen huutokauppamaailmaa ajan hermolla ja koko laveudessaan sekä tehdä löytöjä kotiin, piipahtaisin tänä syksynä ehdottomasti Helanderilla, Tampereella ja lopuksi Uuraisilla, vanhan tavaran ja antiikin reaalitasolla uurastavan Palsanmäen pariskunnan huutokaupassa. Sitä paitsi täältä Porvoosta käsin katsottuna edellä kuvaamani kierros vapauttaisi minut täysin Helsingin keskustan liikennejumituksesta sekä laatuajan tuhlauksesta autossa, bussissa tai raitiovaunussa napottaen.

Artikkelin otsikkokuva ja muut artikkelikuvat: Bukowskis, Helander, Annmari’s

Mikä on sinun tyylilajisi?

Huumori?
6252-20 6165-22 6252-5
Classic noblesse?
6235-18 6279-1 6188-5
Modern coziness?
6256-9 1891564_921368531238516_257095721780611414_o 6164-14
Just special?
4438-300 6235-4 6177-6
Tulevana lauantaina 8.8.2015 kaikki nämä ja satoja muita ideoita kotiin huudettavissa omaksi Helanderilla uudessa osoitteessa Hernepellonkuja 8-10, 00560 Helsinki.

Edelfelt, Zorn ja kesäilta kauneimmillaan

app
Lauantai-ilta Hamarissa (1885) on yksi suurimmista Edelfelt-suosikeistani. Ateneumin taidemuseon kokoelmista löytyy aiheesta yllä oleva grafiikanlehti. Sama kuulas taivas valaisee yhä Hamarin, Porvoon ja Haikkoon kesäyöt. Suosittelen pyöräilyretkeä maalauksen maisemaan Hamarin vanhojen puutalojen ja venesataman katveeseen. Kuvakylttejä seuraamalla löydät Porvoosta 15 Edelfeltin ikuistamaa paikkaa. Kiipeä vaikka Lennätinvuorelle ihailemaan Haikkoon selkää tai pysähdy kahville Edelfeltin ateljeemuseoon Haikkoossa ja ihmettele kuinka vaatimattomissa puitteissa taiteilijan suurteokset syntyivät. Klikkaa kartta auki, hyppää satulaan ja koe Porvoo Edelfeltin silmin,
http://www.porvoo.fi/fi/palvelut/ymparisto_ja_luonto/puistot_viheralueet_metsat/porvoon_kansallinen_kaupunkipuisto/reitit_kansallisessa_kaupunkipuistossa/edelfeltin_taidetta_porvoon_maisemissa
Zorn_nyhetsbanner
Kesäilta lumosi Edelfeltin tavoin myös ruotsalaisen Anders Zornin. Hänen maalauksensa Kilpasoutu (1886) myydään syksyllä Bukowskis Klassisessa Tukholmassa (lähtöhinta 8 000 000 – 10 000 000 SEK). Kesä Pohjoismaissa on suloinen kuin ahomansikka. Juuri tällaisina lämmön, auringon ja tyynen veden onneloina elävät muistoissani lapsuuden kesät.
Kuva ja lisää tietoa Zornin maalauksesta: https://www.bukowskis.com/fi/news/668

Suomi Pohjoismaisessa miljoonakärjessä

9360485_fullsize 9560716_fullsize 9513806_fullsize
Heja Finland! Tukholman Bukowskis’n pohjoismaisten miljoonanoteerausten (SEK) listalle ylsi kaksi Suomen Bukowskis’lla myytyä teosta: Vladimir Makovsky (2.750.000 SEK) ja Ilja Repin (1.170.000 SEK).
Ruotsin kestosuosikki Anders Zorn ei napannut totuttuun tapaan ykkössijaa. Kärkipaikan sai sen sijaan ekspressiivisistä nonfiguratiivisista maisemafantasioistaan tunnettu August Strindberg (7.595.000 SEK). Hyvänä kakkosena Suomi ja Helene Schjerfbeck (6.600.000 SEK). Perinteinen huipputroikka Anders Zorn, Carl Larsson ja Bruno Liljefors ottivat paikkansa ”miljoonakruunu”-listalla, mutta näkyvimmän jalansijan pohjoismaisessa taidekaupassa on vallannut moderni taide: Andy Warhol, Yves Klein, Edvard Munch, Sigrid Hjertén, Leander EngströmGösta Adrian-Nilsson.
Lisää listasta osoitteessa https://www.bukowskis.com/fi/news/665
9558688_fullsize 9538759_fullsize
* Kuvat www.bukowskis.com

Aargh! taas on taidetta!

61_2_4 Backmansson A138 190€
Jos taidekauppa ei luista menneiden vuosien tapaan, syy saattaa löytyä myös tarjolla olevista tauluista. Laadun puutteet näkyvät niissä toisinaan ihan paljain silmin. Tässä muutama kesäkuun teosmyynti, jotka saivat taiteenystävän mielen apeaksi.
– Nimetön yritys Aivazovskin mukaan on merkitty vuosiluvulla 1894. No, onhan siinä kehys.
– Tällaiset maalaukset murentavat syystäkin taiteilijan mainetta. Parhaimmillaan vallan loistavaa Hugo Backmanssonia käy sääliksi.
– Maalauspohja on sentään ns. Aarne Alangon kokoa.  Taiteilijalle tunnusomainen aihe, väripaletti ja sivellintyöskentely loistavat poissaolollaan.
– Siltamaisema signeerauksineen ei ole omiaan nostamaan taidekoulunsa käyneen, taitavan ja lahjakkaan Elias Muukan arvostusta. Kehys on sentään komia.
Alanko A138 osåld  Muukka A138 400€

Helander elää ajan hermolla

6031-13 6134-2
20. heinäkuuta Huutokauppa Helander avaa pääkaupunkiseudun ajanmukaisimmat huutokauppatilat. Elokuussa huudetaan Helsingin Viikissä (Hernepellonkuja 8-10, 00560 Helsinki). Bussi vie viereen eikä pitkän matkan takaa tulleiden tarvitse parkkipaikkojen kanssa tuskailla. Nyt on tilaa temmeltää. Kuka siellä netissä jaksaa koko ajan yksin luurata, kun voi tuoda kaverit mukaan lystinpitoon ja alkaa porukalla huutamaan. Muistakaa myös Grand Opening 10. syyskuuta!

Tilojen lisäksi myös Helanderilla myydyn taiteen taso ja kiinnostavuus ovat edennet parempaan suuntaan. Viimeisessä vanhassa osoitteessa pidetyssä kesäkuun huutokaupassa oli mukana ykkösluokan taidetta ja esinenamuja moneen makuun.
– Åke Mattas, Käteen nojaava nainen, myyty 650 €
– Louis Kalf, Z-lamp, Philips 1950-luku, myyty 360 €
– Anitra Lucander, Intiasta, myyty 1.500 €
– Tove Jansson, Firenze 1948, aihe taiteilijan toiselta Italian-matkalta, jonka hän teki yhdessä Sam ja Maya Vannin kanssa, myyty 1.500 €
– Polkupyörä, Pelago, myyty 440 €
– Seinäkaappi, jugend-tyyliset eläin- ja kasviaiheiset koristemaalaukset, myyty 420 €
– Pitsireunainen posliinivati, Meissen 1800-luku, myyty 240 €
5962-22 6030-15
2045-32 4988-20 6128-23

Antiikin top5

Näin sujui kevään arvohuutokauppojen antiikki-, keräily- ja arvoesineiden myynti

Timantit, arvometallit ja antiikkihuonekalut valtasivat antiikkiesineiden kärkisijat kevään arvohuutokaupoissa. Bukowskis’lla kalleimpien kohteiden paikan nappasivat värittömien timanttien harvinaisimpiin kuuluva River-väriluokiteltu 1.54 karaatin briljanttihiottu timantti, Fabergén rintakoru, huippulaatuinen empire-ajan wieniläinen hopeaterriini ja 1600-luvun siniverinen luksusesine, kudottu tapetti. Hagelstamilla viiden kärkeen pääsivät Tukholmassa valmistettu kustavilainen lipasto ja – kuten kuvasta näkyy – pino (15 kpl) kustavilaisia tuoleja. Hopeaesineistä Hagelstam & Co:n top5:een ylsi pietarilainen teekalusto. Top5:ssä komeili totuttuun tapaan myös militaria, jonka noteeraukset näyttävät olevan antiikki- ja taidehuutokaupoissa hiipumaan päin, ainakin taannoisiin huippuvuosiin verrattuna. Militarian jalansijaa Hagelstam & Co:n päähuutokaupassa jarrutteli todennäköisesti sekin, että kiinnostava kokoelma suomalaista, saksalaista ja jopa venäläistä militariaesineistöä myytiin juuri ennen h-hetkeä kuukausihuutokaupassa yrityksen Tehtaankadun toimipisteessä.

