Avainsana-arkisto: Pekka Paikkari

Sisustustavaraa, keräilytavaraa, vanhaa tavaraa, uutta tavaraa, arvotavaraa, harrastetavaraa, käyttötavaraa

Turengin huutokauppakeskuksessa esineistä, sisustamisesta ja keräilystä kiinnostunut voi yllättyä, ihastua, ihmetellä ja nauttia. Meininki on mutkaton, ja aikaa asiakkaalle löytyy aina. 

Pete ja Joni tiimeineen pitävät huolta siitä, että jokaisessa huutokaupassa on tarjolla jotakin ihan kaikille. Sisäänoton seulaa ei ole viritetty erityisen tiiviiksi. Siksi ei voi koskaan tietää, mitä huutokaupoissa on tarjolla seuraavaksi. Vanhan ja käytetyn lisäksi huutokaupoissa realisoidaan myös uutta, joten niistä löytyy vaikka mitä antiikista autoihin. Asuinpaikkakuntasi ei ole este, koska kohteet ja erinomaiset kuvat löytyvät ja tarjoukset hoituvat online. Sivuja kannattaa vilkaista siksikin, että Turengin kuljetuspalvelu ulottuu käytännössä kaikkialle Suomeen. Palvelun maantieteellinen kattavuus tuo mukanaan sellaista tarjontaa ja kysyntää, jollaista pääkaupunkiseudulla tuskin koskaan tavoitetaan.

Antiikin, designin ja arvoesineiden huippuhetkiä Turengissa ovat olleet muun muassa Keimolan kartanon kiinnostavat huonekalut, Arabian Fennia-sarja, Dorrit von Fieandtin keramiikkafantasiat, Oiva Toikan Linnut, Anu Penttisen Storybirds, Esteri Tomulan kepeiden kuvioiden leikki, huomiota herättävät koriste-esineet, kaikenikäinen hopea ja näyttävät korut. 

Jos etsit käyttödesignia kotipöytään, täältä sitä löytyy eri vuosikymmeniltä ja moneen makuun. Miten olisi erä Oiva Toikan Pioni-sarjan laseja, joista riittää sekä itselle että kaverille? Toisitko aurinkoa talvihämärään Nanny Stillin keltaisella Tzarina-kaatimella ja laseilla tai vehreyttä hankien keskelle saman sarjan vihreällä versiolla? Kattaisitko Paratiisin joulupöytään ja sinisen Domino-teehetken aattoiltaan? 

Designesineiden myyntimenestys ja globaali asiakaskunnan tavoittaminen eivät edellytä huutokaupan sijaintia Helsingissä ja myyntiä sesongin päähuutokaupoissa. Tämän osoittivat juuri äskettäin ja jälleen kerran Oiva Toikan Lollipop (3.700 €), Gunnel Nymanin Kalla (5.350 €), Timo Sarpanevan 7-solmuinen Festivo-kynttilänjalka (171 €). Designharvinaisuuksien huippuhetkiä koettiin, kun Alvar Aallon / Valaistustyön sininen Mehiläispesä myytiin 4.201 € ja Tapio Wirkkalan hopeinen Kajakki sekä kynttelikkö vaihtoivat omistajaa 7.901 ja 7.100 eurolla.  

Jokaisessa huutokaupassa on hämmästyttäviä esineitä, joista kaikki tuskin vetoavat vanhaa arvoantiikkia kelpuuttaviin ostajiin, mutta joista monet kruunaavat takuuvarmasti maksimalisti-sisustajan unelmat olipa koti kaupunkikaksiossa tai maaseutukartanossa. 

