Aihearkisto: Kulttuuri

Kesän satoa Taidekeskus Salmelasta

Taidekeskus Salmela on vuosi toisensa jälkeen Suomen kesän taidekohteista vetovoimaisimpia. Pääroolissa ovat tietenkin taiteilijat ja heidän teoksensa, mutta monen paikalle saapuvan kohdalla määränpään ratkaisee kokonaisuus. Sielua lepuuttava miljöö, silmiä ravitseva sisältö, vatsaa hellivät palvelut, vanhan ystävän tavoin vieraat vastaanottava henkilökunta, hyväntuulinen tunnelma ja monipuolinen konserttitarjonta ovat Salmelan kesää parhaimmillaan. Kävijä kuin kävijä tuntee aina olevansa tervetullut.
Tässä kesän satoa Salmelan näyttelyistä 2017.

Marjatta Tapiola, Jussi Mäntynen ja Tero Laaksonen. Eläin, eletty keho ja elämä, yhteinen historiamme, muinaisten ja kaukaisten kulttuurien jäljet.

Salmelan kesän 2017 nuori taiteilija Essi Peltonen, kasvoja ja ihmisyyden olemuksia. Aaron Heino, teräsveistoksia arkisen ja esteettisen kohtauspisteessä. Topi Ruotsalainen, ajankohtaisesti puhuttelevia maalauksia ihmisyydestä.

Jenni Yppärilä, tutkimuksia Viipurin kaupunkimiljöössä ja paikan identiteetti.

Satu Laurel, tarunomaisuutta, dekoratiivisuutta, ornamentaalisuutta ja eksooottisuutta. Vahvoin elein maalaava Johanna Lumme, hetkiä aineellisessa, aistillisessa luonnossa.

Tomas Byström, polkuja ja havaintoja arjessa. Jasmina Ijäs, matkoja satujen ja myyttien eläinpantheonissa.

Marjatta Tapiola, jälkiä läpieletystä elämästä. Elina Kujansuu, palaamisia luontosuhteemme juurille.

Monia armorikkaita vuosia taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja, konsuli Tuomas Hoikkala. 5 tusinaa tuli täyteen 16.9.2017.
Työsi on tuottanut ikimuistoisia kokemuksia ja se on avannut monille tien taiteen pariin. Taide on kohtaamisia, tekijöiden, teosten ja yleisön välillä. Vuohijärvelle kokoontuneet syntymäpäivävieraat osoittivat, että ystävyys ja yhteys ihmisten välillä kasvaa ja vahvistuu, kun sitä vaalitaan, aina kun kohdataan. Tuskin olet koskaan unohtanut tervehtiä yhtäkään meistä sadoista, joka kesä, joka päivä, Salmelassa.
Näkemisiin jälleen kesällä 2018 katsoen, kuunnellen, soittaen ja nauttien!

Päivät pitenevät, nautinnot jatkuvat

Ennen kuin jatkamme kohti kevättalven aurinkoa, palaamme hetkeksi muistoihin joulunajan Porvoosta ja onnittelemme lämpimästi Porvoon museon tuoretta johtajaa Marina Catania.

Kuvissa joulukattauksia Holmin talosta, vanhaa Porvoota piparkakkutaloina ja kierroksen päätteeksi ihana avokadoburger ravintola Zum Beispielissa.
img_1443