Bukowskis löi pöytään yhden kevään suurimmista sensaatioista kun kiinalainen uurna nousi huutokaupassa yli 15-kertaisesti ja vaihtoi omistajaa 78.200 eurolla (lähtöhinta 5.000 €). Kuluineen ostaja sai maksettavakseen 95.800 euroa eli parikymmentä kertaa lähtöhintaa suuremman summan. Raju nousu rikkoi komeasti edellisen 1900-luvun kiinalaisesta esineestä tehdyn myyntiennätyksen, joka oli 36.000 € huutokauppa Apollosta vuodelta 2013.

Päitä pudisteltiin aivan suotta, vaikka Bukowskis’lla myyty uurna oli nuorempaa kiinalaista keramiikkaa Guangxu-kaudelta, vuosilta 1875-1908 (uurnan pohjasta löytyi kuuden merkin leima: Da Qing Guangxu nian zhi). Tokihan Kiinan markkinoille astuivat tuolloin japanilais- ja englantilaisomisteiset keramiikkatehtaat eivätkä kiinalaiset pystyneet pidemmän päälle haastamaan länsimaisia kilpailijoita. Jingdezhenin posliinitehtailla tehtiin kuitenkin Guangxu-kaudella mukiinmenevää famille noire -keramiikkaa, Qioanlong-kopioita ja ihastuttavia peach bloom -pullomaljakoita. Kiinan keisarihovi tilasi Guangxu-aikana huimia määriä posliiniesineitä. Poslinilla täytettiin jopa hovin keittiö ja palatsiin sijoitettiin leskikeisarinna Tz’u-hsin iloksi keisarillisen posliinin koristelijan, arvostetun Zheng Xuen maalaamia esineitä.

Vaikka vanhan kiinalaisen keramiikan huiput tulevat tietysti säilymään halutuimpina keräilykohteina, yllättäjistä suurimmat löytyvät taatusti jatkossakin 1800-1900-lukujen kunnioitetuimpien posliinimaalareiden koristelemista esineistä. Huutokauppa voi siis yhä olla todellinen jännitysnäytelmä.

Kiinalaista huippuesineistöä tulee Suomessa eteen harvoin, mutta Helsingin Bukowskis’n top5 -luvut ja Tukholman Bukowskis’lla saavutetut kiinalaiset menestystarinat osoittavat, että yksi ainoa täysosuma voi vastata kymmentä muuta esinettä. Esimerkiksi tämän kevään antiikki-kategorian huippuviisikossa Bukowskis ohitti Hagelstam & Co:n kirjaimellisesti uurnan mitalla. Hagelstam & Co:n antiikin top5 -tulos ylsi yhteensä 31.100 euroon ja Bukowskis’n vastaavasti 114.300 euroon. Erotus antiikki-kategoriassa venyi siis Bukowskis’n eduksi 83.200 euroon.

Yllätys oli, että yhteenlaskettu tulos viiden esinekategorian (ulkomainen taide, klassinen kotimainen taide, moderni- ja nykytaide, design sekä antiikki-, keräily- ja arvoesineet) viidestä kalleimmasta kohteesta kevään 2015 arvohuutokaupoissa säilytti Bukowskis’n ja Hagelstam & Co:n marssijärjestyksen ennallaan. Ennen laskutoimitusta ounastelin Bukowskis’n siirtymisen online-huutokauppaan ravistelleen yrityksen top5- tuloksia ja ajattelin, että Hagelstam & Co:n klassisen ja modernin huutokaupan vahva taidekokoelma ja perinteinen vasarahuutokauppa nostaisivat pitkää matalalentoa tehneen yrityksen takaisin kilpailijan kantaan.

Aiempiin sesonkeihin verrattuna Hagelstam & Co kyllä kiritti, mutta myös Bukowskis onnistui petraamaan reippaasti edellisiä 5xtop5 -lukuja. Bukowskis 5 x top5 = 926.808 € hipoi miljoonaa euroa (926.808 €). Hagelstam & Co:n vastaavat luvut 5 x top5 = 478.600 € jäivät lähelle puolta miljoonaa. Kylmä matematiikka ja miinuslasku iskivät pöytään erotuksen 448.208 € eli lähes puolen miljoonan euron johtoaseman Bukowskis’n hyväksi. Bukowskis’n markkinajohtajuus siis säilyi ja väli kilpailijaan jopa venyi entisestään.

9557228_fullsize-1 9557214_fullsize 9561884_fullsize
9557287_fullsize 9557329_fullsize
Bukowskis, antiikki-, keräily- ja arvoesineiden viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokaupakulut)
1. Kiinalainen uurna, 1875-1908, 78.200 € (lähtö 5.000)
2. Timantti, 1.54 ct, River, 11.000 € (lähtö 14.000)
3. Rintaneula, Fabergé, 8.700 € (lähtö 6.500)
4. Terriini, Wien 1821, 8.400 € (lähtö 10.000)
5. Kudottu tapetti, 1600-luku, 8.000 € (lähtö 10.000)
Bukowskis, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 114.300 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat 45.256 € (summa sisältää huutokauppakulut)
– Bukowskis, kevään 2014 viisi kalleinta olivat 77.304 € (summa sisältää huutokauppakulut)


33809-000092_1 14998h-000001_1 34376-000002
33809-000094_1 34336-000001_1
Hagelstam & Co, antiikki-, keräily- ja arvoesineiden viisi kalleinta

(huom! hintoihin lisätään huutokaupakulut)
1. Lipasto, kustavilainen, 9.000 € (lähtö 10.000)
2. Pienoistykki, suomalainen, 6.800 € (lähtö 1.000)
3. Teekalusto, venäläinen, 5.500 € (lähtö 2.000)
4. Tuoleja 15 kpl, kustavilaiset, 5.200 € (lähtö 4.000)
5. Upseerinsapeli, venäläinen, 4.600 € (lähtö 1.500)
Hagelstam & Co, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 31.100 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co., syksyn 2014 viisi kalleinta olivat 51.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co., kevään 2014 viisi kalleinta olivat 75.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)

Lopuksi yhteenlaskettu tulos viiden esinekategorian viidestä kalleimmasta kohteesta kevään 2015 arvohuutokaupoissa eli 5 x top5 (moderni- ja nykytaide, klassinen taide, ulkomainen taide, design sekä antiikki-, keräily- ja arvoesineet) =
Bukowskis, viiden kategorian viisi kalleinta keväällä 2015 yhteensä 926.808 € (summa ilman huutokauppakuluja)
Bukowskis, viiden kategorian viisi kalleinta syksyllä 2014 oli yhteensä  625.260 €
Bukowskis, viiden kategorian viisi kalleinta keväällä 2014 oli yhteensä 783.119 €
(huom! osassa hinnoista ovat mukana kulut).
Hagelstam & Co., viiden kategorian viisi kalleinta keväällä 2015 yhteensä 478.600 € (summa ilman huutokauppakuluja)
Hagelstam & Co., viiden kategorian viisi kalleinta syksyllä 2014 oli yhteensä 396.800 €
Hagelstam & Co., viiden kategorian viisi kalleinta keväällä 2014 oli yhteensä 369.200,- €
(huom! hintoihin ei ole lisätty kuluja)

* Kaikki kuvat mainittujen huutokauppatalojen nettiluetteloista, www.bukowskis.comwww.hagelstam.fi

Design top5

Näin sujui kevään arvohuutokauppojen design-myynti

Bukowskis’n ja Hagelstam & Co:n tuloserot näkyvät selvästi ja ja kasvavat tasaisesti ulkomaisen taiteen ja designin alalla. Modernin taiteen huipuissa yritykset kulkevat kutakuinkin rinta rinnan, ja klassisen taiteen saralla Hagelstam & Co. on onnistunut ottamaan takaisin menetettyjä asemiaan. Mitä tulee klassisen tai modernin ulkomaisen taiteen ja designin huippuviisikkoon, Bukowskis kulkee eteenpäin kilpailijaansa vahvempana.

Viimeisen vuoden aikana Bukowskis’n design top5 on kasvanut parinkymmenen tuhannen euron puolivuotisvauhtia. Tahti on nousuvetoinen myös emoyrityksellä Tukholmassa. Designin myynnissä online-huutokaupasta näyttää olevan etua. Bukowskis’n top5 -nimilista oli vaihtelevampi kuin aikoihin. Mukana oli uniikkeja kohteita ja maailmanlaajuisesti kiinnostavia tekijöitä. Huutokilpailuakin käytiin loppuminuuteille saakka kotimaisten ja ulkomaisten ostajien kesken. On ilahduttavaa, että Tynellin ja Aallon hallitsemaan kärkeen saatiin Tapio Wirkkalan puinen veistos, Oiva Toikan Pampulavaasi ja Timo Sarpanevan huikea muranolaistyö Stabat mater. Ykköseksi nousi Birger Kaipiaisen tarjotinpöytää varten valmistettu koristelaatta. Teos oli upea, mutta silti juuri varhaistyön ennätyshinta oli odottamaton ja iloinen yllätys. Kahdenkymmenen tuhannen haamuraja rikkoutui Bukowskis’n listalla yhteensä kolmesti, kun Sarpaneva, Wirkkala ja Kaipiainen asettuivat kärkeen kukin harvinaisella uniikkityöllä.

