Taidekeskus Salmela Mäntyharjulla avasi 25-vuotisjuhlanäyttelynsä lauantaina 7.6. Sää suosi jälleen kerran avajaisjuhlallisuuksien yleisöä. Sade alkoi vasta klo 18, kun kaikki näyttelyteokset oli katsottu, flyygelibuffet viineineen nautittu ja oli aika lähteä kotimatkalle.

Avajaiskonsertti sai minut kyyneliin. Ihoni se nostatti helteisessä lämmössä kananlihalle. Kaartin soittokunta esitti kapellimestari Elias Seppälän johdolla kaksi suurta suosikkiani. Jean Sibeliuksen Valse Triste soi kuin tussipiirustuksen siveltimenvedot. Se avaa mieleeni kuvia, jotka vaihtelevat alakulosta riemuun, kaipauksesta iloon ja melankoliasta toivoon. Modest Musogorskyn Näyttelykuvia on kuin ikkuna taiteen historiaan. Se on täynnä tarinoita ja huumoria, kuin nerokkaan taidekriitikon tekstiä sävelin kirjoitettuna. Musogorskyn mestariteosta kuulee esitettävän suht’ harvoin, siksikin kokemus oli unohtumaton. Sävelten kosketus sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää.
Basso Mika Kares lauloi Sarastron aarian Mozartin oopperasta Taikalhuilu, Ruhtinas Greminin aarian oopperasta Jevgeni Onegin ja Filipin monologin oopperasta Don Carlos. Minä olen bassoäänten ihailija. Kareksella on upeasti soiva ääni, jota odottaa loistava tulevaisuuus.  
Tässä kuvassa kesänäyttelyn taiteilijoista esittäytyy Eero Hiironen, joka on tuonut teräksisen veden rinnalle kallion ja pronssinkultaisen valovirran. Sävy on silmissäni merellisempi kuin hopeanteräksisissä järveen assosioituvissa teoksissa.
Hiirosen lisäksi viivähdin hyvän tovin Tero Laaksosen maalausten äärellä. Aistillinen punainen, muistumat antiikin klassisesta kulttuurista ja avaruudellinen ikuinen sininen ovat minulle kuin koko taidehistorian vertauskuva: kulttuurimme ja taiteemme kivijalka, taiteen aistillinen voima ja järjen tallentama tieto aistein ja tuntein koettuna. Muun muassa tästä syystä Laaksosen teokset ovat suosikkejani.

Muistonäyttelyn taiteilijoista kuvissa näkyvät myös Kimmo Kaivanto ja Esko Tirronen. Molemmat ovat tämä hetken taidemarkkinoilla kiinnostavia nimiä. Kaivannon arvostus on vahva ja yhä nousussa. Uskon, että myös fotorealismin kotimainen kärkinimi Tirronen löytää tiensä modernin taiteen kasvavan ystäväjoukon sydämiin.
Lisäksi päärakennuksessa ja veistospuistossa on esillä Ukri Merikannon veistoksia Juhana Blomstedtin teoksia sekä vaikuttava kokonaisuus Nina Ternon veistoksia ja tussipiirroksia.

Kesän nuorista taiteilijoista omiksi suosikeikseni nousivat Kia Taegen ja Pia Kousa. Kia on valo! Pian avaa ja tulkitsee uudella tavalla hollantilaisten 1600-luvun kukka-asetelmien monikerroksista maailmaa, illuusioineen ja symboleineen. Tuoreen kuvamaailman avasi eteeni Antti Huovinen avaruus- ja 3-D maalauksillaan.
Jo viime kesänä mieleeni jääneiden Netta Tiitisen ja Jussi TwoSevenin etenemistä seuraan edelleen tarkoin silmin. Tiitinen on nyt työskennellyt aiempien maalaus-esinekoosteiden sijasta maalaus-kollaasi tekniikalla eli maalausta sekä lehtileikkeitä, kirjansivuja ja valokuvia yhdistäen. Jussi TwoSevenin väriasteikko on säilynyt tuttuna kuivan/märän asfaltin harmaana-mustana-hopeanharmaana. Uusissa töissään hän oli kääntänyt katsettaan kaupungista luontoon. Fokuksessa olivat eläimet, jotka tulevat suurine kasvoineen ja silmineen lähelle ja yhäkin lähemmäs katsojaa. Osuma on minun kannaltani täydellisesti ajoitettu – olen näet vihdoin jättänyt jäähyväiset kaupunkiviidakolle. 30 vuotta asfalttia on vaihtunut linnunlauluun, merituuleen ja vehreyteen.

Uudella puistonäyttämöllä kantaesitetyssä Salmelan juhlafanfaarissa kuulin häivähdyksen häämarssia ja Nälkämaan laulua, joka sekin saa minut juuriltani kainuulaisen liikuttumaan. Avajaispuheen piti puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen. Yllätyshuipennuksena oli tasavallan presidentti Sauli Niinistön Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkalalle myöntämä konsulin arvo.
Kunnianositus meni mielestäni oikealle henkilölle. Nuorten taiteilijoiden työskentelyedellytykset, huolellisesti vaalittu ja hoidettu perinnemiljöö, taidekeskuksen työllistävä vaikutus Mäntyharjun kokoisen paikkakunnan mittakaavassa sekä toiminnan määrätietoinen jatkuvuus eivät ole itsestäänselvyyksiä eivätkä ne valitettavasti ole olleet kaikkien kesätapahtumanjärjestäjien parhaita puolia.

Tuomas Hoikkalan värikäs ja näkyvä persoona avaa näkyvyttä myös Salmelan suojissa työskenteleville nuorille taiteilijoille. Viipurin residenssistä ja vähitellen Kouvolaan laajenevasta toiminnasta puhumattakaan.
On positiivista, että kesäkotimaa tarjoaa paikan, joka tuottaa iloa, työtilaisuuksia, toimeentuloa ja hyvänolon kohtaamisia. Tasavertainen lämminsydämisyys ja avoin syli on tärkeä niin taiteen suurkuluttajille kuin ”taiteen ummikoille”. Salmelaan voi tulla viihtymään, nauttimaan ja kokemaan asioita, joiden minä uskon pitkällä aikavälillä madaltavan kynnystä taideyleisön ja nuorten taiteilijoiden välillä. Taide-elämykset antavat meille luovaa pääomaa, ja taiteen tulevaisuudelle täytyy antaa maaperää kasvaa. Minä liputan nuorten taiteilijoiden puolesta, kokeneiden mestareiden työtä ja esikuvaa arvostaen.

Kaipasitpa sinä sitten musiikkia, taidetta tai ainoastaan hyvää kesäruokaa ja lasillisen olutta pittoreskissa paikassa, kaarra 7.6.-10.8. Mäntyharjun kautta. Vaikka et olisi koskaan käynyt taidenäyttelyssä, täällä ei ole syytä jännittää.