Helle kuumottaa ja aurinko paistaa. Illat hämärtyvät ja elokuun yöt ovat tummaa samettia. Minä hurahdin pihalle sopiviin aurinkokennovalaisimiin. Sähkövetoja ei tarvita ja istutusten muodot tulevat hämärässä esiin juuri riittävästi, omia tai naapurin silmiä häikäisemättä. Toivon, että hankintani kestävät kauan, koska inhoan lyhytikäistä krääsää. Siksi pidän myös antiikki- ja retrovalaisimista. Huutokauppa Helanderilla on viikonloppuna 9.-10.8. hyvä tilaisuus valmistautua syksyyn ja ostaa valaisimia, vaikka auringossa niiden tarve tuntuu vielä kovin kaukaiselta. Tarjolla ovat mm. nämä herkut. Kierrätys on näin komeaa!
Ruotsalaisen Ateljé Lyktanin kotipaikka on Åhus. 1960-luvun tuotantoon lukeutuvat mm. opaaliakryylista valmistettu Pyrola ja Anders Pehrsonin haluttu designklassikko Bumling. Myös tämä silmiä hivelevä kaksikko on Ateljé Lyktanin tuotantoa. Virtaviivaista ja raikasta skandinaavista tyyliä moderniin miljööseen. (Lattiavalaisimen loppuhinta oli 750 € ja pöytävalaisimen 500 €)
Tämän kolmen koplan takana komeilevat herrat Heikki Turunen, Verner Panton ja Yki Nummi. Akryylivalaisimet olivat Suomessa 1950-luvun uusinta uutta. Silloinen suunnittelun kultakausi tuotti lukuisia retrokeräilijöiden etsimiä kultamunia. Nyt akryyli on tehnyt comebackin. Kokeile vanhempaa akryylia sormin niin huomaat laatueron nykyisiin muovilamppuihin verrattuna. Siinä se pitkän iän ja uuden suosion salaisuus. Akryyli taipuu pehmeisiin muotoihin, se on kevyttä ja heijastaa kauniisti valoa. Osta omasi sisustuksen hauskaksi detaljiksi tai sommittele pariksi. (Kiitos huutokauppatalolle siitä, että luettelossa osattiin mainita myös valaisinten nimiä. Heikki Turusen La Boheme huudettiin 200 eurolla, Verner Pantonin Pantelle 345 € ha Nummen valaisinpari pienine vaurioineen 170 €)
Jos tyylisi on Loft ja kotisi on City, niin sanottu kansakoulu- eli hallivalaisin on nappivalinta. Romantikolle on tarjolla esimerkiksi tämä sulavalinjainen kukan muotoinen kodin kruunu. (Hallivalaisin vaihtoi kotia 130 eurolla ja jugend-kotiin sopiva kukan muotoinen lamppu lähti edullisesti 35 eurolla)