Tällä sivulla julkaisen kuvia, joiden kohteista olette kyselleet sähköpostitse.

Jos teillä, hyvät blogini seuraajat, on kerrottavaa tai kysyttävää alla olevista kohteista, lähettäkää sähköpostia (artease@pp.inet.fi)
Julkaisen tällä sivulla omia kommentteja ja valikoituja kommentteja teiltä meidän kaikkien iloksi.

 
Tämä Ville Vallgrenin suunnittelema mitali vie meidät 1800-luvun lopun Pariisiin ja siellä opiskelleiden pohjoismaisten taiteilijoiden piiriin. Ilonpitoon ja hyvään ruokaan tykästynyt Vallgren oli säännöllinen vieras Montmartrella sijainneessa viinituvassa. 1880-1890-luvulla siellä kokoontuivat lauantai-iltaisin ”Porvoon pojat” Ville Vallgren, Walter Runeberg ja Albert Edelfelt, muista suomalaisista Emil Wikström, Akseli Gallen-Kallela, Gunnar Berndtson, Robert Stigell ja Eero Järnefelt sekä heidän lisäkseen ruotsalaiset Ernst Josephson, Carl Larsson, August Strindberg, prinssi Eugen, norjalaiset Fritz Thaulow, Jonas Lie, Christian Krogh ja tanskalaiset Peter Krøyer . Heitä yhdisti taiteen ohella taidemaalari ja runoilija Ernst Josephsonin perustama Jeesus Syyrakin veljeskunta.

Jeesus Syyrakin veljeskunta sai nimensä Raamatusta, Vanhan testamentin Apokryfikirjoihin sisältyvästä Sirakin kirjasta. Rue Jacobilla pidetyissä illanistujaisissa ”Syyrakin” opetuksia tutkittiin hyvän ruoan ja viinin ohessa. Kirjan eettiset opetukset antavat neuvoja, miten suhtautua muihin ihmisiin, omaisuuteen, elämän nautintoihin ja miten esimerkiksi pidoissa tulee käyttäytyä. Siitä löytyvät muun muassa nämä elämänohjeet: ”Kateus ja kiukkuisuus lyhentävät elinpäivät” ja “Huoli tuo vanhuuden ennen aikaa”.

Perustajansa Ernst Josephsonin jälkeen Jeesus Syyrakin veljeskunnan suurmestarina toimivat Edelfelt ja sitten Vallgren. Toiminta hiljeni 1900-luvun alussa, kunnes Ville Vallgren elvytti veljeskunnan uudelleen henkiin Jeesus Syyrakin ritarikuntana Hotelli Kämpissä Helsingissä 15. marraskuuta 1930. Ritarikunta toimii edelleen, nyt sen jäsenistö on laajentunut taiteilijapiireistä ja lukeneistosta myös poliittisen ja liike-elämän edustajiin. Sillä on muun muassa oma kaunis, art nouveau -tyylinen kunniamerkki ja rintatähti.

Ville Vallgren suunnitteli useita mitaleja (mm. Leo Mechelinille 1899, Albert Edelfeltille 1908 ja Sibeliuksen 50-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1915). Tätä Jeesus Syyrakin veljeskunnan mitalia osuu kohdalle harvoin. Siitä huolimatta mitalin hinnat jäävät aina jälkeen muusta taiteellisesta tuotannosta, mikä tarkoittaa, että jälleenmyyntiarvo sijoittuu tavallisesti 100-200 € välille, kun mitalin kunto on hyvä ja materiaali pronssia.

