Näin sujuivat syksyn 2014 klassiset arvohuutokaupat
Taidehuutokaupat elävät etsikkoaikaa. Menneiden aikojen lihavat vuodet ovat vaihtuneet epävarmoihin tunnelmiin ja tulevaa kehitystä odotteleviin laihoihin vuosiin. Ilmassa on muutoksen tuulia. Suurten mestareiden huipputeokset eivät ole enää jokaisen sesongin itsestäänselvyys. Sen sijaan arvostetuimpien taiteilijoidemme pienempiä hienoja teoksia tulee tarjolle edelleen.
Syksyn huutokauppojen tarjonnassa näkyi selvästi, että Bukowskis järjestää modernin ja nykytaiteen huutokaupat erillään klassisesta taiteesta, kun taas Hagelstam & Co. niputtaa kaiken yhteen yksipäiväiseen huutokauppaan. Hagelstam & Co:n tarjonta näytti moninaisemmalta ja raikkaammalta, koska klassikkojen joukossa oli sekä 1900-luvun modernismia että jonkin verran uudempaa taidetta. Niiden rinnalla 1800-luvun taide alkoi näyttää kaikessa upeudessaankin vaimeammalta ja aiheiltaan tuttuakin tutummalta.
Pieni yllätys oli, että huolimatta Bukowskis’n klassisen huutokaupan tasaisesta – ja jopa tavanomaisesta – tarjonnasta, sesongin kalleimmat klassikot huudettiin kuitenkin Iso Roobertinkadulla ja esimerkiksi syksyn kalleimmat Oscar Kleinehin maalaukset myytiin Bukowskis’lla. Yksi syy hintaeroihin oli teosten koko. Bukowskis’lla oli myytävänä kaksi suurta näyttelyteosta, jotka ovat kuuluneet yhteen Suomen huomattavimmista yksityisistä Kleineh-kokoelmista. Hagelstam & Co. oli puolestaan saanut myyntiin useita pienempiä Kleinehin teoksia. Niistä Hagelstamin yrityskohtaisen tuloksen kärkeen ylsi odotetusti merimaisema Helsingin edustalta (28.000 €), kun taas Bukowskis myi menestyksellisesti Kleinehin ensimmäisen Bretagnen-matkan ja tärkeän Atlantin-purjehduksen aikaan sijoittuvat paraatiteokset (50.000 ja 36.000 €).
Klassisen taiteen ostajat panostivat tänä syksynä tuttuihin, varmoihin ja vakiintuneisiin nimiin. Ennätysmäiset hinnat näyttävät olevan vanhempaa kotimaista taidetta myytäessä ainakin toistaiseksi takana päin, mutta esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan tuotanto yltää epävarmoista tunnelmista huolimatta loistaviin tuloksiin. Se ei ole ihme, sillä hyvätasoiset Gallen-Kallelan maalaukset eivät suinkaan ole jokaisen huutokaupan itsestäänselvyys kuten eivät enää myöskään Albert Edelfelt tai Helene Schjerfbeck, joiden teoksia tuntui vielä 1980-1990-luvuilla riittävän liki jokaisen sesongin päähuutokauppaan.
Vaimeita markkinatunnelmia on Gallen-Kallelan lisäksi kestänyt erittäin hyvin Pekka Halonen. Hänen tuttuina toistuvat aiheensa eivät saa yleisöä lämpenemään, mutta tilanne muuttuu täysin, kun tarjolla on runsaan tuotannon joukosta edukseen erottuvia töitä. Tällä kertaa talvimaisema Tuusulan Halosenniemestä ja ilta-auringon valaisema näkymä Myllykylän sahalta Sortavalasta ylsivät molemmissa huutokauppataloissa klassikoiden Top 5 -listalle. Bukowskis’lla talvimaisema Halosenniemestä asettui 26.000 € hinnalla sijalle neljä. Hagelstam & Co:n huutokaupassa (jossa kaikki hintalistan huiput jäivät alle 30.000 euron eli noin puoleen Bukowskis’n 50.000 euron rajan rikkoneesta listakärjestä) Myllykylän saha oli samalla 26.000 € summalla klassisen kokoelman toiseksi kallein kotimainen maalaus.
Hagelstam & Co:n huutokaupassa neljännen ja viidennen sijan vei suomalainen varhaismodernismi. Harvoin kohdalle osuvan tilaisuuden huippuhankintaan tarjosi Magnus Enckellin merkittävimpiin maalauksiin lukeutuva Bakkantteja. Maalauksen hinta 24.000 € hipoi ansaitusti aiempia, vuonna 1998 saavutettuja ennätyslukemia. Ellen Thesleffin Firenze myytiin niin ikään 24.000 eurolla. Ostajan ajoitus oli loistava. Vaikka kyseessä oli hyvin pienikokoinen maalaus, menneiden vuosien korkeimmat Thesleff-noteeraukset ovat olleet reilusti enemmän ja viidenkymmenen tuhannen euron ylitys on ollut taidemarkkinoiden lihavina vuosina Thesleffin suurempien teosten kohdalla pikemminkin sääntö kuin poikkeus.



Bukowskis, klassisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Akseli Gallen-Kallela, Alaston malli, 1887, 52.000 € (lähtö 20.000-25.000)
2. Oscar Kleineh, Ankkurissa (Tyven), 50.000 € (lähtö 40.000-60.000)
3. Oscar Kleineh, Laskuvesi Douarnenez’n rannalla, 36.000 € (lähtö 40.000-60.000)
4. Pekka Halonen, Talvimaisema, 1908, 26.000 € (lähtö 10.000-15.000)
5. Eero Järnefelt, Perhe retkellä, 1913, 22.000 € (lähtö 8.000-10.000)
syksyn 2014 viisi kalleinta yhteensä 186.000,- € (summa ilman huutokauppakuluja)
(kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 234.000 €)





Hagelstam & Co, klassisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Oscar Kleineh, Purjeveneitä Helsingin edustalla, 28.000 € (lähtö 20.000)
2. Pekka Halonen, Myllykylä, 1899, 26.000 € (lähtö 18.000)
3. Ferdinand von Wright, Lugnet, 25.000 € (lähtö 30.000)
4. Magnus Enckell, Bakkantteja, 1919, 24.000 € (lähtö 18.000)
5. Ellen Thesleff, Firenze, 1913, 24.000 € (lähtö 20.000)
syksyn 2014 viisi kalleinta yhteensä 127.000,- € (summa ilman huutokauppakuluja)
(kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 84.500 €)

