Avainsana-arkisto: Carl Gustaf Hiort af Ornäs

Suora lento Tampere-Pariisi

Helsingin designhuutokaupat näkivät syyskuussa tyylikkään ylilennon, kun tamperelainen Annmari’s liiti kotikentältä suoraan Pariisiin. Nimeään virtaviivaistanut Annmari’s Nordic Auctions on jo hyvän aikaa pitänyt käsissään suomalaisen designin jälleenmyynnin valtikkaa. Yritys on osoittanut hallitsevansa uudet informaatiokanavat, huutokauppojen live ja online-toteutuksen, verkon, verkostoitumisen, markkinoinnin, imagon – ja visuaalisuuden. Vaikuttavasta designtarjonnasta ja huippuhinnoista on tullut Tampereen Hämeentiellä enemmän sääntö kuin poikkeus. 

Korona-aika taisi antaa vauhtia uusille kunnianhimoisille avauksille. Kun asiakkaiden tie tarjolla olevien esineiden luo mutkistui maskien ja matkustuskieltojen taakse, Annmari’s vei esineet keskelle Länsi-Euroopan laajinta ja vahvinta ostajakuntaa. Yhtälöön liitettiin ranskalaisen Piasan osaaminen ja huutokauppakuratointi – ja voilá! Lopputulos oli tyylikäs kuin suomalaisen designin jalokivet konsanaan.

Tampereella on oivallettu, että maantieteellä on merkitystä, mutta kilometreillä ei. Pariisi on Tampereelta katsottuna yhtä lähellä kuin Helsinki. Verkostoituneessa maailmassa sama pätee myös toisinpäin: Pariisista käsin Tampere on yhtä lähellä, kaukana tai sivussa kuin Helsinki. Joten miksei menisi Tampereelta suoraan eurooppalaisten designmarkkinoiden keskipisteeseen?

Vaikka monet netissä toimivat huutokaupat houkuttelevat ostamaan tavaraa kuviin ja ulkonäköön perustuen, arvodesignin keräilijälle ulkonäkö on vain osa kokonaisuutta. Materiaali, työn jälki, tuotteen laatu ja kunto ovat olennainen osa esineen pitkän aikavälin arvoa. Mitä suuremmista summista on kyse, sitä todennäköisemmin hankita tehdään kestämään elämää vielä omistajansa jälkeen, ei vaihtamaan omistajaa, kun tyyli muuttuu ja kotia laitetaan taas kerran uuteen kuosiin. 

Ensiluokkaisissa designkokoelmissa muotoilun vuosikymmenet limittyvät ja kerrostuvat muodostaen kuvan siitä, mikä kulloinkin on ollut taitojen, tekniikoiden, uusien oivallusten ja luovien näkemysten parhaimmistoa: visuaalisesti, aistimellisesti ja toiminnallisesti. Siksi keräilijöiden tahtoa nähdä kohteet ennen päätöksentekoa omin silmin ei pidä aliarvoida. Annmari’s ja Piasa tarjosivatkin näytön Pariisissa. Paikka oli tyylin ja laatutietoisuuden keskipisteessä, rue du Faubourg Saint-Honorélla, jolta löytyvät maailman suurimmat muotitalot sekä hurmaavin – ja kallein -ruusukauppa Roses Costes. 

Suomesta Pariisiin oli vain klikkauksen verran matkaa, kun valittavana oli virtuaalinäyttö verkossa, web-katalogi tai painettu luettelo. Latasin painetun luettelon. Avasin pdf-tiedoston ja hymyilin. Kanteen valittu yksityiskohta messinkivalaisimen rei’itetystä kuvusta toi mieleen valon ja lämmön, auringon, avaruuden sekä 1950-luvun tulevaisuuden utopiat à la Jacques Tati ja elokuva Enoni on toista maata. Pienen lyöntivirheen ”costumer service” ohitin olankohautuksella: ”C’est la vie – broken English!” Sitten aloin selata kuvia. 

Kohteista oli listatut perustiedot, ja joistakin myös provenienssi, näyttelytiedot ja kirjallisuuslähteet. Lisätietoa tai kuntoraportta haluaville annettiin kaksi kontaktihenkilöä. Halutut tiedot sai lähes millä tahansa suurimmilla läntisen maailman keräilykielillä – formidable, impresionante, erstaunlich!

Katalogin sivut avautuivat edessäni kuin korut. Kuvat olivat elegantteja. Kuvakulmat oli harkittu kohde kerrallaan, esinetyypin, koon ja materiaalin mukaan. Kuvat detaljeista olivat aistikkaita. Ne kertoivat myös esineen arvon kannalta olennaiset yksityiskohdat. Arkistojen mustavalkokuvat loivat ajankuvaa ja veivät nostalgiamatkalle paikkoihin, joihin huutokaupan kohteet on aikanaan suunniteltu. Henkilökuvat muotoilijoista antoivat tekijöille kasvot. Sokerina pohjalla oli muutamia valokuvia valmistusprosesseista; kunnianosoituksia käsityölle, eri alojen ja tekniikoiden osaajien työpanokselle ja koko suomalaisen designin historialle.