Mitalit kuuluvat militarian, heraldiikan ja numismatiikan ohella erikoiskeräilyn piiriin, joten päivän hintaa kannattaa tiedustella tämän alan erityisosaajilta, niin minäkin tekisin ennen myyntipäätöstä. Tässä muutama vaihtoehto: Finnmedals, http://www.finnmedals.net, Morion Antique/Peter Mustonen (rohkeasti vaan, englanninkielisestä kotisivusta huolimatta), http://www.morion.fi/wordpress/welcome-2/ tai Rahaliike Holmasto, https://www.holmasto.fi

Tämä figuriini on ainakin näin kuvan perusteella yksityiskohdiltaan hyvin lähellä Aja Unoniuksen peikkoja. Materiaali näyttää kylläkin enemmän punasavelta kuin taiteilijan Arabian-vuosille tyypilliseltä samotilta tai kivitavaramassalta. Pitkät sormet ovat päistään kapoisemmat ja väritys yksisävyisempi kuin Arabian-kauden suosituimmissa figuriineissa. Sympaattinen hahmo antaa silti syyn kertoa turhan vähälle huomiolle jääneestä ruotsalaissyntyisestä keramiikkataiteilijasta, Aja Unoniuksesta.

Yksi Arabian posliinitehtaan kiinnostavimmista ja mielikuvituksellisimmista keraamisten figuriinien tekijöistä Elsa Aino Run Unonius syntyi Ruotsissa 29.10.1901. Hänen isänsä taiteilija Mårten Elias Unonius kuoli vuonna 1907, minkä jälkeen Aja adoptoitiin Malmöseen professori Per Henrik Sjöbringin perheeseen. Adoptioisänsä tuella hän aloitti opinnot Tukholman Konstfackissa (taideteollisessa korkeakoulussa) vuonna 1927. Opinnot jatkuivat vuoteen 1931 saakka. Näinä oppivuosina Aja teki lyhyen opintomatkan Pariisiin sekä muotoili Hevosfiguriinin S:t Eriks Lervarufabriker –keramiikkatehtaalle (firma toimi Uppsalassa vuosina 1888-1962).

Valmistuttuaan Konstfackista Aja Unonius tuli Suomeen ja sai paikan Arabian posliinitehtaalta. Siellä hänen työskentelynsä jatkui talvisotaan saakka eli vuodet 1931-1939. Sodan sytyttyä 1939 hän palasi Ruotsiin. Arabian-vuosina Aja loi ilmeikkäitä eläimiä sekä hauskoja ihmis- ja peikkohahmoja. Samottimassasta ja kivitavarasta (toisinaan savesta) muovailluille figuuriineille ovat tunnusomaista isot jopa ”hankamaiset” kädet ja pitkät sormet, iso nenä sekä humoristinen karakterisointi. Figuurit on rakennettu käsin eli niiden valmistamisessa ei ole käytetty muottia tai dreijaa.

1930-luvulla Aja Unoniuksen Arabian-tuotantoa esiteltiin myös ulkomaisissa näyttelyissä, kuten Skånes Höstutställning -syysnäyttelyssä 1932, Arabian näyttelyssä Hultbergin taideliikkeessä Tukholmassa 1933, Tukholman Suomi-viikolla 1936 sekä New Yorkissa 1937 ja Kööpenhaminassa 1940. Hänen veistoksiaan on hankittu myös Ruotsalaisiin museoihin. ”Siili” löytyy Tukholman Nationalmuseumin ja ”Juopunut Bacchus” Lidingön Millesgårdenin kokoelmista.

Sotien jälkeen vuonna 1946 Aja Unonius palasi Suomeen ja solmi avioliiton varatuomari, kaupunginviskaali Gustaf Wilhelm Unoniuksen kanssa. Sama sukunimi oli tiettävästi puhdas sattuma! Ajan viimeinen näyttely järjestettiin Helsingissä 1952. Tuolloin taiteilija oli jo vakavasti sairas. Pian sairaus teki työskentelyn mahdottomaksi, ja hän vetäytyi hiljaiseloon. Olen aiemman Schilkin-tutkimukseni yhteydessä nähnyt Arabian tehtaan arkistossa artikkelitekstin, jossa sanottiin, että Aja Unonius teki sotien jälkeisinä vuosina figuriineja ja kotiateljeesta käsin. On siis mahdollista, että osa lasiteväreiltään niukemmista figuriineista olisi taiteellisen uran ehtoopuolelta, 1940-luvun lopulta.