img_1442

img_1440

img_1437

Neuvosto-POP

Mihail Zautrennikov Ankkafarmolla 1965 Tretjakovin galleria IMG_1061
Kaikille Ville Haapasalon Venäjän-seikkailuja seuranneille suosittelen lämpimästi tutustumista itänaapurimme valtaviin alueellisiin nyansseihin ja kulttuurien kirjoon myös neuvostotaiteen näkökulmasta. Samalla eteen voi avautua jopa uusi kiinnostava taiteenkeräilyn kohde.
Venäjän lähimenneisyys eli kommunistisen Neuvostoliiton aika ei ole vain harmaata työläiselämää ja nuhjaantuneita nurkkia. Se on myös inhimillistä halua nauttia elämästä olosuhteista huolimatta. Se on värikkäitä ja ilmeikkäitä kertomuksia arjesta. Se on huumoria ja elämä, tsaijua ja kesäpäiviä.
Minulle oli yllätys, kuinka paljon ympäri laajaa maata lähetetyt neuvostotaiteilijat ovat kuvanneet pohjoisia seutuja ja elämäntapaa, esimerkiksi saamelaisten ja suomensukuisten kansojen elinalueita. Vastaavaa en ole suomalaisessa 1960-1970-lukujen taiteessa tavannut.
IMG_1056 IMG_1063
Didrichsenin taidemuseon neuvostotaiteen näyttelyssä duunarit kessuttelevat ja uiskentelevat. Työläisnaisia ei ole peitetty telttakolttuihin vaan tekstiilitehtaan kutojia ikuistavan taiteilijan katse harhailee pakaroita hivelevissä lyhyissä mekonhelmoissa. Huivipäiset Komsomol-tytöt taittavat matkaa Baikal-Amur –radan työmaalle traktorin peräkärryssä tervehtien katsojaa elkein, jotka tuovat iloisesti mieleen (Suomen) saamelaisen Suohpanterror-ryhmän Suohpangiehta -teoksen elekielen.
Valta kuin valta, se ei elämää nujerra!
IMG_1075 IMG_1074

  • Kuvat:
  • Mihail Zautrennikov, Ankkafarmilla, 1965
  • Vjatseslav Zemerikin, Raiviolle, 1976
  • Vitali Mjagkov, Kutojattaret, 1975
  • Aleksei Kaduskin, Hitsarit, 1964
  • Sergei Yakobchuk, Saamelaisnaiset, 1977
  • Aleksender Deineka, Hyvä aamu, 1959-1960

Nämä ja muita maalauksia  Arafjevin kokoelmista näyttelyssä ”Olipa kerran neuvostotaide”. Didrichsenin taidemuseo, 15.5.2016 saakka, http://www.didrichsenmuseum.fi/etusivu/

IMG_0967

  • Detalji Suohpanterror-taiteilijaryhmän teoksesta Kiasman näyttelyssä Eri mieltä – nykytaiteen toisinajattelijoita 2015. Eläköön Sámeeana! Kauan eläköön Saamenmaa!

* Kuvat: kirjoittaja; Mihail Zautrennikovin maalauksen kuva Didrichsenin taidemuseon lehdistömateriaali

Siellä siellä se Väinö on

657
Alla havupuun ei voi olla kukaan muu, siellä siellä se Väinö,
siis Kalevalan vaka vanha Väinämöinen. Kanteleensa keralla.
Loitsii laulullansa ja soitollansa ketut, jänöt, karhut ynnä ihmiset.

Kalevala Korun valmistama puuastia on lahja Suomen Radiosähköttäjiltä vuonna 1952. Veikeä idea!
Lipastossa chippendale-jalat ja viininlehtiornamentit lyövät kättä Väinämöisen kanssa. Veikeä esine!
Tästähän saisi alulle jo pienoisen Kalevala-kokoelman.

267
Kuppi 315 € ja lipasto 70 € myytiin maaliskuun Helanderin Huutokaupassa.
kuvat: http://www.helander.com/

Tuontijuhlat

48-47 4593-57
On Halloweenin aika.
Lapsille myydään pukuja, naamioita ja karkkeja. Aikuisille kaupataan juhlia ja horror-tapahtumia. Vietämme tuontijuhlaa.

Viime vuonna olimme varautuneet huonosti ovelle ilmestyviin olentoihin. En ole karkki-ihminen, joten talosta ei löytynyt yhtään mitään ”Karkkeihin ja Kepposiin”. Saimme onneksi sovituksi, että maksamme itsemme ulos kiperästä tilanteesta. Tänä vuonna olen varautunut ja aion avata oven valkosipuliletti kaulassa – varmuuden vuoksi. Naapuri kertoi yllättävänsä pienet mörönpoikaset naamio kasvoillaan. Hommaa oli testattu viime vuonna loistavalla menestyksellä. Osoitteesta tulee epäilemättä naapuruston Halloween-legenda ja tenavien rohkeuskoe-kohde nro 1. Fantastista, että aikuiset heittäytyvät leikkimielellä lasten mukaan.

