Avainsana-arkisto: Tuomas Hoikkala

Kesän satoa Taidekeskus Salmelasta

Taidekeskus Salmela on vuosi toisensa jälkeen Suomen kesän taidekohteista vetovoimaisimpia. Pääroolissa ovat tietenkin taiteilijat ja heidän teoksensa, mutta monen paikalle saapuvan kohdalla määränpään ratkaisee kokonaisuus. Sielua lepuuttava miljöö, silmiä ravitseva sisältö, vatsaa hellivät palvelut, vanhan ystävän tavoin vieraat vastaanottava henkilökunta, hyväntuulinen tunnelma ja monipuolinen konserttitarjonta ovat Salmelan kesää parhaimmillaan. Kävijä kuin kävijä tuntee aina olevansa tervetullut.
Tässä kesän satoa Salmelan näyttelyistä 2017.

Marjatta Tapiola, Jussi Mäntynen ja Tero Laaksonen. Eläin, eletty keho ja elämä, yhteinen historiamme, muinaisten ja kaukaisten kulttuurien jäljet.

Salmelan kesän 2017 nuori taiteilija Essi Peltonen, kasvoja ja ihmisyyden olemuksia. Aaron Heino, teräsveistoksia arkisen ja esteettisen kohtauspisteessä. Topi Ruotsalainen, ajankohtaisesti puhuttelevia maalauksia ihmisyydestä.

Jenni Yppärilä, tutkimuksia Viipurin kaupunkimiljöössä ja paikan identiteetti.

Satu Laurel, tarunomaisuutta, dekoratiivisuutta, ornamentaalisuutta ja eksooottisuutta. Vahvoin elein maalaava Johanna Lumme, hetkiä aineellisessa, aistillisessa luonnossa.

Tomas Byström, polkuja ja havaintoja arjessa. Jasmina Ijäs, matkoja satujen ja myyttien eläinpantheonissa.

Marjatta Tapiola, jälkiä läpieletystä elämästä. Elina Kujansuu, palaamisia luontosuhteemme juurille.

Monia armorikkaita vuosia taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja, konsuli Tuomas Hoikkala. 5 tusinaa tuli täyteen 16.9.2017.
Työsi on tuottanut ikimuistoisia kokemuksia ja se on avannut monille tien taiteen pariin. Taide on kohtaamisia, tekijöiden, teosten ja yleisön välillä. Vuohijärvelle kokoontuneet syntymäpäivävieraat osoittivat, että ystävyys ja yhteys ihmisten välillä kasvaa ja vahvistuu, kun sitä vaalitaan, aina kun kohdataan. Tuskin olet koskaan unohtanut tervehtiä yhtäkään meistä sadoista, joka kesä, joka päivä, Salmelassa.
Näkemisiin jälleen kesällä 2018 katsoen, kuunnellen, soittaen ja nauttien!