Hagelstam & Co:n design-kärkiviisikko tahkosi paremman tuloksen kuin minkä yritys saavutti menneenä syksynä, mutta vuoden takaiseen top5:een verrattuna Hagelstam & Co:n tahti on ainakin kalleimpien designobjektien osalta ailahdellut ja jopa hiipunut. Superkohteita ja uniikkeja harvinaisuuksia oli Hagelstm & Co:lla tarjolla Bukowskis’ia vähemmän. Keramiikkavalikoimaa kuten myös top5 -listaa hallitsi useilla mainioilla kohteilla mukana ollut Rut Bryk sekä vanhastaan tutut Paavo Tynell ja Alvar Aalto. Yllätyksiä ei siis Bulevardin suunnalta kuulunut. Lienee vain ajan kysymys, milloin designkaupan rattaat hidastuvat ylipäänsä kaikkialla ilman uusia oivalluksia ja tuoreudellaan houkuttelevia myyntikohteita.

Tänä keväänä Bukowskis veti oivaltavalla sisäänotolla, monipuolisuudella, uniikeilla kohteilla ja erikoisuuksilla pidemmän korren. Pitkällä tähtäimellä Bukowskis saattaa saada yhä lisää etua Tukholman designmarkkinoiden vetovoimasta ja niiden myötä Suomeenkin löytävistä online-asiakkaista. Kun top5 -listojen ero näyttää nyt Bukowskis’n eduksi ja Hagelstam & Co:n tappioksi 65.000 euroa, nähtäväksi jää, uskaltaako Hagelstam & Co luottaa jatkossa vain vasarahuutokauppojen vetovoimaan ja tuottaako online-ratkaisu Bukowskis’lle ensi kaudellakin yhtä meheviä tuloksia.

25200€ 23200€
22700€ 18800€ 12100€
Bukowskis, designin viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Birger Kaipiainen, Keramiikkalaatta/tarjotinlevy, 25.000 € (lähtö 3.000)
2. Tapio Wirkkala, Veistos ”Elefantti”, 23.200 € (lähtö 10.000)
3. Timo Sarpaneva, Lasiveistos ”Stabat mater”, 22.700 € (lähtö 18.000)
4. Oiva Toikka, Pampulavaasi, 18.800€ (lähtö 2.000)
5. Alvar Aalto, Mehiläispesä, 12.100 € (lähtö 8.000)
Bukowskis, 
kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 101.800 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat 84.767 € (summa sisältää huutokauppakulut)
– Bukowskis, kevään 2014 viisi kalleinta olivat 67.362 € (summa sisältää huutokauppakulut)
34502-000003 34471-000004
34043-000001 34266-000004 5500€
Hagelstam & Co, designin viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Paavo Tynell, Kattokruunu, 12.000 € (lähtö 6.000)
2. Rut Bryk, Koristelaatta, 8.000 € (lähtö 2.500)
3. Paavo Tynell, Lattiavalaisin,  5.500 € (lähtö 1.500)
4. Alvar Aalto, Lattiavalaisin, 5.500 € (lähtö 4.000)
5. Rut Bryk, Koristereliefi, 5.500€ (lähtö 4.500)
Hagelstam & Co, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 36.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co., syksyn 2014 viisi kalleinta olivat 29.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co., kevään 2014 viisi kalleinta olivat 58.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)

* Kaikki kuvat mainittujen huutokauppatalojen nettiluetteloista, www.bukowskis.comwww.hagelstam.fi

Modernin ja nykytaiteen top5

Näin sujuivat kevään 2015 modernin ja nykytaiteen arvohuutokaupat

Vaikka huutokauppojen modernilla puolella oli kevään aikana vipinää, top5 -tulos painui yllättäen sekä Bukowskis’lla että Hagelstam & Co:lla viidenkymmenen tuhannen euron tietämiin. Vielä syksyllä vastaavasta tulostaantumasta ei ollut tietoakaan, kun molemmat huutokauppatalot ampaisivat viidellä kalleimmalla modernin ja nykytaiteen teoksella reilusti yli sadantuhannen euron.

Tarjonnan olisi luullut sytyttävän nytkin, marssittihan Bukowskis myyntiin hyvän kokoelman modernia taidetta ja Hagelstam & Co. vastasi haasteeseen vahvalla kokonaisuudella ja huikealla Ole Kandelin -kokoelmalla. Kaiken kaikkiaan Hagelstam & Co:n näyttää jatkavan keskittymistä 1900-luvun modernismiin, kun taas Bukowskis on ottanut myös nykytaiteen napakasti haltuun. Valikoima Bukowskis’lla oli totuttuun tapaan laaja-alainen ja kekseliäs. Joukosta löytyi esimerkiksi Tommi Toijan ajankohtainen Bad Boy, joka sijoittuikin tuloksissa kärkiviisikkoon. Läpileikkauksen nykytaiteeseen ja sen lähihistoriaan tarjosivat muun muassa Samuli Heimonen, Robert Lucander, Anne Tompuri, Marjatta Tapiola, Marika Mäkelä ja Raili Tang. Edesmennyt Leena Luostarinen nousi odotetusti kärkiviisikon ykköseksi. Vahvan aseman taiteen halutuimpina niminä säilyttivät edelleen Lars-Gunnar Nordström ja Laila Pullinen.

Hagelstam & Co:n modernin taiteen menestystä kannatteli vain muutama nimi. Kolme kärkisijaa nappasi ansaitusti Ole Kandelin. Omaperäinen, aikaansa edellä ollut modernismi juhli listalla myös Birger Carlstedtin ja Sulho Sipilän muodossa. Herkkuja riitti vaativalle keräilijälle. Hintojen nousukiitoa jarrutteli korkeintaan se, että Kandelin, Sipilä ja Carlstedt ovat enemmänkin taiteen ammattilaisten ja tosiharrastajien kuin suuren yleisön taiteilijoita. Varjon hyvän kokonaisuuden ylle heitti se, että valikoimaa oli täydennetty reippaalla kädellä litografioilla. Täydennys sai surkuhupaisan sävyn, kun moni litografiaksi luetteloitu teos olikin todellisuudessa serigrafia. Grafiikka ei ole vain painettua kuvaa, vaan taidetta, jossa tekniikat poikkeavat toisistaan ja niillä on eronsa siinä missä maalaustaiteessakin. Kivipainon ja silkkipainon ero on niin asiantuntijan kuin taiteenkeräilijänkin silmissä varsin merkitsevä.

Mitattiinpa kevään tuloksia modernin taiteen ja nykytaiteen osalta top5:llä tai top10:llä, Bukowskis’n ja Hagelstam & Co:n tulokset ovat yhdensuuntaiset. Lyhyen aikavälin kehitys on molemmissa yrityksissä reippaasti laskusuunnassa, mutta pitkälle vietyjä johtopäätöksiä ei vielä kannata tehdä. Pari seuraavaa sesonkia näyttävät, kuinka paljon pudotuksessa on kyse kysynnän ja tarjonnan vaihteluista ja kuinka paljon siitä on seurausta epävarmasta markkinatilanteesta.

Loppuhinnat toki nousivat tasaisesti lähtöarvioiden tasosta. Lukujen vertailu ei kuitenkaan tässä kohdin vastaa koko totuutta, sillä lähtö- ja loppuhinnan välinen ero ei yksiselitteisesti indikoi kiinnostuksen ja kilpailun määrää. Jos arvio on asetettu taktisesti odotushorisontin alle, vasarahinnan hivuttautuminen vain reaalitasolle voi näyttää hinnan nousulta. Taidekaupan todellinen tila paljastuu lukujen takaa pidemmällä aikavälillä, mutta jo nyt niistä voi lukea myyjien ja ostajien odottavan asenteen. Suunta meillä on ainakin hetkeksi kääntynyt toisaalle kuin Tukholmassa, jossa moderni ja nykytaide jatkavat nousukiitoaan. Edes huipputeokset eivät tavoita nyt ennätyslukemia suomalaisissa huutokaupoissa. Taloudellisen epävarmuuden ohella se antaa miettimisen arvoisen signaalin taidemarkkinoiden ja taiteenkeräilyn tilasta Suomessa. Ostajalle ja keräilijälle tämä on otollista aikaa taidehankintoihin ja kokoelman kartuttamiseen. Vaarana tietysti on, että ruotsissakin kysytyt suomalaisnimet alkavat kellua markkinoille lahden taa.

