Avainsana-arkisto: Wäinö Aaltonen

Vihdoinkin tasokas taidesyksy

Pitkästä aikaa huutokaupoissa on tarjolla upeita teoksia Suomen historian nimekkäimmiltä taiteilijoilta. Tämän tason ilotulitusta ei ole moneen vuoteen nähty – ja nyt se tapahtuu kahdessa huutokauppatalossa saman sesongin aikana!
Onko useita huomattavia koti-irtaimistoja tullut myyntiin? Vai kertooko huipputarjonta karumpaa tarinaa siitä, että kokoelmien haltijat odottavat talouden laskevan taantumaan? Näin hienoja kokonaisuuksia ei nousukaudella näe juuri koskaan, mutta laskukauden ja laman aikana hyvä taidetarjonta on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Jos lompakossa on nyt yhtään ylimääräistä, tässä on loistava hetki aloittaa omien taideaarteiden hankkiminen tai jo olemassa olevan kokoelman täydentäminen.

Hagelstam & Co tarjoaa esimerkiksi:
Elin Danielson-Gambogi, hurmaava iltatunnelma Teepöydän ääressä
Santeri Salokivi, laguunin hohteessa kylpevä Venetsia
Victor Westerholm, kuohuva Vallinkoski
H. Ahtela, hypnoottinen Maisema pohjoisesta
Akseli Gallen-Kallela, lumoava näkymä Kilimanjarolle
Väinö Kamppuri, koskettavasti kuvattu Poika 
Albert Edelfelt, talvinen päivä Helsingin satamassa
J.A.G. Acke, lumen valaisema Talvipäivä
– ja lisäksi, maailmantilanteen huomioon ottaen hämmentävä määrä venäläistä hopeaa ja posliinia

Bukowskis’lta löytyvät muun muassa:
Helene Schjerfbeck, ihastuttava Kirje
Pekka Halonen, mestarillinen Italialaistyttö
Albert Edelfelt, kesäidylli Nainen laiturilla
Marjatta Tapiola, rajunkaunis Pystysuora hevonen
Juhani Linnovaara, katseen vangitseva Asetelma
Väinö Blomstedt, taianomainen Talvimaisema iltahämärässä
Wäinö Aaltonen, loistava Aamu
Santeri Salokivi, elämäntäyteinen Tapaaminen saaristossa
Alvar Cawén, melodinen Tyttö flyygelin edessä
Tove Jansson, upea Näyttämön takana
– sekä syksyn vaikuttavin valikoima tyylikkäitä koruja

otsikkokuva: H. Ahtela, Maisema, https://www.hagelstam.fi
artikkelikuvat: https://www.hagelstam.fi ja https://www.bukowskis.com/fi/

Klassisen taiteen top5

Näin sujuivat kevään 2016 klassisen taiteen arvohuutokaupat

Kovin harvojen nimien varassa keikkuu kotimaisen arvotaiteen kauppa. Se tekee vanhemman kotimaisen taiteen kaupan haavoittuvaiseksi ja alan eri toimijoiden kamppailun kannattavuudesta ja elossapysymisestä kovaksi.

Kevään arvohuutokaupoissa Bukowskis top5 -listan kolmea sijaa hallitsi Albert Edelfelt. Hagelstam & Co:n Classic-huutokaupassa neljä sijaa viidestä meni Akseli Gallen-Kallelalle. Haastajiksi ylsivät vain naistaiteilijat: hintakärjessä Amélie Lundahl, Ellen Thesleff ja Elin Danielson-Gambogi.