Kaiken lystin keskellä ihmettelen, miksi juhla ja sen oheishärpäkkeet piti tuoda Atlantin takaa? Miksi meillä ei ollut omaa kekseliäisyyttä kehittää perinteisestä Pyhäinpäivästä myös nuorempia 2000-luvun sukupolvia kiehtova juhla? Miksi annoimme sen juhlan vaimentua hiljaiseksi ”vanhukset vievät kynttilän haudalle” -traditioksi? Miksi me mieluummin juoksemme vauhdilla kohti kuolemaa kuin pysähdymme matkan varrelle katsomme sitä silmästä silmään – tai silmää sille iskien? Emmekö kykene kohtaamaan elämän rajallisuutta edes yhtenä päivänä vuodessa? Onko meillä liian kiire someen, töihin, harrastuksiin? Miksi innostuimme kauhu- ja kuolemateemasta, kun sen voi somistaa kaupasta ostetulla valmiiksi annetulla rekvisiitalla? Miksi emme keksineet Pyhäinpäivälle omaa rekvisiittaa? Miksemme osanneet uudistaa omaa traditiotamme?

Vainajainmuistelukarnevaaleista hienoimpia on Meksikolainen traditio sokeripääkalloineen. Meillä Pohjolassa Dance Macabre -kulkueet tai kynttilän lisäksi pieni vodkasnapsi tai lämmin punssi ja pala leipää, ”Kippis ja kiitos”, läheisten ja muidenkin omaan elämään vaikuttaneiden ihmisten haudoilla voisivat olla yltiökaupallisen Halloweenin skandinaavinen versio.

Uuspakanallisuutta, joku tuhahtaa, mutta kenties silti jotakin enemmän, jotakin omempaa kuin ostettu kauhukarnevaali? Sitä paitsi ainakin kristillisestä karjalais-ortodoksisesta perinteestä löytyy ikiaikaisia ja hienostelemattomia tapoja kokoontua yhteen muistamaan tuonilmaisia. Luulisin, että esimerkiksi saamelaisiltakin löytyisi jotain. Nekin, jotka halajavat ei-kristilliseen historiaan saisivat skandinaaviperinteestä taatusti vaihtoehtoja jenkkihalloweenille. Juhlapäivähän meillä on jo vanhastaan valmiina, ei siihen tarvittaisi kuin nykyajan kokijalle avautuvaa omintakeista, pohjoista vetovoimaa. Niin ja huomio! ryyppäjäisjuhlan sijasta tarkoitan todellakin karnevaalia, visuaalisuutta, yhdessäoloa, laulua, tanssia.

Miksei meillä voisi olla pimenevään syksyyn sopivaa omaleimaista Vainajain muistelupäivää. Päivää, joka myös antaisi tilaisuuden kohdata edes muutaman tunnin ajan sen, mitä kulttuurimme yrittää kaikin keinoin väistää – elämän rajallisuuden. Sen sijaan, että yritämme vain jatkaa ostamista arjesta sunnuntaihin ja juhannuksesta jouluun tunteaksemme olevamme olemassa, vakuuttaaksemme itsemme ja muut siitä, että olemme vielä elossa.