10500€ 10006€ 10002€
8800€ 8600€
Bukowskis, modernin ja nykytaiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Leena Luostarinen, Kaksi leijonaa, 10.500 € (lähtö 5.000)
2. Lars-Gunnar Nordström, Dimensionell formation,  10.006 € (lähtö 8.000)
3. Laila Pullinen, Muodot, 10.002 € (lähtö 6.000)
4. Reidar Särestöniemi, Syyspakkanen varvikossa, 8.800 € (lähtö 6.000)
5. Tommi Toija, Paha Poika, 8.600 € (lähtö 4.000)
Bukowskis, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 47.908 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 128.913 € (summa sisältää huutokauppakulut)
– Bukowskis, kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 76.636 € (summa sisältää huutokauppakulut)

bubbling under
6. Olli Lyytikäinen, Päätös, 8.400 € (lähtö 3.500)
7. Lauri Ahlgrén, Sankarien tanssi, 8.200 € (lähtö 5.000)
8. Robert Lucander, Dramatisch hohe Konzentrationen, 8.190 € (lähtö 3.000)
9. Juhani Linnovaara, Outo kukka, 8.000 € (lähtö 8.000)
10. Lars-Gunnar Nordström, Dimension II, 7.505 € (lähtö 4.000)
Bukowskis, kevään 2015 kymmenen kalleinta yhteensä 88.203 € (summa ilman huutokauppakuluja)

33851-000020 34429-000002 34429-000001
33851-000029 34429-000003
Hagelstam & Co, modernin ja nykytaiteen viisi kalleinta

(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Ahti Lavonen, Plastinen kompositio, 14.500 € (lähtö 10.000)
2. Ole Kandelin, Tanssi, 12.000 € (lähtö 10.000)
3. Ole Kandelin, Keskustelijat, 16.000 € (lähtö 10.000)
4. Birger Carlstedt, Sommitelma, 8.000 € (lähtö 5.000)
5. Ole Kandelin, Hahmo 6.000 € (lähtö 6.000)
Hagelstam & Co., kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 56.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co., syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 154.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co., kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 137.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)

bubbling under
6. Sam Vanni, Sommitelma, 5.500 € (lähtö 2.000)
7. Michael Schilkin, Hirvi, 5.500 € (lähtö 3.000)
8. Anitra Lucander, Muusikot, 5.500 € (lähtö 4.000)
9. Sulho Sipilä, Asetelma, 5.400 € (lähtö 5.000)
10. Sulho Sipilä, Katukuva, 5.400 € (lähtö 3.000)
Hagelstam & Co., kevään 2015 kymmenen kalleinta yhteensä 83.800 € (summa ilman huutokauppakuluja)

* Kaikki kuvat mainittujen huutokauppatalojen nettiluetteloista, www.bukowskis.comwww.hagelstam.fi

Klassisen taiteen top5

Näin sujuivat kevään 2015 klassiset arvohuutokaupat

Bukowskis’n alkuvuonna tekemä päätös siirtää kaikki Suomen huutokaupat kerralla online-järjestelmään oli helpotus ja suorastaan kädenojennus viime vuosina markkinaosuuksia menettäneelle Hagelstam & Co:lle. Bukowskis onnistui yhä terävöittämään profiiliaan ulkomaisen taiteen, designin sekä moderni ja nykytaiteen saralla, mutta klassisen kotimaisen taiteen osuus on menneisiin vuosiin verrattuna kääntynyt hiljalleen laskuun. Kun Hagelstam & Co:n onnistui pitkän jatkuneen kompastelun jälkeen saada myyntiin useita kovatasoisia teoksista, klassisen taiteen valta-asema heilahti. Bukowskis on viimeisen vuoden aikana menettänyt klassisen suomalaisen taiteen top5 -tuloksesta nelisenkymmentä tuhatta euroa per sesonki. Hagelstam & Co:lla vastaava top5 -tulos on petraantunut viime syksyyn verrattuna 162.000 eurolla ja kevääseen 2014 verrattuna 204.000 eurolla.

Yksi syy haastajan asemassa väijyneen Hagelstam & Co:n onnistumiseen saattoi olla myyjien epävarmuus online -huutokauppoja kohtaan, mutta se ei selittä kaikkea. Tuleva vuosi näyttää, jatkuuko sama suunta vai oliko kyseessä hyvien yhteensattumien summa. Yksi onnekkaista sattumista oli hieno kokoelma Akseli Gallen-Kallelan teoksia, joista valtaosa tuli myyntiin yhdestä ainoasta yksityiskodista. Maalausten pitkä historia helsinkiläisen akateemisen sivistyssuvun omistuksessa oli erinomainen provenienssi ja myyntivaltti. Taiteen ostajalle pääsy tähän omistajaketjuun oli harvinainen ja houkutteleva tilaisuus, joten ei ihme, että kysyntää löytyi ulkomaita myöten.

Siinä missä ulkomainen taide, moderni ja nykytaide sekä design istuvat kansainvälistä kiinnostusta herättävinä kategorioina mutkattomasti ja tuloksella mitattuna suorastaan erinomaisesti online-huutokauppoihin, vasarahuutokaupat tavoittavat edelleen hyvin ellei nettihuutokauppaa paremminkin suomalaisen klassisen taiteen ystävät ja kotimaiset ostajat.

Molempien huutokauppatalojen nimeksi ylitse muiden kohosi Akseli Gallen-Kallela. Vaikka tarjolla oli yhtaikaa useita hänen teoksiaan, kysyntää riitti kilpailuksi saakka. Gallen-Kallela hallitsi kevään top5 -noteerauksia poikkeuksellisen suvereenisti. Bukowskis’n kahdenkymmenen kalleimman maalauksen joukkoon mahtui kolme Gallen-Kallelaa. Hagelstam & Co:lla oli tarjolla kuusi teosta, joista yhtä myymättä jäänyttä lukuun ottamatta kaikki menivät kaupaksi viisinumeroisella, kallein kuusinumeroisella summalla.

Gallen-Kallelan nousu ei ollut yllätys. Kehitys on jatkunut tasaisesti jo 2000-luvun alusta saakka. Helene Schjerfbeckin lisäksi Akseli Gallen-Kallela, Ellen Thesleff ja Hugo Simberg ovat se kolmikko, josta taiteen ostajat ovat kiinnostuneita myös Suomen rajojen ulkopuolella. Kuten designissa, kansainvälinen vetovoima heijastuu suoraan myyntihintoihin myös taiteessa. Aivan merkityksetöntä ei ole sekään, että vuonna 1931 edesmennyt Gallen-Kallela ei ole enää aikoihin kuulunut tekijänoikeuskorvausten piiriin. Muutos vaikuttaa samaan tapaan kaikkiin taiteen klassikoihin: kun prosenttikorvaus putoaa pois huutokauppakuluista, myyntihinnat kääntyvät nousuun. Innostusta lisää, mutta tahtia rajoittaa se, että Gallen-Kallelan, Thesleffin ja Simbergin huipputeoksia tulee myyntiin harvakseltaan. Määrä on ja pysyy rajallisena, koska paljon materiaalia on jo museoissa ja merkittäviä teoksia on ja pysyy perillisten hallussa. Vaikka Gallen-Kallelan maalauksia oli nyt valittavaksi saakka, tilaisuus ei välttämättä toistu. Hagelstam & Co:n myyntiin saaman yksityiskokoelman kaltaisia koskemattomia kokonaisuuksia on vähän, jos lainkaan.

Suuria yllätyksiä top5 -listoilla ei Gallen-Kallelan menestystarinan lisäksi ollut lukuun ottamatta Hagelstam & Co:lla myytyä Hanna Rönnbergin äiti ja lapsi -aihetta. Önningebyn taiteilijasiirtokunnassa työskennelleen Rönnbergin maalauksen luetteloteksti ja hinta-arvio olivat kuin räätälöidyt ahvenanmaalaisille keräilijöille. Koska poikkeuksellisen hienon teoksen lähtöhinta oli asetettu tavallista korkeammalle, ylöspäin kivunnut tulos oli pieni sensaatio ja 62.000 euroa oli Rönnbergin kaikkien aikojen ennätys. Top5 -listojen muut nimet olivat sekä Bukowskis’lla että Hagelstam & Co:lla tuttuja taitureita: Hjalmar Munsterhjelm, Berndt Lindholm, Oscar Kleineh, Pekka Halonen.

Klassisen taiteen ostajat pelaavat tällä hetkellä varman päälle. Kun vanhan polven mestareiden hinnat ovat jo taantuneet, pelkoa edessä olevasta suuresta hintaromahduksesta ei ole. Myyjien on vastaavasti helpompi luopua klassikoista, joiden hintakehitys ei lupaa edessä olevan uusia huikeita nousuja. Sen sijaan Gallen-Kallelan kaltaisia taiteilijoita, joille voi hyvällä syyllä odottaa vielä parempia aikoja ja kysyntää jopa ulkomaisissa huutokauppataloissa tulee nyt myyntiin vain, kun elämä tuo eteen pakollisia jakotilanteita, perintöveroja tai muita elämäntilanteen muutoksia.