Aja Unonius siirtyi tuonilmaisiin Helsingissä 23. syyskuuta 1972.

Hänen figuriininsa kantavat signeerausta ”aja”. Kirjaimet on uurrettu tai painettu keramiikkamassaan pienin tekstauskirjaimin. Arabialla 1930-luvulla tehdyissä figuriineissa on toisinaan myös merkintä ”Arabia” sekä tuotenumero (se on useimmiten kaksinumeroinen eli 35, 38, 45 jne.). Joitakin figuriineja löytyy kuvattuina 1930-luvun puolivälissä julkaistuista Arabian tuoteluetteloista. Joskus Aja Unoniuksen signeeraus on kirjoitettu suuraakkosilla ”AINO”. Varo, sillä Aja Unoniuksen figuriinit ovat melko harvinaisia ja tällainen massan pintaan kirjoitettu merkintä on altis väärennöksille!

Onneksi olkoon! Omistat eleettömän kauniin ja käytännöllisen pöytävalaisimen, joka on tällä hetkellä myös hyvin haluttu designesine. Valmistusaika on 1950-luku. Malli Paavo Tynell, valmistaja Idman.
Tämän valaisimen arvoa näkee usein verrattavan Paavo Tynellin pöytävalaisimiin 9222 ja 9227. Kyse ei kuitenkaan ole aivan samasta asiasta. Tämä kokomessinkinen versio on harvinaisempi ja tällä on oma mallinumerokin, 9227MS.

Useammin vastaan tulevien mallien 9222 ja 9227 välisen eron näkee nopeasti mm. jalkalaatan ja varren liitoskohdasta. Mallissa 9222 vartta voi taivuttaa eteen- ja taaksepäin, samoin varjostinta. Mallissa 9227 ja tässä 9227MS-mallissa varsi on kiinteä. Suurin ja selvästi arvoonkin vaikuttava ero mallin 9227 tavallisimman version ja tämän 9227MS täysmessinkisen version välillä on varjostimessa. Mallissa 9227 varsi on messinkiä ja varjostin maalattua metallia. Värejä ovat matta musta, valkoinen, harmaa tai ns. osterinvalkoinen. 9227MS:ssä sekä varsi että varjostin ovat kiillotettua messinkiä.

Tätä pöytävalaisinta 9227MS teki Idman, mutta malli saatettiin ehtiä suunnitella vielä Taidon nimissä. Taito ja Idmanhan yhdistettiin, minkä jälkeen (1953-1954) firman nimenä alettiin käyttää pelkkää Idmania. Firman nimi löytynee stanssattuna joko pöytälampun pohjasta tai varresta (kiinnitysosista) tai molemmista. Nämä valaisimethan on koottu muutamasta erikseen valmistetusta osasta, joten joskus vähän ruosteeseen ehtineessä paino/pohjalevyssä lukee stanssattuna Taito (se on vanhaa varastoa ja oikeita leimaustapoja on kaksi), kun taas varjostimesta voi löytyä ”Idman” (firmojen yhdistymisen jälkeen Idmanilla tehtyä erää, tälläkin merkinnällä on omat tunnuspiirteensä).