  • Elokuvafiguurit ja eroottiset kortit myytiin lokakuun huutokaupassa Helanderilla 300 € ja 110 €

Trasko di Alberto

IMG_0813 Edelfelt, Haikkoonlampi IMG_0814
Albertinlampi oli haikkoolaisten lempinimi luonnonkauniille Haikkoonlammelle, jonka rannalla Albert Edelfelt (1854-1905) maalasi seitsemän teosta. Niihin lukeutuu tämä lammen rannalle sijoitettuun kuvatauluun ikuistettu Heinäkuu (1898, yksityiskokoelma). Albert Edelfeltin Säätiön kesällä 2015 pystyttämä kuvataulu on uusin lisä Porvoon Edelfeltin jalanjäljillä -kulttuurireittiin. Opastettu reitti löytyy mm. Porvoon kaupungin matkailusivuilta, ja se johdattelee läpi Edeleltin maalauksista tuttujen paikkojen. Heinäkuun mallina oli huvilanvartijan tytär Thyra Karlsson, sittemmin Edelfeltin perheen palvelija. Thyra tunnettiin taiteilijan ystäväpiirissä nimellä Diana, ja hän antoikin piirteensä niin taiteilijan maalaamalle metsästyksen jumalatar Dianalle kuin Neitsyt Marialle.
Albert Edelfelt vietti Porvoon Haikkoossa kaksikymmentäneljä kesää, eikä ihme, sillä unelmat on tehty asuttaviksi Porvoossa.

Hokusai hits Porvoo

IMG_0731
Peilikuva Katsushika Hokusain puupiirroksesta Suuri aalto (Kanagawan suuri aalto, sarjasta Fugaku Sanjūrokkei – 36 näkymää Fujivuorelle – noin vuodelta 1830) koristaa käytöstä poistettua Kokonniemen pudistamoa alias Kokonniemen pumppaamoa. Wow!
Taiteilijoina Kim Somervuori ja Teemu Mäenpää. Kuvaajana allekirjoittanut.
Pumppaamolla tapahtui myös tänä kesänä edellä mainittujen kuvataiteilijoiden vetämän kuvataidetyöpajan muodossa.

Sarpaneva, lasista taidetta

Timo Sarpaneva 1951 Hiidenkirnu-sarjaa kuvaaja Timo Syrjänen Timo Sarpaneva 1990 Venini-esineitä kuvaaja Timo Syrjänen Timo Sarpaneva 1952 Lansetti kuvaaja Timo Syrjänen
Timo Sarpanevan taidetta lasista Suomen lasimuseossa 29.5.-31.12.2015.

Timo Sarpanevan esineistä kirjoittaessani olen toistuvasti miettinyt, käyttäisinkö sanaa taidelasi, lasiveistos, malja vai maljakko. Vaikka osalla esineistä on selvä funktio eli niitä voi käyttää maljana, kulhona tai maljakkona, taidelasi tai lasiveistos tuntuvat useimpien kohdalla paremmalta. Sarpaneva muutti lasin taiteeksi. Hänen muotoilunsa on veistoksellista, vapaata. Hän tutkii materiaaliaan ja luo teoksensa symbioosissa sen kanssa. Sarpaneva elää ja hengittää lasia. Hiiidennyrkissä (kuva vasemmalla) muoto on orgaaninen. Lansetin (kuva oikealla) muotoon sisältyy sensuellia antropometriaa. Yhteistyössä Pino Signoretton kanssa Muranossa valmistuneet lasiveistokset kantavat paljon kertovia nimiään ylväinä yksilöinä. Sarpanevan lahjakkuuden ja luomisvoiman laajuus ulottuu käytännölliseen i-sarjaan, jonka koskettamiseen ja katselemiseen en koskaan väsy. Ihailen hänen taitoaan luoda merkityksellisiä esineitä niin ihmisten arkeen kuin esteettisiin tarpeisiin.

Viime viikkoina olen perehtynyt Sarpanevaan teräksen ja keramiikan muotoilijana. Haaveissani siintävät Opa Oy:n pinottava kulhosarja, päällekkäin aseteltavat tee- ja vesipannu sekä Rosenthalin kolmen pinottavan kulhon setti, retro-oranssina keramiikkana tietenkin. Etsintämatkalla on hyvää aikaa perehtyä Suomen Lasimuseon näyttelyyn, jossa on tilaisuus nähdä myös suomalaisten ostajien suotta vieroksumia, Sarpanevan Veninille suunnittelemia esineitä.