9554654_fullsize 9557468_fullsize
9556791_fullsize 9557111_fullsize 9538674_fullsize
Bukowskis, klassisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Akseli Gallen-Kallela, Iltaruskojärven yllä, 52.000 € (lähtö 15.000)
2. Hjalmar Munsterhjelm, Metsämaisema Hauholta Hämeestä, 35.800 € (lähtö 40.000)
3. Akseli Gallen-Kallela, Näkymä terassilta, 21.700 € (lähtö 16.000)
4. Pekka Halonen, Syyspäivä 21.200 € (lähtö 15.000)
5. Oscar Kleineh, Tyyni päivä merellä, 19.200 € (lähtö 17.000)
Bukowskis, 
kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 149.900 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 186.000,- € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Bukowskis, kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 234.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)

34531-000001 34293-000001
34294-000001 34338-000001
Hagelstam & Co, klassisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Akseli Gallen-Kallela, Talvinen metsä, 130.000 € (lähtö 60.000)
2. Hanna Rönnberg, Äiti ja lapsi, 62.000 € (lähtö 45.000)
3. Akseli Gallen-Kallela, Joulusumu, 40.000 € (lähtö 50.000)
4. Berndt Lindholm, Kesämaisema, 33.000 € (lähtö 45.000)
5. Akseli Gallen-Kallela, Talvimaisema Ruovedeltä, 1919, 24.000 € (lähtö 18.000)
Hagelstam & Co, 
kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 289.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co., syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 127.000,- € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co., kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 84.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)

* Kaikki kuvat mainittujen huutokauppatalojen nettiluetteloista, www.bukowskis.comwww.hagelstam.fi

Ulkomaisen taiteen top5

Näin sujui kevään arvohuutokauppojen ulkomaisen taiteen myynti

Suomen huutokauppamaailmassa venäläinen arvotaide jatkaa keskittymistään Bukowskis’lle. Tänä keväänä venäläisen maalaustaiteen taso oli siellä korkeampi kuin aikoihin, ja laatu näkyi myös hinnoissa. Bukowskis näyttää nauttivan selvää etua kansainvälisestä verkostoitumisesta. Myyjät luottavat saavansa taideteoksilleen laajaa huomiota, ja ostajat löytävät mukaan kilpailuun, vaikka huutokauppa olikin tänä keväänä ensimmäistä kertaa kokonaan verkossa. Myös pitkäaikainen ja vakiintunut asiantuntijayhteistyö venäläisten taiteentuntijoiden kanssa kantaa hedelmää.

Top5 -tuloksella mitattuna Bukowskis’n ja Hagelstam & Co:n välinen ero ulkomaisessa taiteessa säilyi selvästi. Vaikka Hagelstam & Co:n tarjonta on lukumääräisesti lisääntynyt, ulkomaisen taiteen volyymi jää vieläkin kauas kilpailijasta. Hieman aiemmasta parantunut hintojen nousu ja kokonaistulos ovat Hagelstam & Co:lla edelleen muutamassa kymmenessä tuhannessa. Bukowskis’illa vastaavat luvut ovat pysyneet viime syksyn notkahduksesta huolimatta sadoissa tuhansissa. Ero top5:llä mitattuna oli Bukowskis’n eduksi 447.400 € ja modernissa ulkomaisessa taiteessa (top2:lla mitattuna) samoin 23.400 €. Tänä keväänä Bukowskis’n vanhemman ulkomaisen taiteen viiden kärki nousi pitkästä aikaa yli puolen miljoonan euron. Vaikka venäläisiä ostajia ei ole liikkeellä aivan yhtä paljon kuin 2000-luvun alun lihavina vuosina, kiinnostus huipputeoksiin ei ole hiipunut. Juuri nyt Bukowskis tuntuu tavoittavan sekä kovimmat taiteilijanimet, kärkiteokset että korkeimmat hinnat.

Bukowskis’n venäläisvoittoiseen taiteilijakärkeen mahtui suomalaisenkin rakastama kestosuosikki Ilja Repin. Slaavilaisen kansankuvauksen terävintä kärkeä edusti Vladimir Makovski (280.200 €). Yllätystekijä oli taistelumaalarina tunnettu Ivan Vladimirov. Makovskin rinnalla hänen kaksi myytävänä ollutta teostaan, toinen sumuiselta Nevski Prospektilta ja toinen Venäjän-Japanin sodan rintamalta, erottuivat joukosta huutokaupan hienoimpina henkilö- ja tunnelmakuvauksina. Joukkoon mahtui yksi skandinaavi, tanskalainen Carl Holsoe. Hagelstam & Co:n kallein venäläinen mestari oli Aleksei Bogoljubov (28.000 €). Suuria hinnanousuja ei tällä osastolla nähty. Muut viiden kärkeen yltäneet maalaukset oli kirjattu luetteloon tunnistamattomien tekijöiden maalauksina. Useista myynnissä olleista keisarimuotokuvista siihen ylsi kolme.

Bukowskis piti etulyöntiasemansa myös ulkomaisessa modernissa taiteessa. Ykkössijan Bukowskis’illa vei Andy Warhol (21.200 €). Hagelstamilla modernin taiteen ulkomaiseksi ykköseksi tuli Joan Miró (5.500 €). Kotimaisten huutokauppamarkkinoiden kapeus näkyy kenties selvimmin modernissa kansainvälisessä taiteessa. Suomalaisissa huutokaupoissa sen asemaa ei ole saatu vakiintumaan, vaikka huippugallerioissamme kansainvälinen taide kiinnostaa varsin mukavasti. Huutokaupoissa tulokset elävät ja vaihtelevat sesongista toiseen tarjonnan mukaan. Viime syksyyn verrattuna Top2 -tulos suorastaan romahti, mutta yksi ainoa teos riittää muuttamaan tilanteen taas ensi kaudella. Hagelstamilla ulkomaista modernia taidetta oli myynnissä tuskin lainkaan. Kaikista kuudesta teoksesta kolmanneksi kallein (Jacques Boloré) maksoi 500 €, ja kolme jäi myymättä. Bukowskis’lla modernin kansainvälisen taiteen kaupassa on sentään alkanut näkyä orastavaa vipinää, mutta tarjonta painottuu edelleen grafiikkaan. Kansainvälisen modernin taiteen markkinajohtajuudessa Helsinki tullee häviämään vielä kauan vilkkaalle ja ennakkoluulottomalle Tukholmalle sekä nykytaiteen omakseen ottaneille ruotsalaisille.

9558688_fullsize 9538759_fullsize 9554803_fullsize
9444199_fullsize 9539414_fullsize
Bukowskis, ulkomaisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Vladimir Makovski, Hääkulkue, 280.200 € (lähtö 250.000)
2. Ilja Repin, Isaak Brodskyn sisaren muotokuva, 116.300 € (lähtö 50.000)
3. Ivan Vladimirov, Nevski Prospekt, 47.000 € (lähtö 10.000)
4. Carl Holsoe, Lukuhetki, 45.200 € (lähtö 12.000)
5. Alexandr Egorov, Satamakuva Le Havresta, 24.200€ (lähtö 12.000)
Bukowskis, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 512.900 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 183.601 € (summa sisältää huutokauppakulut)
– Bukowskis, kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 327.817 € (summa sisältää huutokauppakulut)

21200€ 9100€
Bukowskis, ulkomaisen modernin taiteen kaksi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Andy Warhol, ”The nun, from: Ingrid Bergman”, serigrafia, 21.200 € (lähtö 10.000)
2. Andy Warhol, ”After the party”, serigrafia, 9.100 € (lähtö 6.000)
Bukowskis, kevään 2015 kaksi kalleinta yhteensä 30.300 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, syksyn 2014 kaksi kalleinta olivat yhteensä 88.070 € (summa sisältää huutokauppakulut)

34206-000001 34206-000011
34526-000003 34526-000002 34526-000008
Hagelstam & Co, ulkomaisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Aleksei Petrovich Bogoljubov, Rantamaisema Sheveningenistä, 28.000 € (lähtö 30.000)
2. Maalaus, Kuutamo, sign. Fedorov, 1916, 17.000 € (lähtö 2.500)
3. Maalaus, Aleksanteri III, 8.000 € (lähtö 8.000)
4. Maalaus, Pietari Suuri, 7.500 € (lähtö 2.500)
5. Maalaus, Aleksanteri II, 5.000 € (lähtö 2.000)
Hagelstam & Co, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 65.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 35.300 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co, kevään 2014 viisi kalleinta olivat 13.700 € (summa ilman huutokauppakuluja)

33851-000044 34338-000003
Hagelstam & Co, ulkomaisen modernin taiteen kaksi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Joan Miró, Le soleil ébouillanté, arches, akvatinta ja väricarborundum, 5.500 € (lähtö 3.000)
2. Georges Braque, Profil á la palette, litografia, 1.400 € (lähtö 1.500)
Hagelstam & Co, 
kevään 2015 kaksi kalleinta yhteensä 6.900 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co, syksyn 2014 kaksi kalleinta olivat yhteensä 66.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)

* Kaikki kuvat mainittujen huutokauppatalojen nettiluetteloista, www.bukowskis.com; www.hagelstam.fi

Tasokas ja mystinen taidekevät

34357-000001
34293-000001 33983-000004
10967h-000002 8219h-000018
34215-000013 22371a-000038 34468-000004
Tänä keväänä sekä Bukowskilla että Hagelstam & Co:lla on klassisissa huutokaupoissaan kelpo kokoelma kotimaista taidetta. Molemmilta löytyy myös kirsikka kakusta eli kultakauden taiteen huippuklassikko.