Eikös olekin veikeä, viehättävä ja ilmeikäs Michael Schilkin -veistos.
Materiaali on kivitavaraa. Lasituksena lienee näin kuvan perusteella arvioiden olla ns. celadon-lasite eli vähän jaden sävyinen taidelasistus. Celadon krakeloituu veistosten pinnalla helposti, joten varsinkin vihertävistä kohdista pitäisi melkeinpä löytyä hämähäkinseittimäistä craquelée-pintaa. Lasituksen sävyn perusteella kyse voi toki olla myös pastellisävyisestä mattahimmeästä tinalasitteesta, joka ei ole yhtä vaativa toteuttaa kuin celadon.
Signeerauksen käsiala on selvästi Schilkinin vaikka sukunimi onkin kirjoitettu ilman l:ää. Näin kävi toisinaan siksi, että Schilkinin äidinkieli oli venäjä ja hän oli tottunut kirjoittamaan kyrillisillä aakkosilla. Suomessa ollessaan hän oppi venäjän lisäksi ruotsin kielen, mutta latinalaisilla aakkosilla hän rutinoitui kirjoittamaan vasta oltuaan hyvän aikaa töissä Arabian tehtaan taideosastolla.
”Arabia Finlandia” leimaa käytettiin näyttelytöissä tai näyttelyiden yhteydessä ulkomailla esillä olleissa myyntikokoelmissa.
Vedenneito eli taruaihe, materiaali, lasite ja tyyli viittaavat taiteilijan uran alkuun eli 1930-luvun loppuun ja 1930-1940-lukujen vaihteeseen. Tämä veistos saattaa olla Pariisin vuoden 1937 maailmannäyttelyn molemmin puolin tehtyjä varhaistöitä, noin vuosilta 1937-1939. Jos lasitteena on celadon eikä sen väristä tullut poltossa aivan niin vihertävää kuin täydellisen celadon-lasitteen pitäisi olla, veistos on saattanut jäädä jo alkujaankin Suomeen.
Tosi kiva veistos – onnittelut omistajalle!

Tältä näyttää kotimainen tammesta tehty uusrenessanssi-pikkutuoli. Malleja valmistivat mm. Soukan puusepät, mutta myös monet muut paikalliset verstaat eri puolilla Suomea. Soukan puusepistä tunnetuin oli Johan Syrjänen. Hänen verstaallaan syntyi hienoa jälkeä, huolellista viimeistelyä myöten. Varsinkin Hjalmar Syrjäsen toteuttamat veistokoristeet ovat vertaansa vailla. Koska tilaajat saivat esittää omia toiveitaan, verstailla valmistui myös yksilöinä lähes uniikkeja vaikkakin keskenään hyvin samantyyppisiä huonekaluja.
Jos sinulla on uusrenessanssi, uusrokokoo, jugend tai art déco -tyylisiä huonekaluja, tuoleja, pöytiä, sohva, tutki tarkkaan, onko mukana säilynyt Syrjäsen verstaan metallietiketti.

Tämän kupin omistaja muisti lapsuudestaan tarinat, joissa joku henkilöistä uhkasi ”lähteä Timbuktuun”. Se tarkoitti kutakuinkin ”kauas ja pitkälle”. Lapsuuteni Kainuussa meillä sanottiin myös ”Iivantiiran ypykkään”
Kupin valmistaja on Bausscher Weiden posliinitehdas, Baijeri Saksa. Tunnettu käyttöposliinista. Tämä on ravintola/kahvilaposliinia eli valkoposliinia kahvilan tai kahvimerkin tilaamin painatuksin. Tehtaan leima on vihreä ovaali, jossa teksti  ”Bausscher Weiden Bavaria Germany”.

En ole rautatieasiantuntija, mutta sanoisin, että tämä S.V.R. viltti saattaa olla ihan Suomen itsenäisyyden alkutaipaleelta (tai viimeistään 1950-60-luvulta).
Minä ajattelin asian näin: Siipi-kuvio oli autonomian aikana selvempi kotka (keisarin tunnus), ja silloin kotka kantoi jaloissaan kaksipyöräistä akselia. Itsenäistymisen jälkeen merkki alkoi muuttua tällaiseksi siipien kantamaksi rautapyöräksi. Koska siipien höyhenkuvio näkyy näin selvästi, merkki on mielestäni sitä tyyppiä, joka oli käytössä vielä 1950-luvulla. Mutta kirjaimet S.V.R. (Suomen valtion rautatiet) lyhenivät VR:ksi (valtion rautatiet) jo aikaisemmin. Siksi päättelin, että viltti voisi olla jo 1920-luvulta.
Kertokaahan, rakkaat ystävät, jos tiedätte tarkemmin.