Ellen Thesleff loisti molempien huutokauppatalojen tähtenä. Bukowskis onnistui myymään Thesleffin hienon puutarha-aiheen 50.400 eurolla eli tuplasti lähtöhintaansa kalliimmalla. Hagelstam & Co:n tarjoaman Thesleff vuodelta 1943 oli myöhäisempi ja väreiltään jo selvästi utuisempi. Kahden vaihtoehdon vertailussa Hagelstam & Co:n reipas lähtöhinta ei osunut aivan yksiin maalauksen kanssa. Bukowskis’in Thesleff erottui värikylläisyydessään sesongin parhaana ja vastasi keräilijöiden odotuksia siitä, millainen teos kodin seinällä edustaisi Thesleffin tuotantoa vahvimmillaan. Niinpä Hagelstam & Co:n Thesleff jäi varsinaisessa huutokaupassa myymättä, mutta kirjautui myöhemmin yrityksen nettiluettelossa myydyksi lähtöhinnalla 55.000 €. Omistaja lienee siis vaihtunut jälkikaupalla.

Hagelstam & Co. kattoi pöytään laajan valikoiman naistaiteilijoita Anna Sahlsténista ja Hilda Flodinista Maria Wiikiin ja Helene Schjerfbeckiin (”Tehtaan tyttö”, hiili ja vesiväri paperille, myyty 15.400 €). Valikoima poikkesi tavallisesta, mikä teki kokonaisuudesta varsin kiinnostavan. Mukaan mahtui myös pari mainiota teosta Juho Rissasen värikaudelta vuosilta 1913-1914 sekä Torsten Wasastjernan upea Pulloasetelma, joka myytiin 1.300 eurolla (lähtö 600).

Bukowskis osui ajan hermoon värinhehkuisella kokoelmallaan. Joukosta erottuivat poikkeuksellisen tasokkaat Santeri Salokiven maalaukset sekä kaksi Wäinö Aaltosen vahvaa naiskuvaa. Harvinaisia symbolistisia maisema-aiheita edusti huikean nousun tehnyt Väinö Blomstedt (myyty 13.500 €, lähtö 2.000). Myös Bukowskis’illa valikoimaan sisältyi Helene Schjerfbeckin hiilipiirros, ”Martta tanssii” meni kaupaksi 13.500 eurolla.

Top5 -lista paljastaa kevään huppujen lisäksi odotukset ja oletukset, joita myyjät ja ostajat kohdistavat pääkaupungin kahteen perinteiseen huutokauppataloon. Albert Edelfeltin, Amélie Lundahlin ja Oscar Kleinehin tuotannolla on viime aikoina ollut taipumus ohjautua Bukowskis’ille. Hagelstam & Co. on saanut huutokauppoihinsa paljon Akseli Gallen-Kallelaa, Eero Järnefeltiä ja Pekka Halosta. Ilmeisesti saavutetut hinnat ohjaavat ainakin osittain huutokauppatalon valintaa: yksi huippunoteeraus saa sekä myyjät että ostajat harkitsemaan askeltensa suuntaa. Loppukamppailun ratkaisee imago. Mitä tarkempia taustatietoja teoksesta osataan antaa, sitä varmemmissa käsissä asiakaskunta kokee arvoteostensa olevan ja sitä parempaa vastinetta ostajat luottavat rahoillensa saavan. Tämä näkyy tuloksissa ja viitoittaa asiakkaiden valintoja seuraavissa arvohuutokaupoissa.

Luetteloinnin osalta suon pidemmän korren tällä kertaa Bukowskis’ille, olkoonkin, että huutokaupan kärkiteoksista sekä Ellen Thesleff että Väinö Blomstedt jäivät ilman ansaitsemaansa taustoitusta. Syynä ”tuomioon” on Hagelstam & Co:n top5 -kakkostilan napannut Akseli Gallen-Kallelan Asetelma. Maalauksen signeeraus ”Axel Gallén 1918” olisi ansainnut tulla selitetyksi. Muuttihan taiteilija kastenimensä Axel Gallén virallisesti muotoon Akseli Gallen-Kallela jo 1907 eli noin kymmenen vuotta ennen Hagelstam & Co:lla myydyn asetelman valmistumista. Lisäksi olisi ollut kiinnostavaa tietää, olivatko huutokaupan asiantuntijat onnistuneet selvittämään väreiltään häikäisevän teoksen maalauspaikan. Joitakin ostajia se olisi saattanut kiinnostaa. Gallen-Kallela oli näet vuoden 1918 helmikuusta heinäkuuhun valkoisten armeijan kartoitustoimiston ja pääesikunnan kirjapainon päällikkönä, minkä jälkeen hän palasi Ruoveden Kalelaan.