Taiteen vapaus tarvitsee mesenaatteja, joille taiteellinen työ on arvo sinänsä. Keräily vaatii paitsi resursseja, myös aikaa, näkemystä, opiskelua, paneutumista ja aitoa kestävää kiinnostusta. Monelle on vaivattomampaa marssia kauppaan ja ostaa möhkäleauto tai muskelivene. Liikemies Kyösti Kakkonen on tehnyt toisin ottamalla elämäntyökseen suomalaisen designin vaalimisen ja tallentamisen. Tässä näyttelyssä kohtaamme sekä taiteilija Timo Sarpanevan että taiteen tallentajan, säilyttäjän ja vaalijan Kyösti Kakkosen. Molemmat ovat omalla tavallaan läsnä ja osoittavat työllään taidon ja tahdon arvon.

Onnittelut Kyösti Kakkoselle myös tuoreen avioliiton johdosta. Elämä esineiden parissa on mukavaa, mutta ihaninta meille kaikille on saada rakastaa ja jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa.

(Kuvat: Suomen lasimuseon lehdistömateriaali: Hiidenkirnu-sarja, 1951; Venini-karahveja 1990; Lansetti 1952)

Uusi nimi säveltäjäsuosikkeihini

on ruotsalainen Wilhelm Stenhammar (1871-1927)
https://www.youtube.com/watch?v=pLrPf1OEtxE
Hänen sinfoniansa nro 2 g-molli op. 34 soi eilen ja tänään RSO:n konsertissa Helsingin Musiikkitalossa. Kapellimestari Hannu Linnun työskentelyä oli fantastista seurata. Hän teki orkesteristaan yhtä musiikin kanssa.
Kantaesityksensä sai Minna Leinosen (s. 1977) Scatterings. Kolmiulotteinen, ajassa ja tilassa elävä orkesteriteos, jossa epätavanomaiset soittimilla tuotetuista äänistä syntyy mukaansa tempaava äänimatka.
Tapasin Minnan YLE Klassisen Kantapöydässä eilen keskiviikkona. Löydät meidät lähetyksen loppupuolelta 15.5. saakka osoitteesta, 
http://yle.fi/aihe/klassinen/kantapoyta
Onneksi olkoon, Minna. Toivon monia monia vuosia luovalle työllesi!
Viimeisin vaan ei suinkaan vähäisin kiitos illan musiikkielämyksestä sopraano Soile Isokoskelle. Hän antoi Sibeliuksen lauluihin elämän, kuulaan kirkkaan soinnin. Mykistävä taito, loistava lahjakkuus.

Elämä on musiikkia

ja musiikki elää.
Tänään maanantaina klo 21:00 YLE Teemalla alkaa Sam Yaffan luotsaama Sound Tracker. Se täytyy nähdä – ja kuulla! Olin teininä Hanoi Rocks -fani. On mahtavaa nähdä, että kaverien luovuus on tallella, rytmi veressä ei sammu eivätkä jalanpohjat sammaloidu. Olen myös mm. venäläisten kansanlaulujen ja romanssien sekä romanimusiikin ystävä. Muistan vieläkin ne kylmät väreet, kun kuulin Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen ja Mustalaisten aika -elokuvien soundtrackit. Sound Trackerin toisessa osassa onkin kuulemma tarjolla viuluja, kaihoa ja temperamenttia.
Mitähän aivan uusia kokemuksia ja musiikkisuosikkeja sarja tuo tullessaan? Tuskin maltan odottaa.