Erikoinen sattuma on, että kumpikin huutokauppahuone tarjoaa samana keväänä yhden mystiikan syviä vesiä luotaavan maalauksen. Hagelstam & Co:lla on myytävänä Akseli Gallen-Kallelan Babylonin kuningatar, guassimaalaus, joka on kuulunut vuosikymmeniä helsinkiläisen akateemisen sivistyssuvun kokoelmiin. Bukowskin salaperäisin teos on Louis Sparren vetovoimassaan lähes demoninen Conscientia. Synkässä kiehtovuudessaan se muistuttaa saksalaisen symbolistin Franz von Stuckin maailmaa.

Bukowskin helmiä ylitse muiden ovat Albert Edelfeltin Pariisi- ja Japani-inspiroitunut Madame Cohenin muotokuva. Bukowski on saanut myytäväksi myös kevään – ellei jopa koko vuoden – upeimmat venäläismestarit Vladimir Makovsky ja oman suosikkini Ivan Alekseevich Vladimirovin Nevski Prospekt. Kuinka taidokkaasti Nevan helmen utuinsen atmosfäärin ja pääkadulla kulkevat henkilöhahmot voikaan kuvata!

Ylhäällä kuvia muutamista Hagelstam & Co:n kiinnostavimmista, nettiluettelo osoitteessa http://www.hagelstam.fi: Akseli Gallen-Kallela, Väinö Hämäläinen, Hanna Rönnberg, Ragnar Ungern, Ilmari Aallon omakuva, Juho Rissasen lasimaalauksen esityö Helsinki ja maaseutu sekä Adolf Bockin jäänmurtaja Jääkarhu Utön edustalla.

Alhaalla Bukowskin parhaita, nettiluettelo osoitteessa https://www.bukowskis.com/fi: Albert Edelfelt, Vladimir Makovsky, Ivan Alekseevich Vladimirov, Ali Munsterhjelm ja Helsingin Hietalahti, Hanna Suomalainen ja Adolf Bockin Sovereign of the Seas.
9480246_fullscreen 9552301_fullscreen
9558687_fullscreen 9557650_fullscreen
9557072_fullsize 9557246_fullscreen
9444357_fullscreen 9539399_fullscreen

Ihan sama esine. Ihan eri hinta.

3515 A136 k. 40 cm, 350€ 4800€ 9557287_fullscreen
Tätä voi kutsua löydöksi.
Komea terriini myytiin Hagelstam & Co:n huutokaupassa A136 31.3.2015 kohdenumerolla 3515. Luettelossa annetut tiedot olivat niukat: Terriini, kork. 40 cm. Esinekategoria oli ”Muu antiikki”. Kuvia oli vain yksi (kuva vasemmalla). Minimaalinen oli myös lähtöhinta 350 €. Kilpailu nosti loppuhinnan 4.800 euroon. Moni ehti jo onnitella sekä myyjää että ostajaa. Toista hienosta tuloksesta ja toista upeasta löydöstä.

Vaan annas olla! Kun Bukowskis avasi Helsingin klassisen huutokaupan näytön kutsuvieraille 13.5.2015, kunniapaikalla nökötti sama terriini. Luettelotiedot olivat nyt runsaammat: hopea, empire, 1821, Wien, paino 3,9 kg, leveys 39 cm, korkeus 39 cm. Esinekategoria oli siis hopea. Netistä löytyi kolme kuvaa itse esineestä ja kaksi kuvaa leimoista (yksi kuvista oikealla). Lähtöhintakin oli aivan toisissa lukemissa, 10.000 €. Tätä kirjoittaessani, kun päivä on juuri vaihtunut Bukowskin avajaisten jälkeiseksi torstaiksi, korkein terriinistä tehty tarjous on 8.000 €.

Mitä tästä opimme?
– Nettiaikanakin huutokaupoista voi tehdä löytöjä, sillä kaikki eivät huomaa kaikkea.
– Ostajan oma tieto ja taito ovat edelleen tärkeitä eikä tieto ole pahaksi myyjällekään.
– Vai olisitko sinä valmis luopumaan 3,9 kilon painoisesta empireaikaisesta huipputasoisesta hopeaterriinistä 350 eurolla miinus huutokauppakulut? Jos loppuhinta ei siitä nousisi, saisit käteen suunnilleen saman verran kuin kilosta romuhopeaa.

(Kuvissa vasemmalla Hagelstam & Co:n nettiluettelon kuva ja oikealla yksi Bukowskis Klassinen online-huutokaupan nettikuvista)

Hintaennätyksiä vai silmänlumetta?

4201  4214
Hagelstam & Co hehkutti toukokuun kuukausihuutokaupan jälkeen militarian menestystä, eikä suotta. Myytävänä oli harvinaisuuksia ja lopputulos oli huutokauppatalon kannalta mitä mainioin. Mutta oliko osa hurjista hinnannousuista pelkkää silmänlumetta?

Lähtöhinnan ja loppuhinnan huima ero nosti ajatuksen esiin useankin kohteen kohdalla. Vai oliko todellakin niin, etteivät huutokauppatalon taidot riittäneet arvaamaan piilukkokiväärin hintaa edes sinne päin (lähtöhinta 300 €, loppuhinta 7.600 €)? Jos sama ase olisi viety alan erikoishuutokauppaan, olisiko lähtöhinta vastannut paremmin esineen myyntihintaa? Tai olisiko siitä osattu kertoa luetttelossa muutakin kuin ”Piilukkokivääri, korjauksia, pituus 78 cm”. Yhtään sen vakuuttavampi ei aseharrastajan silmin ollut kohde nro 4214. Siitä annetut tiedot kuuluivat lyhykäisyydessään ”pistin ja puukkoja, 2 kpl”. Lähtöhinta 100 € näytti heti kalkkiviivoilla kuin arpanopalla heitetyltä. Ei siis ihme, että lopputulos 2.600 € oli ”ennätys” . Kukapa olisi voinut arvata! Paitsi kenties militariaan perehtyneet harrastajat?

Hamassa menneisyydessä huutokauppatalojen ammattitaidon ja asiantuntemuksen mitta oli kyky asettaa lähtöhinnat realistiselle tasolle. Maine sai kolauksen yhtä lailla ronskista ylihinnoittelusta ja alaspäin valuvista lopputuloksista kuin rajusti alakanttiin asetetuista lähtöhinnoista. Huutokauppayleisö, varsinkin sen kokeneimmat konkarit, puhuivat ja puhisivat ”Ruotsin mallista”. Se tarkoitti muutamien ruotsalaisten huutokauppatalojen omaksumaa tapaa asettaa lähtöhinnat niin alas, että jättimäisistä nousuista saatiin raflaavia otsikoita ja ala näytti ulospäin todellista kuumemmalta. Myyjätkin hyrisivät tyytyväisinä, kunnes tajusivat allekirjoituksellaan hyväksyneensä sen, että kysynnän flopatessa samainen ennätyskohde olisi voitu myydä alihinnalla.
4848-3 4279
Hagelstam & Co:n militariamenestyksessä ”Ruotsin mallia” edusti komeasti esimerkiksi Mannerheimin omistuskirjoituksella (v. 1920) varustettu valokuva (kuva oikealla). Mannerheim ei tuohon aikaan ollut aktiivinen sotilasuralla tai politiikassa, mutta vuosi on jäänyt historiaan häntä vastaan suunnatusta murhayrityksestä Tampereella 4.4.1920. Mannerheim-keräilijöiden ja entusiastien lisäksi tämän tietävät myös ne, jotka ovat lukeneet vuonna 2008 ilmestyneen Jari Tervon Troikan. Monet ovat saattaneet huomata senkin, että Mannerheimin omakätisellä allekirjoituksella varustettuja valokuvia on tavattu myydä huutokaupoissa 300-600 € hintoihin. Siihen nähden Hagelstam & Co:n asettama lähtöhinta 50 € oli kaukana realismista, ja sai minut jopa huolestumaan myyjän asemasta. Myyjähän oli joko realisointiprosessin varmistaakseen tai tietämättömyyttään valmis myymään kohteen 50 eurolla miinus kulut. Käteen olisi silloin jäänyt tuskin neljääkymmentä euroa. Onni oli kuitenkin myötä ja loppuhinta 800 € vastasi käypää hintatasoa. Saman todellisen hintatason saavutti esimerkiksi Huutokauppa Helander viime syyskuussa Mannerheimin vuonna 1946 allekirjoittamasta valokuvasta ja postisähkekirjeestä (niiden loppuhinta oli 650 € eli huutomaksuineen 780 €, kuva vasemmalla).