Molempien huutokauppatalojen klassisen taiteen top5 -tulokset laskeutuivat tänä keväänä ripirinnan samalle viivalle.
Hagelstam & Co on kevään 2016 klassisen taiteen top5 -tuloksellaan 146.000 € takaisin vuoden 2014 lukemissa, mikä tarkoittaa puolta vähemmän verrattuna tämän vuoden alussa tapahtuneita omistajuusjärjestelyjä edeltäneeseen syksyn 2015 nousukiitoon.
Bukowskis’in klassisen taiteen top5 (186.602 €) on puolestaan liki tismalleen samoissa lukemissa kuin syksyn 2014 vastaava tulos. Se on parempi kuin viime vuoden 2015 kevät, mutta jää jälkeen viime syksyn 2015 lukemista.

Nähtäväksi jää, pystyvätkö huutokaupat enää haalimaan kokoon kauttaaltaan kovatasoisia myyntikokoelmia vai näemmekö jatkossakin muutamia tähtiä, joukon loistavia pienempiä teoksia ja mestareita sekä niiden ympärille koottuja kohteita, jotka olisivat vanhan mallin kuukausihuutokaupoissa huippuja, mutta jäävät taidekaupan loistovuosien arvohuutokauppa-standardeilla ”täytenumeroiksi”.

10014860_fullsize 10019806_fullsize
10019858_fullsize 10020535_fullsize 10020539_fullsize
Bukowskis, klassisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Amélie Lundahl, Tyttö lehtimetsässä, 84.202 € (lähtö 45.000)
2. Ellen Thesleff, Kesävaloa huvilassa, 50.400 € (lähtö 25.000)
3. Albert Edelfelt,  Puistoaihe Vaux sur Seine II, 20.000 € (lähtö 25.000)
4. Albert Edelfelt,  Moskovasta (Kreml ja Pyhän Vasilin katedraali), 17.000 € (lähtö 20.000)
5. Albert Edelfelt,  Merellä, laveeraus, 15.000 € (lähtö 18.000)
Bukowskis, kevään 2016 viisi kalleinta yhteensä 186.602 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, syksyn 2015 viisi kalleinta yhteensä 274.200 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Bukowskis, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 149.900 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Bukowskis, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 186.000,- € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Bukowskis, kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 234.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)

36423-000001_1 36446-000037-1

13930h-000001_1 31191-000005_1 36423-000002_1

Hagelstam & Co, klassisen taiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1.  Akseli Gallen-Kallela, Väinämöisen venematka, 52.000 € (lähtö 30.000)
2.  Akseli Gallen-Kallela, Asetelma, 30.000 € (lähtö12.000)
3. Akseli Gallen-Kallela, Honka, 26.000 € (lähtö 22.000)
4. Elin Danielson-Gambogi, Lumi sulaa riihen ympärillä, 20.000 € (lähtö 25.000)
5. Akseli Gallen-Kallela, Kalelan honka, 18.000 € (lähtö 12.000)
Hagelstam & Co, kevään 2016 viisi kalleinta yhteensä 146.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co, syksyn 2015 viisi kalleinta yhteensä 309.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 289.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co., syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 127.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co., kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 84.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)

* Kaikki kuvat mainittujen huutokauppatalojen nettiluetteloista, www.bukowskis.comwww.hagelstam.fi
* Otsikkokuva: Bukowskis, Ellen Thesleff, Kesävaloa huvilassa, myyty 50.400 € (lähtö 25.000)

Modernin ja nykytaiteen top5

Näin sujuivat syksyn 2015 modernin ja nykytaiteen arvohuutokaupat

Huutokauppamarkkinoilla talouden alamäki on kerta toisensa jälkeen heijastunut modernin ja nykytaiteen myyntivolyymin kasvuun. 2000-luku ei tee tässä suhteessa poikkeusta vaikka syksyn 2015 top5 -kokonaistuloksessa ei päästykään toistaiseksi vahvimman vuoden 2014 tasolle. Sadantuhannen euron raja ylittyi silti sekä Bukowskis’n että Hagelstam & Co:n huutokaupoissa. Molempien talojen moderni- ja nykytaide top5 asettuivat tänä syksynä loppuluvuiltaan rinta rinnan. Kevään 2015 notkahdukseen verrattuna tulosta voi pitää erinomaisena. Aallonpohja on ainakin hetkeksi takanapäin. Myrskyrintama kenties vasta edessä.

