Shine and bloom in 2022. The future ahead is open, and full of hope.
Loista ja kukoista vuonna 2022. Anna elämän kantaa. Salli maailman kuljettaa.
Kuvat: Porvoon talvi; Portugal Sintra Avenue Volta do Duche 2015; Suomen kesä; Unkari Pécs 2018. Otsikkokuva: Kotkan meripäivät 2017.
Tänä toisena koronakesänä ei kaivattu kotia, Kainuuta ja Satakuntaa kauemmaksi. Elämä on hyvin tässä ja nyt. Kaikki rakas löytyy läheltä.
Ennen kuin jatkamme kohti kevättalven aurinkoa, palaamme hetkeksi muistoihin joulunajan Porvoosta ja onnittelemme lämpimästi Porvoon museon tuoretta johtajaa Marina Catania.
Kuvissa joulukattauksia Holmin talosta, vanhaa Porvoota piparkakkutaloina ja kierroksen päätteeksi ihana avokadoburger ravintola Zum Beispielissa.
Myös Miska-karhu Moskovasta kävi heinäkuussa Simpeleen Antiikki ja Keräily Kesäpäivillä muistelemassa Rion kynnyksellä menneiden vuosien olympialaisia.
Tavara ja tunnelma oli värikästä, musiikki soi ja väkeä riitti, vaikka pääsymaksun korotus 8:sta 10 euroon olisi ehkä tässä taloustilanteessa kannattanut sittenkin jättää tekemättä?
Arviointipisteellä näkyi sukupolvenvaihdos. Enpä ole aikoihin jututtanut antiikkitapahtumissa niin monia alle kolme- ja kaksikymmpisiä tai nähnyt niin paljon hauskoja leluja.
Lelut olivat myös kesäpäivien vuoden näyttelyteema.
Mukana oltiin leikkisällä mielellä hymysuin vaikka
kauppiaan elämä voi käydä välillä voimille ja tavaraväsymys saattaa yllättää myös kävijät. Tämä turrikka päätti ottaa päivät levon kannalta ja kieltäytyä selfiestä.
Kiitos Lions Club Simpele ja kaikki tapahtuman jälleen kerran mahdollistaneet vapaaehtoiset talkootyöläiset. Kivaa oli!
Porvoon Kalatalosta on herkkukalat noudettu ja Herekiltä kinkut ynnä pateet haettu.
Porvoon paahtimon omat kahvit on vieraile varattu ja Brunbergin makeiset koemaisteltu.
Joulukukat on kotiin aseteltu ja kynttilät paikoilleen sommiteltu.
Omasta kaupungista ostetut lahjat on kääreisiin pakattu ja Porvoon Helmessä glögit nautittu.
Joululauluja on vanhan kapungin kadulla kuunneltu ja kolikot kiitokseksi laulajille annettu.
Ei olla ruuhkassa seisottu eikä jonoissa odoteltu.
Ollaan levollisesta ja ystävällisestä kotikaupungistamme nautittu
ja Pelastusarmeijan joulupataa muistettu.
Kun öinen kuu valaisee rauhan maan, laskeudumme joulun tunnelmaan.
Porvoo toivottaa hyvää joulua ja valoisaa uutta vuotta.
kuvat: unelmien Porvoo iltapäivän valossa, Slottsboden & Hallwylin museo Tukholma
Espanjalaissyntyinen Mariano y Fortuny Madrazo (Mariano Fortuny 1871–1949) on yksi kiehtovimpia 1900-luvun alun muotisuunnittelijoita ja lisäksi loistava valokuvaaja. Venetsian ystäville hänen valokuvansa ovat lumoavaa nostalgia. Naisen olemuksen ikuistajana hän on herkkä, esteettinen ja sensuelli. Fortunyn läpimurto muodin alalla oli Knossos-huivi (1906). Maailmanmaineeseen noussut Delfoi-leninki (1907) teki häestä aistillisten liikettä kauniisti myötäilevien ja vartaloa aistillisesti esiintuovien pliseerausten mestarin. Yleisön edessä työtään tekevät julkisuuden hahmot, kuten näyttelijättäret ja tanssijat ihastuivat, heidän joukossaan Sarah Bernhardt ja Isadora Duncan.