Luettelon sivuilla vuorottelivat tutut kohokohdat ja laatulöydöt, joilla kansainväliset keräilijät voivat erottautua vertaistensa joukossa. Vakionimet, kuten Tynell, Aalto, Johansson-Pape, Wirkkala, Sarpaneva, Kaipiainen olivat totta kai mukana; heidän rinnallaan ansaitun paikkansa olivat saaneet Wivi Lönn, Arttu Brummer, Olof Ottelin, Werner West, Runar Engblom, Impi Sotavalta ja Maija Taimi. Aino Aalto pääsi valokeilaan omalla aukeamallaan, kuten kuuluukin. Tämän hetken tavoitelluimmat tekijät, muun muassa Märta Blomstedt, Carl Gustaf Hiort af Ornäs, Antti Nurmesniemi, Ilmari Lappalainen ja Ben af Schultén toivat kaivattua monipuolisuutta designin tähtitarinaan. 

Nähdäkseen lähelle on joskus hyvä lähteä kauas. Annmari’s & Piasa -luettelo ei toistanut samaa huutokaupoista tuttua kaavaa, johon moni Suomessa järjestettävä designhuutokauppa on jopa jämähtänyt. Tuttujen kohteiden lisäksi mukaan oli löydetty ja poimittu uniikkeja harvinaisuuksia. Birger Carlstedtin suunnittelemia huonekaluja en uskaltanut edes odottaa säilyneen. Ilmari Tapiovaaran Palan-kirjahyllykkö ja Cantu-hylly hemmottelivat pohjoismaisella kauneudentajullaan. Lauri Järveläisen suomalainen art deco oli kuin piste i:n päällä tyylin kotikentällä Ranskassa. Kokonaisuutena katsoen valikoiman painopiste oli yhä kultaisessa menneisyydessä. 1980-luku ja sen jälkeiset vuosikymmenet ovat hivuttautuneet Suomen designmarkkinoille hitaasti ja satunnaisesti. Yltäneekö niiden lumovoima koskaan legendaarisen Mid-Century Modernin rinnalle? 

Päänavauksena Annmari’s & Piasa tekivät juuri sen mitä on kaivattu ja odotettu. Ne antoivat uudet kriteerit designhuutokauppojen visuaaliselle estetiikalle ja aidosti kansainväliselle toteutukselle. Ne oivalsivat viedä suomalaisten huutokauppamarkkinoiden valovoimaisimman kategorian sinne, missä laaja väestöpohja ja nopeasti taittuvat etäisyydet takaavat suurimman huomioarvo. Menestystarinaa ei synny ilman uskallusta aloittaa pohjatyö. Tunnettuuden lisääminen ja saavutettavuuden parantaminen on ensiaskel kohti kiinnostuksen ja asiakaspohjan laajenemista. 

Optimistinen tulevaisuudenvisioni alkaa luettelon kohteista 251 ja 252 (Kirsi Gullichsen), joiden myötä katse voisi kääntyä designin historiasta siihen, mitä suomalaisen muotoilun nykyisyydellä ja tulevaisuudella, 1960-luvulla ja sen jälkeen syntyneillä muotoilijasukupolvilla voisi olla tarjottavanaan. Kurjemmassa tulevaisuudenkuvassa esineitä virtaa ulos Suomesta entistä enemmän, ja yhä harvempi niistä palaa koskaan takaisin. Arvoesineillä on historian saatossa ollut tapana seurata sotaa tai rahaa – ja harvinaisimmat taideteokset & designesineet ovat kuin harvinaiset maametallit kaivosalalla. Entä sitten, kun arvonsa säilyttävä esineistö – viimeisetkin kotien katoista ja julkisista tiloista remonttien, muutostöiden, omistajavaihdosten ja käyttötarkoituksen muutosten myötä riisutut messinkivalaisimet ovat matkanneet ”maailmalle” aivan kuten 170-1800-lukujen vaihteen arvoantiikki ja iso osa taidelasin huipuista aikoinaan? Kun tuotanto on ulkoistettu, kauppakeskusten yhdenmukainen ketjutarjonta korvaa paikallisvärin ja kodeissa on enemmän halvalla valmistettuja sisustustavaroita ja kertakäyttösisustuksia kuin kestävää kulttuuria? Muistelemmeko loistavaa menneisyyttämme, sen taitajia, osaajia, tekijöitä ja muotoilun ympärillä kukoistanutta tuotantoklusteria museoissa – ja viimeinen sammuttaa valot, takanaan kerran niin loistava tulevaisuus?

Kuvat: Screenshots Piasa Annmarie Finnish Design -luettelosta, jonka upeista valokuvista ovat vastanneet Annmaris ja Xavier Defaix

Kyllä kiitos! Suosikkini Bukowskilla

Kävimme eilen kuvaamassa designvalaisimia Bukowskis Modern & Contemporary huutokaupan näytössä.
Minulta kysyttiin omia suosikkejani, mutta taide vaatii aikaa. Vastaus ei siis tullut heti ja siinä, mutta tässä se nyt on.

