Taidearviointien yhteydessä nousee silloin tällöin esiin kysymys, mitä tarkoittaa sisustustaide ja toritaide. Ovatko ne vain sanoja, joilla taideteoksia voi luokitella, ryhmitellä ja erotella esimerkiksi niin sanotusta arvotaiteesta tai museonkokoelman standardit täyttävästä taiteesta? Vai ovatko ne haukkumasanoja, joilla viitataan huonoon taiteeseen tai rahvaanomaiseen makuun? Koska ihmisiä, makumieltymyksiä, taidetarpeita ja tekijöitä on moneksi, asiaa on hyvä lähestyä kenellekään nauramatta. Tänä päivänä on jo muutenkin riittävästi omaa erinomaisuuttaan ja paremmuuttaan milloin missäkin asiassa esiin tuovaa väkeä. Otanpa siis toritaidetta koskevaan kysymyksen kiihkottomasti määrittelevän lähestymistavan ja yritän antaa selkeän vastauksen moniin aiheesta saamiini kysymyksiin.

Käytännössä sisustustaiteeksi tai toritaiteeksi on tapana kutsua muodollista taidekoulutusta vaille jääneiden tekijöiden maalauksia. Tunnusmerkkejä ovat maalauksesta toiseen toistuvat tekijälle tunnusomaiset, tunteisiin vetoavat tai kaupalliset aiheet, kuten maisemat, lapsikuvat, eläimet ja sensuellit naishahmot. Maalausten arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan määrän, teoksen aiheen sekä suuren yleisön suosion perusteella. Kotimaisen sisustustaiteen lisäksi samaan ryhmään voi lukea turistikohteista ostetut lennokkaasti signeeratut maisemat eli niin sanotut matkamuistotaulut, joille jää reissun jälkeen jäljelle useimmiten vain tunne- ja muistoarvo. Sisustustaiteen joukosta toritaiteeksi voi erotella ne teokset, jotka on tehty selvästi kaupallisiin tarkoituksiin ja joiden aihe on populaari, sentimentaalinen, erotisoiva tai ”kiiltokuvamainen”.

Signeerauskin saattaa olla pseudonyymi tai keksitty nimi. Tekijän käsiala on toistuvasti nopea, spontaani ja värikäs. Se antaa katsojalle vaikutelman taiteellisesta luovuudesta ja temperamentista. Toritaiteesta löytyy yhä lailla tunnettuja kuin täysin tuntemattomia, todellisia ja keksittyjä nimiä. Tälläkin taiteenlajilla on ystävänsä, keräilijänsä ja oman genrensä piirissä mainetta nauttivat tekijät. Sen sijaan arvotaiteen tai museokokoelman vaatimuksia toritaide ei täytä. Minun mielestäni kiinnostavia näkökulmia aiheeseen ovat esimerkiksi ”toritaiteen” ja ITE-taiteen välinen rajanveto sekä toritaiteen ja populaarikulttuurin tai toritaiteen ja tatuointien kuvamaailman väliset kohtauspinnat.

Sisustus- ja toritaidetta on perinteisesti löytynyt erilaisista keräily- ja taidetapahtumista, ”kansakoulujen ja urheilusalien” taidemyyntitilaisuuksista, kesä- ja kirpputoreilta ja maakuntien ja koti-irtaimistojen huutokaupoista. Nykyisin myös jotkut tunnetut huutokauppatalot tarjoavat asiakkailleen sisustus- ja toritaiteen kategoriaan kuuluvia teoksia. Kuvassa oleva aistikas naiskuva, signeerattu ”Roka”, myytiin Hagelstam & Co:n maaliskuun huutokaupassa 280 eurolla (lähtöhinta oli 150 €). Toisille se on kitschiä, toiselle kiehtovaa katseltavaa. Meitä on moneksi ja hyvä niin. Maalauksen kuva löytyy sivulta http://www.hagelstam.fi
Maisema Pariisista on esimerkki niin kutsutusta matkamuistotaulusta. Vuonna 1967 signeeratussa maalauksessa näkyy Pariisin tunnusomainen symboli, Notre Damen katedraali. Myyntihinta huutokaupassa oli 160 €.

Eroaako ”tavistaide” ammattitaiteilijoiden teoksista ja miten? Lisää aiheesta YLE:n KulttuuriCocktailista.
Kuvataideakatemian professori Villu Jaanisoon ideoimasta näyttelystä haastateltiin professori Helena Sederholmia sekä allekirjoittanutta.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/12/kuvataideakatemian-nayttelyssa-tavisten-tyot-ovat-rinnan-taiteilijoiden-teosten
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/12/mika-hyvaa-taidetta-lue-taiteen-asiantuntijoiden-vinkit-nykytaiteen