Helmiä Somerolta

Edesmenneen Kaija Aarikan kunniaksi poimin teille helmiä Somerolta. Tällä kertaa en kuitenkaan esittele puukoruja, mutta muistattehan, että Aarikka ja Liisa Vitali ovat molemmat somerolaisia, samoin kuin kotiseutunsa puolesta ahkeraa kulttuurityötä tekevät Kaari Utrio ja Kai Linnilä. Älkäämme unohtako myöskäään lauluäänten enkeliä, Rauli ”Badding” Somerjokea.
IMG_2322 IMG_2319 IMG_2326
Käyntikohteista Someron kesähelmiä ovat Hovilan kartano ja Somerniemen kesätori, josta löydät vilauksia tämän blogin sivulta ”kirpputoreilla” . Kuriositeeteista erikoisin on Hiidenlinna. Se löytää metsän keskeltä järven rannalta se, joka ei pikkuteitä – eikä metsänhenkiä – pelkää.
IMG_2306 IMG_2324 IMG_2308
IMG_2338 IMG_2341 IMG_2337

Mykistävä Fabergé-museo

Vain Kremlin kokoelmat ovat verrattavissa huhtikuussa yksityisin varoin avattuun Pietarin uuteen Fabergé -museoon. Suuria pääsiäismunia on molemmissa kokoelmissa lähes sama määrä. Pietarissa pääsee niiden lisäksi ihailemaan Fabergén valmistamia arvoesineitä, firman suomalaisia mestareita, hopeaesineitä, emalihopeaa sekä Fabergén lisäksi muutamia muita kulta- ja hopeasepänverstaista taitavimpia niin ikään hovia palvelleita aikalaisia. Yksi huone on omistettu ikoneille, jalometallisissa ja emaloiduissa riisoissaan. Upeasti entisöidyt interiöörit ja seinillä loistavat mykistävällä tavalla valaistut venäläisen taiteen mestarit kruunaavat kokemuksen.
Esineitä on paljon, joten varaa käyntiin aikaa. Fabergésta kiinnostuneille tämä on oikea paikka tutkia materiaaleja, tekniikoita, emalien ja monivärikullan sävyjen moninaisuutta, aidolla tavalla tehtyä cloisonné, ja champlevé -emalointia, hienostuneita detaljeja ja Fabergén mestareiden loppuntonta kekseliäisyyttä.
Se on lähellä. Minulta matka Pietarin Suomen asemalta Porvooseen taittui Allegrolla ja julkisilla Helsingin kautta 4 tunnissa ja kolmessa vartissa.
IMG_2291Faberge5

Suu messingillä Mäntässä

Uusi Serlachius-museo oli arkkitehtoninen elämys. Muoto. Materiaali. Valo. WOW! Sisältönä näyttelyt, jotka luotsaavat lähimenneisyyttä, herättävät ajatuksia, ottavat kantaa, yllättävät, kätkeytyvät, löytyvät, kohtaavat, koskettavat, avartavat menneisyyttä, kiikaroivat tulevaisuuteen. Taidepaikkakuntien listalla Mänttä yltää kirkkaasti kärkipäähän. Puitteet uuteen ovat nyt valmiina. Jokainen yksityiskohta on harkittu ja viimeistelty, mitään ei ole jätetty kesken tai tehty sinnepäin. Tämä on valmis ja vaikuttava paketti. Viimeistä piirtoa myöten. Avajaiskesä vakuutti, tulevat kesät kutkuttavat. Tänne täytyy palata. Ars longa. Viva la Vida!IMG_0337 IMG_0327 IMG_0331IMG_1965 IMG_1979  IMG_1964 IMG_1948IMG_1992IMG_0344 IMG_1985IMG_1996 IMG_0351   

Kylmiä väreitä Salmelan lämmössä

Taidekeskus Salmela Mäntyharjulla avasi 25-vuotisjuhlanäyttelynsä lauantaina 7.6. Sää suosi jälleen kerran avajaisjuhlallisuuksien yleisöä. Sade alkoi vasta klo 18, kun kaikki näyttelyteokset oli katsottu, flyygelibuffet viineineen nautittu ja oli aika lähteä kotimatkalle.