Ehkä viime kevään hintataso sai niin taiteeseen paneutuneet ostajat kuin nykytaiteen tulevalla hintakehityksellä spekuloivat sijoitushaukat liikkeelle. Irtonaisella rahalla on taipumus ohjautua laman jatkuessa ja inflaation kurittaessa kulutushärpäkkeistä taiteeseen. Sen  jälleenmyyntiarvon toivotaan nousun alettua ampaisevan ylöspäin, olevan realisoitavissa rahaksi ja vaihdettavissa muihin sijoitusinstrumentteihin. Toisinaan näin käykin lähes sattumalta. Paljon useammin onnistuneet taideostot ja legendaariset hankinnat ovat tulosta pitkällisestä ja syvällisestä paneutumisesta taidemarkkinoiden historiaan ja nykypäivään, aidosta kiinnostuksesta taidetta ja taiteilijoita kohtaan, näkemyksestä, omasta persoonallisesta ja vankkumattomasta mausta sekä valintojen rohkeudesta voittoja tai tappioita murehtimatta.

Hintakehityksen tylsä piirre on jo muutaman vuoden ajan ollut top5 -tuloksen lepääminen muutaman jälleenmyyntimarkkinoiden vakiosuosikiksi vakiintuneen nimen varassa. Keväästä 2014 syksyyn 2015 Bukowskis’n ja Hagelstam & Co:n top5:een on asettunut kuusi kertaa Ilkka Lammi ja seitsemän kertaa Reidar Särestöniemi. Lars-Gunnar Nordström on ollut top5:ssä viisi ja Leena Luostarinen kolme kertaa. Myös Unto Koistisen parhaimmistoon lukeutuville kookkaille teoksille on tullut tavaksi yltää arvohuutokauppojen mitalisijoille.

Taidemarkkinoiden kannalta kärjen kapeus ei enteile vakaata lähitulevaisuutta. Lammin ja Särestöniemen paikka niin kutsuttujen ”taidesijoittajien” lemmikkinä tarkoittaa komeita nousuja ja isoja otsikoita, mutta voi johtaa myös äkillisiin laskuihin niin hinnoissa kuin myyntiin tulevien teosten määrässä. Taiteellisille ominaisuuksille ja ansioille jää tässä pelissä marginaalinen rooli.

Mitä tapahtuisi, jos meneillään oleva taideväärennöstutkinta heittäisi epävarmuuden varjon Särestöniemen ja Lammin kaltaisten kaupallisia kärkisijoja suvereenisti hallitsevien nimien ylle? Seuraisiko siitä modernin ja nykytaiteen orastavan kasvun taittuminen? Ostoinnostuksen romahtaminen jälleenmyyntimarkkinoilla? Tuskin kuitenkaan taiteilija-ateljeissa ja taiteilijoita suoraan edustavissa gallerioissa. Siksikö huutokaupat halajavat seinilleen nykytaidetta ja niin suoraan taiteilijalta kuin mahdollista. Ei kai parin vuoden ajan selvästi näkyvissä ollut Särestöniemen ja Lammin huutokauppabuumi ole peräti seurausta pieninä puroina julkisuuteen tihkuneista väärennösuutisista ja synkkien epäilyspilvien ilmestymisestä taivaanrantaan? Usko tulevaisuuteen ostaa. Epävarmuus myy. Taidekaupassa näet aidoillakin lapsilla on tapana huuhtoutua likapyykin pesuvesien mukana.