Kyllä kiitos! Nämä olivat minun valintojani, teoksia joista pidän asioita jotka saavat hyvälle tuulelle.

Mukana on pari yllätystäkin. Itselleni niistä suurin on Matti Kujasalon abstrakti maalaus. Kujasalo ei ole ollut ihan minun juttuni, vaikka taidettaan arvostankin. Nyt eteen tuli teos, johon ihastuin sydänjuuriani myöten. Taiteen voima on minulle aina ollut taiteilijan kykyä näyttää toisenlainen maailma kuin itse pystyn kuvittelemaan. Nykytaiteen ystävänä ja keräilijänä olen aina pitänyt tärkeänä kykyäni olla avoin myös niille taiteilijoille ja teoksille, jotka eivät heti ensi näkemältä ole tuntuneet omalta. Jokainen päivä on uusi ja elämän myötä me kaikki muutumme. Siksi myös taiteen ovi kannattaa pitää avoimena. Koskaan ei tiedä, milloin on valmis kohtaamaan uusia kysymyksiä ja yllätyksiä.

Sinäkin ehdit vielä valita omat suosikkisi osoitteessa, https://www.bukowskis.com/fi

Bukowskis Modern & Contemporary -huutokauppa pidetään tällä kertaa ainoastaan on oline. Siinä on riskinsä, mutta ei se pelaa, joka pelkää. Jonkun täytyy olla ensimmäinen ja ainakin kokeilla. Toivon silti, etteivät vasarahuutokaupat tyystin katoa. Saattaa olla, että kansainvälinen ostajakunta on jopa aktiivisemmin mukana oman päätteen äärellä kuin vanhaan tapaan puhelimen päässä. Ensi viikko näyttää kuinka Suomen taidekaupan historian ensimmäisessä on line -arvohuutokaupassa käy. Rohkeuden yritystä Bukowskia ei ainakaan voi syyttää. Jos homma ei toimi, kilpailijat saavat kauan kaipaamansa tasoitusta. Jos tämä onnistuu, Bukowskis on jälleen kerran askeleen edellä muita.

9498241_fullscreen 9498215_fullscreen
Kaija Aarikka, 1970 & Annika Rimala, 1976
9497958_fullscreen 9497951_fullscreen
Heikki W. Virolainen, 1963 & Tommi Toija, 2008
9498157_fullscreen 9498248_fullscreen
Carl Gustav Hiort af Ornäs, 1950-luku & Kurt Ekholm, 1931
9498245_fullscreen 9498369_fullscreen
Aune Siimes, 1940-luku & Tapio Wirkkala, 1960-luku
9498148_fullscreen 9498059_fullscreen
Marika Mäkelä, 2002 & Samuli Heimonen, 2009
9497960_fullscreen 9498047_fullscreen
Simo Hannula & Matti Kujasalo, 1978
9497978_fullscreen 9497997_fullscreen
Vladimir Kopteff & Tom Wesselmann
9498048_fullscreen 9497889_fullscreen-1
Sam Vanni, 1969 & Birger Kaipiainen, 1941

 

Nyt Retrottaa!

9494006_fullscreen 9464149_fullscreen
11081041_863321750376528_5162994073847451911_n 11112777_863320397043330_4074800650729805382_n
Retroilu on keräilyä kotielämää varten. Retroilussa saa olla väriä ja ornamenttia. Retroilulla luodaan tunnelmaa. Retroa voi sijoittaa kaikkialle keittiöstä kylpyhuoneeseen. Retro sopii lapsiperheestä ja mummolaan. Retroilusta voi tulla elämäntapa. Retro on rentoa. Retro on kekseliästä. Retro on kierrätystä ja tuunausta. Retro on löytöjä ja oivaluksia. Retro on persoonallista, kodikasta, tyylikästä tai kitschiä.

Retro on designin burlesque. Se sopii kaikille, ja parhaiten ennakkoluulottomille, rohkeille, oman tiensä kulkijoille. Retro ei pyytele anteeksi sillä retroilu sallii myös hurjan ja hulvattoman. Retro sopii kaikille ja kaiken ikäisille. Retro on asenne.

Mikä on sinun paras retrolöytösi tai retroin sisustusoivalluksesi? Kuka on Suomen huikein retropukeutuja? Mikä on mieleenpainuvin retrotekosi? Löydä retrosi ja anna retron löytää sinut. Retroilu on täällä! Lue lisää – täällä kirjoitan myös minä: http://antiikkidesign.fi/retroilu

(Kuvat: Tapio Wirkkalan lasit Helanderin huhtikuun huutokaupasta, Olof Ottelinin sohva ja Carl Gustaf Hiort af Ornäsin nojatuoli Bukowskis kevään modern & contemporary huutokaupasta)