Avajaiskonsertti sai minut kyyneliin. Ihoni se nostatti helteisessä lämmössä kananlihalle. Kaartin soittokunta esitti kapellimestari Elias Seppälän johdolla kaksi suurta suosikkiani. Jean Sibeliuksen Valse Triste soi kuin tussipiirustuksen siveltimenvedot. Se avaa mieleeni kuvia, jotka vaihtelevat alakulosta riemuun, kaipauksesta iloon ja melankoliasta toivoon. Modest Musogorskyn Näyttelykuvia on kuin ikkuna taiteen historiaan. Se on täynnä tarinoita ja huumoria, kuin nerokkaan taidekriitikon tekstiä sävelin kirjoitettuna. Musogorskyn mestariteosta kuulee esitettävän suht’ harvoin, siksikin kokemus oli unohtumaton. Sävelten kosketus sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää.
Basso Mika Kares lauloi Sarastron aarian Mozartin oopperasta Taikalhuilu, Ruhtinas Greminin aarian oopperasta Jevgeni Onegin ja Filipin monologin oopperasta Don Carlos. Minä olen bassoäänten ihailija. Kareksella on upeasti soiva ääni, jota odottaa loistava tulevaisuuus.  IMG_0303
Tässä kuvassa kesänäyttelyn taiteilijoista esittäytyy Eero Hiironen, joka on tuonut teräksisen veden rinnalle kallion ja pronssinkultaisen valovirran. Sävy on silmissäni merellisempi kuin hopeanteräksisissä järveen assosioituvissa teoksissa.
Hiirosen lisäksi viivähdin hyvän tovin Tero Laaksosen maalausten äärellä. Aistillinen punainen, muistumat antiikin klassisesta kulttuurista ja avaruudellinen ikuinen sininen ovat minulle kuin koko taidehistorian vertauskuva: kulttuurimme ja taiteemme kivijalka, taiteen aistillinen voima ja järjen tallentama tieto aistein ja tuntein koettuna. Muun muassa tästä syystä Laaksosen teokset ovat suosikkejani.
IMG_0304
Muistonäyttelyn taiteilijoista kuvissa näkyvät myös Kimmo Kaivanto ja Esko Tirronen. Molemmat ovat tämä hetken taidemarkkinoilla kiinnostavia nimiä. Kaivannon arvostus on vahva ja yhä nousussa. Uskon, että myös fotorealismin kotimainen kärkinimi Tirronen löytää tiensä modernin taiteen kasvavan ystäväjoukon sydämiin.
Lisäksi päärakennuksessa ja veistospuistossa on esillä Ukri Merikannon veistoksia Juhana Blomstedtin teoksia sekä vaikuttava kokonaisuus Nina Ternon veistoksia ja tussipiirroksia.
IMG_0305
Kesän nuorista taiteilijoista omiksi suosikeikseni nousivat Kia Taegen ja Pia Kousa. Kia on valo! Pian avaa ja tulkitsee uudella tavalla hollantilaisten 1600-luvun kukka-asetelmien monikerroksista maailmaa, illuusioineen ja symboleineen. Tuoreen kuvamaailman avasi eteeni Antti Huovinen avaruus- ja 3-D maalauksillaan.
Jo viime kesänä mieleeni jääneiden Netta Tiitisen ja Jussi TwoSevenin etenemistä seuraan edelleen tarkoin silmin. Tiitinen on nyt työskennellyt aiempien maalaus-esinekoosteiden sijasta maalaus-kollaasi tekniikalla eli maalausta sekä lehtileikkeitä, kirjansivuja ja valokuvia yhdistäen. Jussi TwoSevenin väriasteikko on säilynyt tuttuna kuivan/märän asfaltin harmaana-mustana-hopeanharmaana. Uusissa töissään hän oli kääntänyt katsettaan kaupungista luontoon. Fokuksessa olivat eläimet, jotka tulevat suurine kasvoineen ja silmineen lähelle ja yhäkin lähemmäs katsojaa. Osuma on minun kannaltani täydellisesti ajoitettu – olen näet vihdoin jättänyt jäähyväiset kaupunkiviidakolle. 30 vuotta asfalttia on vaihtunut linnunlauluun, merituuleen ja vehreyteen.
IMG_0306
Uudella puistonäyttämöllä kantaesitetyssä Salmelan juhlafanfaarissa kuulin häivähdyksen häämarssia ja Nälkämaan laulua, joka sekin saa minut juuriltani kainuulaisen liikuttumaan. Avajaispuheen piti puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen. Yllätyshuipennuksena oli tasavallan presidentti Sauli Niinistön Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkalalle myöntämä konsulin arvo.
Kunnianositus meni mielestäni oikealle henkilölle. Nuorten taiteilijoiden työskentelyedellytykset, huolellisesti vaalittu ja hoidettu perinnemiljöö, taidekeskuksen työllistävä vaikutus Mäntyharjun kokoisen paikkakunnan mittakaavassa sekä toiminnan määrätietoinen jatkuvuus eivät ole itsestäänselvyyksiä eivätkä ne valitettavasti ole olleet kaikkien kesätapahtumanjärjestäjien parhaita puolia.

