Taideripustuksen tai -näyttelyn kuratointi on näkemyksiä, ajatuksia, ideoita, syventymistä, suunnittelua, yhteistyötä. Välillä se on myös käsillä tekemisen konkretiaa. Tässä videossa valmistellaan tekstiilitaiteen esillepanoa kahdelle pitkälle kaarevalle seinälle. Molemmat ripustettavat teokset ovat 1980-luvulta. Taiteilijat ovat Kristiina Ihamuotila ja Eila Rasinmäki. Halusin valita maalausten rinnalle teoksia, jotka muuttavat avoimen tilan äänimaisemaa ja tuovat tilaan pehmeyttä, lämpöä, luonnonmateriaalit ja kosketuksen. Taiteilijoita, jotka ovat uudistaneet käsitystä siitä, mitä ryijy voi olla. Jotka ovat ravistelleet pölyjä ryijy- ja räsymattoperinteen harteilta. Oli ilo antaa näkyvyyttä tekijöille, jotka ovat luoneet pohjaa ja avanneet tietä suomalaiselle nykytekstiilitaiteelle.
Hyvä tuli, ja kiitosta tilan käyttäjiltä kuuluu. Lämpimät kiitokseni ripustustyöstä, Beweship!
otsikkokuva: yksityiskohta Kristiina Ihamuotilan tekstiiliteoksesta Valoharjanteet 1988.
Keräilyinnostus on aaltoliikettä. Levitessään se nostaa jonkin asian suursuosioon, mediaotsikoihin ja hintaennätyksiin. Paikka aallonharjalla kestää useita vuosia. Sitten innostuksen kohteesta tulee liian tuttua. Se alkaa näkyä liian monessa paikassa. Löytö muuttuu tavallisuudeksi. Erityisyys vaihtuu tavanomaisuuteen. Lisäksi aitojen aarteiden hohtoa alkavat samentaa tuunatut, veivatut ja jopa väärennetyt vaihtoehdot. Rikkinäisiä esineitä korjataan, lasiesineitä hiotaan ”ehjiksi”, puuttuvia signeerauksia kaiverretaan, tarroja liimaillaan, lampunosia haalitaan kokoon ja yhdistellään.
Kun hyllyt notkuvat kirkkaasta lasista, muumimukeista ja kun kaikkialla näkyy Aaltoa aallon perään ja hienoimmat Paavo Tynellit ovat virranneet tavoittamattomiin, keräilyinnostus alkaa tähyillä toisaalle. Ryhdytään jälleen etsimään tuntematonta ja näkemään päiväunia löydöistä. Aletaan tavoitella jotakin, mitä muut eivät ole vielä hoksanneet. Keräilyn paloa pitää yllä haasteellisuus. Sen turruttaa helppous.
Muistan ajan, jolloin tiikkiä ei halunnut kukaan. Nyt sitä haluavat kaikki. Kuinka monta String-hyllyä onkaan kokenut tiensä pään roskalavalla ennen kuin ne nostettiin designmyymälöiden hittihyllylle. Voi, miten 1980-luvulla hankittu rottinkituoli alkoi näyttää 1990-luvun kuluessa eiliseltä päivältä! Nyt kivat rottinkiesineet (kylläkin kasaria vanhemmat, kevyet, hyväkuntoiset, helposti sijoitettavat pikkupöydät, kukkapöydät ja tuolit) viedään käsistä. Sokeva-Käsityön piirissä valmistetun rottingin kauppa on kuumenemassa.
Värilasitteisella keramiikalla oli aikansa, samoin kirkkaalla taidelasilla, Milanon triennalin klassikoilla. Nyt keramiikan keräilijät metsästävät ornamentteja ja tarinallisuutta, varhaista Birger Kaipiaista, Rut Brykiä, Laila Zinkiä, Esteri Tomulaa ja Dorrit von Fieandtia.Kim Simonssonin veistosten maailma lumoaa. Värikkään lasin tantereilla kilpaillaan Aurinkopulloista. Katse etsii Saara Hopeaa, Nanny Stillia ja Tamara Aladinia. Metalliesineissä anonyymi moderni hopeakin kelpaa nyt, kun jalometalleja jahdataan, kierrätetään, myydään, ostetaan ja romumetalliksi realisoidaan. Messinki löytää ottajansa. Tinan samettinen hohde odottaa vielä aikoja parempia. Kuparikin saa lepäillä hyllyillä rauhassa – Palsanmäen huutokaupan kahvipannuja (!) lukuunottamatta.
Ne, joita keräilyhype ei heiluttele, ovat oman tiensä kulkijoita, itsensä näköisen kokoelman keräilijöitä. Näiden keräilijöiden kotoa ei löydy keräilyhittejä, mutta sitäkin useammin erikoisuuksia, harvinaisuuksia ja esineitä, joiden löytäminen vaatii aikaa, tietoa, tarkaa silmää ja oivallusta. Näiden keräilijöiden kätköissä odottavat seuraavat keräilyhurmiot. Nuo unohdetut ja epämuodikkaat löydöt, ehkä joskus tulevaisuudessa suosioon nousevat isot ja pienet aarteet.