Ennätystehtailu vaikutti valitettavasti silmänlumeelta myös silloin, kun myyntivuoroon tuli saksalainen Waffen-SS upseerin vyö solkineen. Vaikka huutokauppahuone alleviivaa netin merkitystä modernissa kaupankäynnissä, 250 euron arvoiseksi arvioituun kohteeseen ei ollut satsattu ekstrakuluja yhtä nettikuvaa enempää. Luultavasti kuntoraporttia pyytäneet ostajakandidaatit saivat sentään muutaman detaljikuvan? Ainakin esineestään tietoinen omistaja olisi niitä osannut vaatia, löytyväthän soljen ja nahkavyön strategiset tiedot niiden kääntöpuolelta, ei rullalla olevasta ja vain päältäpäin kuvatusta vyöstä.
4349
Olettaisin, että soljen kääntöpuolella oli ainakin leimattu RZM-logo kahden sisäkkäisen ympyrän muotoisessa kehyksessä, SS-kirjaimet ympyrän muotoisessa kehyksessä ja valmistajan (Overhoff & Cie Lüdenscheid) kirjainleima oLc vinoneliön muotoisessa kehyksessä. Nahkavyön sisäpuolelle kuuluvista merkinnöistä puhumattakaan! Vyön merkintöjen lisäksi informaatio myös pienistä mutta kiinnostavista detaljeista, kuten vyössä olevien solkien alkuperäisyydestä tai vyön pituudesta, puuttuivat. Luetteloteksti kertoi proosallisesti vain ”Vyönsolki ja vyö, Saksa, Waffen-SS”. Hinnannousu oli silti rakettimainen ja päättyi, kun meklarin vasara löi 3000 €.

Oliko lopputulos todellinen hintaennätys vai ainoastaan lähempänä totuutta kuin vyölle roiskaistu lähtöhinta 250 €? Ainakin se oli myyjän onni. Kenties huutokauppatalokin luotti takuuvarmaan kysyntään, sillä sen asiantuntemuksessaan arvioima ja omistajan omalla allekirjoituksellaan hyväksymä hinta 250 euroa olisi toteutuessaan tuottanut molemmille vain murusia siitä, mitä vastaavan laatu- ja aitouskriteerit täyttävän kohteen kansainvälinen hintataso 2.000-5.000 € antoi luvan odottaa. Siihen verrattuna Hagelstam & Co:n saama ennätyshinta oli hyvää reaalitasoa. Huutokauppahuoneen omaan arvioon verrattuna se oli ennätys. Mutta tuskinpa sentään heillekään aivan odottamaton – ja markkinoinnin menestysotsikoita ajatellen se oli enemmän kuin käyttökelpoinen.

(Kuvat mainittujen huutokauppatalojen nettiluettelosta)

Paritanssia Helanderilla

3774-153 4438-161
5357-1 3738-13
80-91 5626-35
4438-141 5949-10
2213-50 5771-7
3423-21 3423-20
Poimin Huutokauppa Helanderin tulevasta toukokuun huutokaupasta (16.5.-17.5.) muutamia esineitä pareittain.
– Kuriositeettipari: venäläinen ruokalista keisarillisin monogrammein 1883 ja metalliprässi.
– Arabian art déco -pari: Figuriini Lepäävä nainen (sama naishahmo löytyy myös Arabian figuriinista Istuva nainen ja Greta-Lisa Jäderholm-Snellmanin kahviastiasto hopearaita.
– Sininen pari: Japanilainen puupiirros ja Oiva Toikan kahviastiasto, Rörstrand
– Punainen pari: Yrjö Kukkapuron pöytä ja Eeva Lausteen ryijy ”Kaskenpoltto”, kutomo Sylvi Salonen.
– Retropari: Lattiavalaisin, rottinkipunosvarsi, (kuvan perusteella sanoisin, että varjostin on tehty  haapasäleistä) ja tarjoilupöytä.
– Kukkopari: Oiva Toikan Kukko, 1998 ja Juhlakukko, 1997.

Suomidesign Tukholmassa

9513699_fullsize  9500440_fullsize 9527056_fullsize
”Esineet ovat kautta historian seuranneet rahaa,” tämän kommentin olen kuullut useita kertoja eripuolilla Eurooppaa antiikin ja designin parissa toimivilta: ”Ne, joilla on ostohalua ja -kykyä, ohjaavat esineiden – eritoten luksus- ja keräilyesineiden – globaaleja virtoja”. Juuri nyt Suomen antiikki- ja taidemarkkinat elävät etsikkoaikaa. Kysyntä ontuu. Kotimainen kysyntähuippu on taiteen ja antiikin osalta taittunut. Venäläiset ovat vähentyneet eikä nousevien talouksien kiinalaisille saatikka intialaisille ole tarjota riittävää määrää ja laatua. Entisten hittikohteiden varaan ei voi rakentaa eikä edes perinteinen vasarahuutokauppa vedä väenpaljoutta Helsingin keskustan arvohuutokauppoihin. 9513710_fullsize
Suomessa arvohuutokaupat ovatkin menettäneet 1980-1990-luvuilla kahmaisemansa antiikkikaupan puolimonopolin samassa tahdissa, kun keräily on valloittanut yhä laajemmat kansanjoukot ja vanhasta tavarasta on tullut kaikkien harrastus. Ne jotka etsivät eksklusiivisuutta, löytävät arvotavaransa yhä useammin muilta markkinoilta, etenkin Ruotsista.

Omassa tuttavapiirissäni 50-70% ostoksista näyttää tulevan jo länsinaapurista: Bukowskilta, Bukowskis Marketista, Auktionsverketistä, Uppsala Auktionskammaresta. Syyksi on vastattu mm. seuraavaa: ”laajempi valikoima, parempi laatu, kiinnostavampi tarjonta, rohkeammat kohteet, ostamisen helppous, ulkomailta tehtyyn hankintaan liittyvä ainutkertaisuuden viehätys, eiväthän ukkoutuneet suomalaiset huutokaupat tajua mitään gay-glamourista”.
Taiteelle omistautuneet keräilijätuttuni listaavat taiteilijasuosikkejaan ja hakevat teoksensa taiteilijoilta itseltään, taidekoulujen lopputyönäyttelyistä ja gallerioista. Jokamiehen keräilytavara houkuttaa retron ja vintagen ystävät kirppu- ja rompetoreille. Osa heistä täyttää vielä saleja tavaran massamyyntipaikoiksi muuttuneissa Etelä-Helsingin huutokauppakamareissa. Yhä useampi on huomannut, että maakuntaostajien suosimat huutokauppahuoneet pääkaupungin laitamilla, Tampereella tai tv:stä tutulla Uuraisilla vasta vetävätkin väkeä ja vekottimia puoleensa niin, että hienon, hauskan ja omaperäisen löydön tekeminen ynnä unohtumaton huutokaupparetki muistuttavat sitä kultaista aikaa, josta 1980-1990-lukujen huutokauppoja kaihoavat konkarit kertovat.

9485725_fullsize 9489141_fullsize
Monen huutokaupan liikevaihtoa ylläpitävät erikoiskohteet kuten militaria, numismatiikka ja filatelia pysyttelevät sentään vielä kotimaan markkinoilla ja niihin erikoistuneiden yritysten listoilla. Sen sijaan suomalainen design näyttää jo hakevan laajempaa kohdeyleisöä ja trendikkäitä sisustajia Suomea suuremmilta vesiltä ja lähimetropoleista. Tähän saakka designkauppiaat ovat olleet kotimaisten huutokauppojen lisäksi lähes ainoa linkki suomalaisen markkinoiden ja ulkomaisten ostajien välillä. Välikäsien kautta kulkeneita suomalaisista huutokaupoista tuttuja kohteita on näkynyt myynnissä Lontoosta New Yorkiin.
Entä nyt? Onko design ottamassa siivet alleen? Heittääkö se täkynsä suoraan suurempiin lammikoihin käyttämällä ponnistuslautana Tukholmaa, kaupunkia, joka jo hamassa nuoruudessani tuntui aina olevan askeleen edellä. Kaupankäynnillä mitaten se kuhisee yhä 24/7 kuin muurahaispesä siinä, missä meidän pääkaupunkimme kaupallinen keskusta tuntuu heräävän Ruususen unestaan vain muutamaksi arkipäiväntunniksi ja ohikiitäväksi lauantai-iltapäiväksi.
9513631_fullsize 9476176_fullsize
Nyt, kun Suomen Bukowskis on siirtynyt kokonaan online-huutokauppojen aikaan, maantieteellinen raja myyntipaikkojen välillä pyyhkiytyi entisestäänkin näkyvistä. Silta Helsingistä Tukholmaan on Bukowskin kautta nopea ja lyhyt. Tukholman Bukowskis Contemporary & Design tarjosikin tänä keväänä hienon valikoiman suomalaista designia ja kutkuttavan koosteen pohjoismaista ja ulkomaista post-1945 sekä nykytaidetta.

Alvar Aallon tarjoilupöytä turkoosinvihrein keramiikkalaatoin myytiin 50.000 SEK (noin 5.400 €) ja kirjahylly 48.000 SEK (noin 5.200 €). Molemmat on valmistettu uniikkeina sarjoina Artekin Hedemoran tehtaalla Ruotsissa ja niiden houkuttelevuuden kruunasi huutokauppaluettelossa seikkaperäisesti selvitetty provenienssi Ernst Sundhin piirustuskonttori Avestassa. Kuusijakoinen valkoinen Mehiläispesä myytiin 60.000 SEK (noin 6.500 €).

Björn Weckströmin uniikki pronssiveistos akryylialustalla vuodelta 1971 on hyvä esimerkki kohteesta, jolle Suomessa olisi tarjolla vain rajalliset markkinat. Formaatti eli veistos, moderni muoto, pronssi/akryyli -materiaaliyhdistelmä ja moniselitteinen, jopa surrealistinen ei-esittävyys eivät ole houkuttimia meillä, mutta ovat lumonneet länsinaapurissa uusia tuulia nuuhkivaa taidemakua jo kymmeniä vuosia. Loppuhinta 8.000 SEK (noin 860 €).