Tällä hetkellä Huutokauppakeskus Turenki on omalla alallaan Suomessa huutokauppaa hauskimmillaan eli reipasta realisointia ja riemukkaita yllätyksiä!

otsikkokuva: Arabian Fennia-sarjan vati (jossa pieni reunavika) myyty Turengissa 150 €.
artikkelikuvat: https://www.huutokauppakeskusturenki.fi

Nykytaide omassa luokassaan

9914782_fullsize 9923130_fullsize

9868906_fullsize 9925721_fullsize

9933970_fullsize 9939218_fullsize
Bukowskis Helsingin Contemporary -huutokauppa on astunut tänä keväänä täydentämään suomalaisen nykytaiteen jälleenmyyntimarkkinoita. Ensimyyntiin keskittyvien taidegallerioiden rinnalla Bukowskis tarjoaa nyt uuden, muusta huutokauppatarjonnasta eriytetyn ja omaksi kokonaisuudekseen  profiloidun myyntitapahtuman niille taideteoksille ja designesineille, joilla etsitään uutta kotia usein vasta ensikerran ensimmäisen omistajansa jälkeen.
9940637_fullsize 9923092_fullsize

9916238_bukobject 9916182_fullsize
Bukowskis Contemporary-huutokauppa ei ole 136 kohteellaan esinemäärältään suuren suuri, mutta se ei liene tarkoituskaan. Esimerkiksi huutokaupan ennakkonäytössä teokset on saatu esiin ilahduttavan väljästi, joten jokainen kohde saa oman osansa yleisön huomioista. Huutokauppatalon päämääränä lieneekin nostaa nykytaiteen huomioarvoa ja statusta taiteen jälleenmyyntimarkkinoilla. Sama suuntaus on näkyvissä huutokauppamaailmassa yleisemminkin erikois- ja teemahuutokauppojen määrän kasvuna.
Keskittyminen yhteen ajankohtaiseen teemaan kerrallaan saattaa tuottaa paremman tuloksen kuin parin päivän aikana vasaroitavat satojen kohteiden arvohuutokaupat, joissa esimerkiksi nykytaiteelle jää usein vain tuottoa ja esinevolyymia täydentävä sivurooli. Kaikki yksissä kansissa -ajattelu on kustannustehokasta, mutta juuri tietystä aihepiiristä kiinnostuneille ostajille uuvuttavaa, olipa esinemassa tavoitettavissa kotisohvalta käsin Online tai ei. Mitä ainutkertaisemmista ja merkittävämmistä kohteista puhutaan, sitä enemmän ne ansaitsevat erityishuomiota ja vaativat erityisosaamista huutokaupan henkilökunnalta.
9935001_fullsize 9935259_fullsize

9901625_fullsize 9939318_fullsize

9925945_fullsize 9918806_fullsize
Bukowskis’n asiantuntijat ovat osoittaneet valinnoillaan kiitettävää ja kaupalliseksi yritykseksi ilahduttavan kokeilevaakin kiinnostusta nykytaidetta kohtaan. Mukana on ensimäistä kertaa Suomessa mm. videotaidetta ja installaatioita. Omassa huutokaupassaan nykytaide pääsee vihdoin esiin oikeassa kontekstissaan, oman aikansa heijastajana. Varsinkin 1980-luvun taide ja design näyttävät nyt liikahtavan kotien seiniltä uuteen kiertoon, joten kasaritaiteesta pääsee nyt keräämään talteen todellisia huippuja.
9920227_fullsize 9918770_fullsize

9926035_fullsize 9920284_fullsize
Huutokaupan tulosta seurataan varmasti tarkkaan, antaahan Bukowskis kotimaisena edelläkävijänä viestin siitä, millainen tilaus nykytaiteen omalle jälleenmyyntikanavalle Suomessa tällä hetkellä on.

Oheisissa kuvissa läpileikkauksia ja omia suosikkejani huutokaupan tarjonnasta:
– Valokuvataide: Markus Henttonen ja Elina Brotherus
– Maalaustaide: Marjatta Tapiola, Viggo Wallenskiöld, Mari Rantanen, Susanne Gottberg, Anna-Karin Furunes
– Videotaide: Anne Katrine Dolven
– Installaatio: Henrietta Lehtonen
– Kuvanveisto: Kim Simonsson
– Keramiikka: Erna Aaltonen, Pekka Paikkari
– Lasi: Kerttu Nurminen, Ritva-Liisa Pohjalainen, Heikki Orvola, Taru Syrjänen, Markku Salo, Janne Rauhanen

* Kuvat: Bukowskis Helsinki, Contemporary -huutokaupan nettiluettelo, https://www.bukowskis.com