Tuomas Hoikkalan värikäs ja näkyvä persoona avaa näkyvyttä myös Salmelan suojissa työskenteleville nuorille taiteilijoille. Viipurin residenssistä ja vähitellen Kouvolaan laajenevasta toiminnasta puhumattakaan.
On positiivista, että kesäkotimaa tarjoaa paikan, joka tuottaa iloa, työtilaisuuksia, toimeentuloa ja hyvänolon kohtaamisia. Tasavertainen lämminsydämisyys ja avoin syli on tärkeä niin taiteen suurkuluttajille kuin ”taiteen ummikoille”. Salmelaan voi tulla viihtymään, nauttimaan ja kokemaan asioita, joiden minä uskon pitkällä aikavälillä madaltavan kynnystä taideyleisön ja nuorten taiteilijoiden välillä. Taide-elämykset antavat meille luovaa pääomaa, ja taiteen tulevaisuudelle täytyy antaa maaperää kasvaa. Minä liputan nuorten taiteilijoiden puolesta, kokeneiden mestareiden työtä ja esikuvaa arvostaen.

Kaipasitpa sinä sitten musiikkia, taidetta tai ainoastaan hyvää kesäruokaa ja lasillisen olutta pittoreskissa paikassa, kaarra 7.6.-10.8. Mäntyharjun kautta. Vaikka et olisi koskaan käynyt taidenäyttelyssä, täällä ei ole syytä jännittää.

Suomen paras taidekirjasto

on Turun pääkirjasto.
Vanha puoli suihkulähteineen on ulkoapäin kuin pikku-Tukholma (arkkitehtuuri Karl August Wrede 1903, suihkulähde Gunnar Finne ja Armas Lindgren 1924). Moderni osa on eleettömän tyylikäs ja se on yhdistetty vanhaan taitavasti (suunnittelijat Asmo Jaaksi, Päivi Meuronen, Aimo Katajamäki 2007).  Tämä on Wau! arkkitehtuuria eli ihastuttaa käyttäjäystävällisyydellään ja osaamisellaan peruskorjausta myöten (sen suunnitteli Ari Paukio vuonna 2008).
Vaikka kaupungissa kävisi ihan muuten vain, loma- tai työmatkalla niin kirjastossa kannattaa piipahtaa. Viihtyisämpää yhteistä olohuonetta ei Turusta löydy, ellei lasketa mukaan kaupungin lukuisia mainioita ravintoloita ja krouveja.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kakki on kohdallaan, enkä puhu nyt vain ulkokuoresta vaan myös sisällöstä. Lukemattomia lehtiä, kirjoja, nettiyhteydet, hyvin suunniteltu ja toteutettu viihtyisä miljöö sekä vertaansa vailla oleva taidekirjallisuuden kokoelma saavat muut kaupunginkirjastot kalpenemaan. Kaiken kruunaa koko joukko hyvin ideoituja tapahtumia, http://www.turku.fi/kirjasto
Jos kirjastolla mitataan niin Turku on yhä Suomen kulttuurin ja sivistyksen pääkaupunki nro 1.