Oiva Toikan Kiikkuri, taiteilijan ensimmäinen suuri erityistä teknistä osaamista vaatinut lintu 26.000 SEK (noin 2.800 €). Ritva Puotilan ryijymatto ”Loitsu” sai osakseen erityistä huomiota muun muassa Bukowskin asiakkailleen suuntaamissa joukko e-maileissa. Loppuhinta 15.000 SEK (noin 1.620 €) viestittää, että tekstiileille löytyy kyllä kysyntää ja markkinointikanavia meidän rajojemme ulkopuolella, jos kotimaisena vaihtoehtona on myydä ryijyistä parhaat muutaman satasen lähtöhinnoilla. Birger Kaipiaisen ihana varhainen uniikki ”paratiisilautanen”, jonka pohjassa oli SOK:n hopeinen lahjaplaketti, 38.000 € (noin 4.100 €)) ja fantastinen perhosfantasia 200.000 SEK (noin 21.500 €).

Kevään merkki

on tietysti traktori! Tämä harmaa ”Verkku” eli Massey Ferguson lähti uusille tiluksille Palsanmäen huutokaupassa Uuraisten Hirvaskankaalla.
Tällä kelpaisi meidänkin kylätieltä päristellä isolle kirkolle vaikka nisun syöntiin! No, onhan tämän meidän ison kirkon edeltäjä rakennettu jo 1200-1300-lukujen vaiheessa ja nykyinenkin 1400-luvulla, joten kaupunki tarkoittaa täällä Porvoossa vähän samaa kuin Turussa. Vanhaa sivistystä ja pitkää kaupunkihistoria, mutta myös elävää maaseutua, lähiruokaa, oman paahtimon kahvia, Malmgårdin olutta.
IMG_2320
Nyt kun Helsinki-kuplasta on puhuttu niin katsastakaas Palsanmäen reissukalenteri, http://www.palsanmaki.net/ajankohtaista/
Siinäpä Suomen karttaa kerrakseen. Mahtavatkohan kaikki pääkaupunkiseudun huutokauppatalot näitä paikkakuntia edes tuntea? Muistakaa, että kotimaanmatkailukin avartaa. Ihanaa, laveaa ja avaraa kesä-Suomea teille kaikille!

Kyllä kiitos! Suosikkini Bukowskilla

Kävimme eilen kuvaamassa designvalaisimia Bukowskis Modern & Contemporary huutokaupan näytössä.
Minulta kysyttiin omia suosikkejani, mutta taide vaatii aikaa. Vastaus ei siis tullut heti ja siinä, mutta tässä se nyt on.

Kyllä kiitos! Nämä olivat minun valintojani, teoksia joista pidän asioita jotka saavat hyvälle tuulelle.

Mukana on pari yllätystäkin. Itselleni niistä suurin on Matti Kujasalon abstrakti maalaus. Kujasalo ei ole ollut ihan minun juttuni, vaikka taidettaan arvostankin. Nyt eteen tuli teos, johon ihastuin sydänjuuriani myöten. Taiteen voima on minulle aina ollut taiteilijan kykyä näyttää toisenlainen maailma kuin itse pystyn kuvittelemaan. Nykytaiteen ystävänä ja keräilijänä olen aina pitänyt tärkeänä kykyäni olla avoin myös niille taiteilijoille ja teoksille, jotka eivät heti ensi näkemältä ole tuntuneet omalta. Jokainen päivä on uusi ja elämän myötä me kaikki muutumme. Siksi myös taiteen ovi kannattaa pitää avoimena. Koskaan ei tiedä, milloin on valmis kohtaamaan uusia kysymyksiä ja yllätyksiä.

Sinäkin ehdit vielä valita omat suosikkisi osoitteessa, https://www.bukowskis.com/fi

Bukowskis Modern & Contemporary -huutokauppa pidetään tällä kertaa ainoastaan on oline. Siinä on riskinsä, mutta ei se pelaa, joka pelkää. Jonkun täytyy olla ensimmäinen ja ainakin kokeilla. Toivon silti, etteivät vasarahuutokaupat tyystin katoa. Saattaa olla, että kansainvälinen ostajakunta on jopa aktiivisemmin mukana oman päätteen äärellä kuin vanhaan tapaan puhelimen päässä. Ensi viikko näyttää kuinka Suomen taidekaupan historian ensimmäisessä on line -arvohuutokaupassa käy. Rohkeuden yritystä Bukowskia ei ainakaan voi syyttää. Jos homma ei toimi, kilpailijat saavat kauan kaipaamansa tasoitusta. Jos tämä onnistuu, Bukowskis on jälleen kerran askeleen edellä muita.

9498241_fullscreen 9498215_fullscreen
Kaija Aarikka, 1970 & Annika Rimala, 1976
9497958_fullscreen 9497951_fullscreen
Heikki W. Virolainen, 1963 & Tommi Toija, 2008
9498157_fullscreen 9498248_fullscreen
Carl Gustav Hiort af Ornäs, 1950-luku & Kurt Ekholm, 1931
9498245_fullscreen 9498369_fullscreen
Aune Siimes, 1940-luku & Tapio Wirkkala, 1960-luku
9498148_fullscreen 9498059_fullscreen
Marika Mäkelä, 2002 & Samuli Heimonen, 2009
9497960_fullscreen 9498047_fullscreen
Simo Hannula & Matti Kujasalo, 1978
9497978_fullscreen 9497997_fullscreen
Vladimir Kopteff & Tom Wesselmann
9498048_fullscreen 9497889_fullscreen-1
Sam Vanni, 1969 & Birger Kaipiainen, 1941

 

Melkein vaan ei ihan kaksi marjaa

Schilkin
Sorry, sinä kalaa syövä merenneito (alla), et ole terävine hampainesi ihan yhtä viehättävä kuin tämän blogin esinekarusellissa esittelemäni ja taannoin arvioimani hymyilevä sisaresi Ahdin valtakunnasta. Molemmissa teissä taiteilijan signeeraus on lipsahtanut muotoon M. Schikin (ilman l:ää), käsiala on kummassakin hieman erilainen. Molempien pohjaan on lyöty ulkomaisten näyttelyiden näyttelyesineissä sekä näyttelyiden myyntikokoelmissa käytetty leima ”Arabia Finland”.

Miksi Schilkin teki puuttuvan l-kirjaimen tapaisia kirjoitusvirheitä ja mitkä kirjoitusvirheet Schilkinin signeerauksissa ovat ok ja mitkä eivät? Milloin Finland on muodossa Finland ja milloin sen kuuluu olla muodossa Finlandia? Entä millaisia kirjasintyypejä näissä leimoissa käytettiin? Esinekarusellista löydät muutaman vinkin. Loput jääkööt ammattisalaisuudeksi mm. väärennösten varalta. Kokemus on hyvää harjoitusta, joten muista jatkossa vilkaista veistosten pohjaan, tutkia ja painaa näkemäsi signeeraustavat ja leimat mieleen.
633_40  633_2_2
Kalaa poskeensa pistelevä merennneito on myyty Hagelstam & Co Tehtaankatu 640 € (A133/633, lähtöhinta oli 300 €) Strategisia mittoja eli neidin kokoa ei huutokaupan luettelossa kerrottu.

Nyt Retrottaa!

9494006_fullscreen 9464149_fullscreen
11081041_863321750376528_5162994073847451911_n 11112777_863320397043330_4074800650729805382_n
Retroilu on keräilyä kotielämää varten. Retroilussa saa olla väriä ja ornamenttia. Retroilulla luodaan tunnelmaa. Retroa voi sijoittaa kaikkialle keittiöstä kylpyhuoneeseen. Retro sopii lapsiperheestä ja mummolaan. Retroilusta voi tulla elämäntapa. Retro on rentoa. Retro on kekseliästä. Retro on kierrätystä ja tuunausta. Retro on löytöjä ja oivaluksia. Retro on persoonallista, kodikasta, tyylikästä tai kitschiä.

Retro on designin burlesque. Se sopii kaikille, ja parhaiten ennakkoluulottomille, rohkeille, oman tiensä kulkijoille. Retro ei pyytele anteeksi sillä retroilu sallii myös hurjan ja hulvattoman. Retro sopii kaikille ja kaiken ikäisille. Retro on asenne.

Mikä on sinun paras retrolöytösi tai retroin sisustusoivalluksesi? Kuka on Suomen huikein retropukeutuja? Mikä on mieleenpainuvin retrotekosi? Löydä retrosi ja anna retron löytää sinut. Retroilu on täällä! Lue lisää – täällä kirjoitan myös minä: http://antiikkidesign.fi/retroilu

(Kuvat: Tapio Wirkkalan lasit Helanderin huhtikuun huutokaupasta, Olof Ottelinin sohva ja Carl Gustaf Hiort af Ornäsin nojatuoli Bukowskis kevään modern & contemporary huutokaupasta)