Vakautta taidekaupan tulevaisuuteen tuovat onneksi nykytaiteemme suuret, jälleenmyyntiin verkkaisella syklillä ilmestyvät nimet. Heistä mm. Leena Luostarinen on saanut poisnukkumisensa jälkeen ansaitun jalansijan suurten suomalaisten taiteilijapersoonien joukossa. Bukowskis’lla top5:n kakkoseksi sijoittunut Marika Mäkelä osoittaa hänkin 1980-luvun naistaiteilijoiden olevan odotetusti voimissaan ja keräilijöiden kiikarissa. Listakärki on avautunut ilahduttavasti myös kuvanveistolle aina, kun tarjolle on tullut vastikään edesmenneen Laila Pullisen, Eila Hiltusen tai Nina Terno hienoja teoksia.

Vuoteen 2014 verrattuna syksyn top5 -tulos oli Bukowskis’lla hyvä. Hagelstamilla syksyn top5 -tulos yllättäen laski vuodesta 2014, vaikka tarjolla olleet kärkiteokset Wäinö Aaltonen, Leena Luostarinen ja Sam Vanni olivat viime vuosien parhaita, Aaltonen suorastaan sensaatio. Tilanne jatkuu kiinnostavana, kun Bukowskis ja Hagelstam & Co etenevät tasapelitilanteesta kohti tulevan kevään huutokauppasesonkia. Hagelstam & Co pääsee vihdoin etenemään suvantovaiheessa samalla, kun henkilöstömuutokset nakertavat vuorostaan Bukowskis’n voimavaroja. Christian Bomanin poistuminen riveistä ei ole helposti paikattavissa varsinkaan nyt, kun Mari Wilenius vaihtoi vahvasti uudistuneen ja jo pitkään hitaasti mutta vahvasti kiritäneen Huutokauppa Helanderin riveihin.

9747951_fullscreen 9747987_fullscreen
9751750_fullscreen 9727315_fullscreen 9727293_fullscreen

Bukowskis, modernin ja nykytaiteen viisi kalleinta
(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Reidar Särestöniemi, Huurteiset koivut, 52.200 € (lähtö 35.000)
2. Marika Mäkelä, ”Tupilaqs of Night”, 12.545 € (lähtö 12.000)
3. Eila Hiltunen, Polyfonia, 13.500 € (lähtö 15.000)
4. Reidar Särestöniemi, Ruska heijastuu järveen, 17.600 € (lähtö 13.000)
5. Unto Koistinen, Munkki, 10.705 € (lähtö 6.000)
Bukowskis, syksyn 2015 viisi kalleinta yhteensä 106.550 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Bukowskis, kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 47.908 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Bukowskis, syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 128.913 € (summa sisältää huutokauppakulut)
– Bukowskis, kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 76.636 € (summa sisältää huutokauppakulut)

33851-000081 19196h-000002
35469-000001 34547-000002 33851-000084
Hagelstam & Co, modernin ja nykytaiteen viisi kalleinta

(huom! hintoihin lisätään huutokauppakulut)
1. Wäinö Aaltonen, Kaksi naista, 31.000 € (lähtö 25.000)
2. Ilkka Lammi, Nainen punaisessa, 28.000 € (lähtö 25.000)
3. Leena Luostarinen, Leopardi, 20.000 € (lähtö 12.000)
4. Nina Terno, Ratsastaja, 17.000 € (lähtö 5.000)
5. Sam Vanni, Marraskuun sommitelma, 11.000 € (lähtö 2.000)
Hagelstam & Co., syksyn 2015 viisi kalleinta yhteensä 107.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)

– Hagelstam & Co., kevään 2015 viisi kalleinta yhteensä 56.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co., syksyn 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 154.000 € (summa ilman huutokauppakuluja)
– Hagelstam & Co., kevään 2014 viisi kalleinta olivat yhteensä 137.500 € (summa ilman huutokauppakuluja)

* Kaikki kuvat mainittujen huutokauppatalojen nettiluetteloista, www.bukowskis.comwww.hagelstam.fi