On hauskaa arvailla leikkimielisesti, mikä nousee seuraavaksi. Nousevatko metallin varjosta seuraavaksi lasivalaisimet? Olisiko kohta ilmeikkäiden puupintojen aika? Milloin halutuiksi tulevat pienet lepänjuuri kääntöpöydät tai kotimainen visa- ja loimukoivu? Nostaako japanilaisen materiaaliestetiikan viehätys esiin suomalaiset paperinarusta ja puusäleistä tehdyt lampunvarjostimet?
Yhtä hauskaa on miettiä omia keräilykuriositeetteja ja yrittää ymmärtää, mikä ihme niissä viehättää. Miksi olen alkanut katsella käsinmaalattua lasia? Mikä minua kiehtoo Kauklahden lasitehtaan käsinmaalatussa jäälasissa? Miksi tykkään katsella ja kosketella vanhoja kansanomaisia, pienissä paikallisissa pajoissa dreijattuja punasavikulhoja? Miksi en enää raaski oikopäätä luopua 1960-1970-lukujen retromatkamuistoista? Miksi arjen estetiikka ja Karl Fredrik Hildénin keramiikkalasitteiden täydellinen epätäydellisyys puhuttelevat minua?
En läheskään aina ymmärrä omia keräilykuumeilujani, mutta annan itselleni luvan hankkia esineen, kaksi tai korkeintaan kymmenen. Ehdoton sääntö on, että tavaraa ei saa kertyä liikaa eivätkä esineet saa olla liian steriilejä. Annan mielihyvää tuottavien löytöjen kotiutua, koska ne kertovat minulle jotakin tästä ajasta ja maailmasta. Ehkä juuri nyt koen kaipuuta käsintehdyn kosketukseen, turvallisen kodikkaaseen mummolaan ja aurinkomatkoihin ennen massaturismia. Annan siis itselleni luvan heittäytyä, etsiä ja löytää.
Inspiroidu viikonloppuna Huutokauppa Helanderilla Mid Century Modern huutokaupassa. Omat poimintani joukosta ovat tässä:
Virtaviivainen Veikko Nurmesniemi vuosimallia 1967 kohtaa linjakkaan funkiksen. Divaani on verhoiltu Vuokko Nurmesniemen suunnittelemalla raitamarkiisikankaalla. Valmistaja on myös muodista tunnettu Vuokko Oy. (loppuhinnoiksi tulivat yllättävän hyvä 900 € ja kohtuullinen 260 €)
1950-luvun nostalgia ja kekseliäs kotimaisen valaisinteollisuuden korvikemateriaali eli sälekuitu paiskaavat kättä, kun siro kukkapöytä (tai trendikkäästi keittiöyrttipöytä!) ja Paavo Tynellin pöytävalaisin löytävät toisensa. (loppuhinnoiksi tulivat 145 € ja komea tasaluku 1.000 €)
Yrjö Kukkapuron pöydän kaaret kutsuvat vierelleen Heikki Turusen akryylivalaisimen. Kukkapuron rakenteellinen ja superkäytännöllinen design suorastaan huutaa lähelleen La Bohemen reheviä muotoja. (loppuhinnoiksi tulivat kukkarolle mukavat 80 € ja 115 €)
Greta Skogsterin merenalainen fantasia on seilannut Suomen Etelä-Amerikan linjan m/s Atlantalla yli Atlantin. Kotirannat sen mieleen nostaa Suomen luonnosta inspiroitunut ryijy. (loppuhinnoiksi tulivat kansainvälistä hintatasoa vastaava 2.200 € ja kotimaiselle ryijylle tavallinen 120 €)
Toini Muonan lasitteen ja muodon harmonia sekä Saara Hopean kesäterassia odottava mehuastiasto virittävät ylistyslaulun yksinkertaiselle toimivalle kauneudelle. (loppuhinnoiksi tulivat Muonan ruukun tasoa vastaava 800 € ja retron trendikkyydestä kertova 300 €)
Kaksi ikivihreästi ajatonta käyvät kilpasille, kun Arabian kalevalaisittain nimetty Louhi haastaa vieraan maan lippulaivan. Germaanihaastaja kantaa nimeä Finlandia ja on kuin onkin yksi suomalaisen! Tapio Wirkkalan saksalaiselle Thomasille suunnittelemasta seitsemästä posliiniastiastosta. (loppuhinnoiksi tulivat yllättävän edullinen 90 € ja jopa halpa 80 €, nämä nappasi hereillä ollut ja oikean hetken oivaltanut laatutietoinen ostaja)
Voisiko kotona olla mitään hilpeämpää kuin smurffinsiniset lasikuitupallit pöytineen – tai iloisenpunainen Pastilli à la Eero Aarnio? (värikäs lasikuitu alkaa löytää ystävänsä, loppuhinnoiksi tulivat 160 € ja 850 €)
ja kaikkihan rakastavat laadukkaista materiaaleista valmistettuja retrovalaisimia. (näistä anonyymeistä mukavuuksista toinen lähti uuteen kotiin pikkurahalla 130 € ja toinenkin molempien valaisinten sisustuksellisuuden huomioon ottaen kohtuullisella summalla 480 €)
Mid Century Modern -kokoelma huutokaupataan Helanderilla sunnuntaina 10.4.
Muut häkellyttävän lukemattomat kohteet päivää aiemmin lauantaina 9.4. Ne kaikki ja nämä kuvat sivuilla, http://www.helander.com/fi
ARTease 