Teatteri on Fortunylle kokonaistaideteos, kollektiivinen prosessi. Skenografian alalla hän kehitti teatterivalaistusta ja Hallwylin museon näyttelyn yksi clue onkin “venetsialainen” valaistus. Toinen juju on pukuasetelmien taustana käytetyt mestarin itsensä ottamat valokuvat. Kolmas tehokeino on ihmisvartalon hahmoisten mallinukkien päättömyys. Se saa huoneet muuttumaan salaperäisiksi, kuin venetsiaisten naamiaisten miljööksi. Nykyisiin kelmeänkirkkaisiin sähkövaloihin verrattuna dekadentti hämärä on viettelevä elämys. Näissä huoneissa voisi tapahtua mitä tahansa romanssista mustasukkaisuusdraamaan, kiihkeistä salaisista kohtaamisista murhaan.
Maestro, Fortuny itse asui vaimonsa Henrietten kanssa Venetsiassa 1300-luvulla rakennetussa palatsissa. He molemmat olivat kiinnostuneita tekstiilisuunnittelusta. Tekniikka ja käsityö olivat Fortunyn osaamisen kulmakiviä, intohimo antiikin ajan, keskiajan ja itämaisten kulttuurien tekstiileihin oli sen suola. Henriette auttoi puolisoaan luomaan tavallisuudesta poikkeavia pigmenttejä ja värisävyjä sekä kehittämään omaleimaisia painotekniikoita silkki- ja samettikankaita varten.
Jos muoti tai vaatesuunnittelu ovat intohimosi ja olet Tukholmassa ennen 10. tammikuuta 2016, Hallwylin museossa avoinna oleva näyttely on ehdottomasti käynnin arvoinen.
Hallwylin palatsihan aivan liki NK-tavarataloa, Biblioteksgatanin ja Sturegallerianin putiikkeja, joten näyttelytauko on mitä parhain vaihtoehto inspiroitua muotiostosten lomassa.
Tästä se lähtee! Viva flamenco!
Fiilikset tarjosi Tarantos & D’Migueles.
Menneisyyden muurit kurkottavat tulevaisuuteen. Eurooppa etsii siipään.
Kuvissa Julio Nieton veistoksia Barcelonan katerdaalin aukiolla.
Albertinlampi oli haikkoolaisten lempinimi luonnonkauniille Haikkoonlammelle, jonka rannalla Albert Edelfelt (1854-1905) maalasi seitsemän teosta. Niihin lukeutuu tämä lammen rannalle sijoitettuun kuvatauluun ikuistettu Heinäkuu (1898, yksityiskokoelma). Albert Edelfeltin Säätiön kesällä 2015 pystyttämä kuvataulu on uusin lisä Porvoon Edelfeltin jalanjäljillä -kulttuurireittiin. Opastettu reitti löytyy mm. Porvoon kaupungin matkailusivuilta, ja se johdattelee läpi Edeleltin maalauksista tuttujen paikkojen. Heinäkuun mallina oli huvilanvartijan tytär Thyra Karlsson, sittemmin Edelfeltin perheen palvelija. Thyra tunnettiin taiteilijan ystäväpiirissä nimellä Diana, ja hän antoikin piirteensä niin taiteilijan maalaamalle metsästyksen jumalatar Dianalle kuin Neitsyt Marialle.
Albert Edelfelt vietti Porvoon Haikkoossa kaksikymmentäneljä kesää, eikä ihme, sillä unelmat on tehty asuttaviksi Porvoossa.
Suunta on Spjutsund, koodisana ”Svartbäck” ja lautasella ”burger with a view”.
Unelmien elämä asuu Porvoossa :-))
Poutapilvet ja rantaretki Hasselholmeniin.
Aamukahvi Emäsalon Gulfin terassilla.
Kas siinäpä kesän kysymys. Mennäkö tapahtumasta ja paikasta toiseen vai pysähtyäkö ja olla, antaa hengityksen asettua tasatahtiin tuulen kanssa?
Tänä kesänä olen yrittänyt opetella olemaan. Loikoilemaan ja lukemaan, silmät kirjaa kiinnitettyinä, jotta en katselisi ympärilleni ja keksisi koko ajan jotakin tekemistä.
Vaihtelevalla menestyksellä.
Välillä olen intoutunut menemään loputtoman uteliaisuuteni viemänä.
Kesä löytöjä ovat mm. huikeaan luottamukseen perustuva yhteisöllisyys Saimaalla, Jänkäsalon itsepalvelukioskin ja Suomen söpöimmän kirjaston muodossa sekä merellinen leirintäalue itäisen Suomenlahden kainalossa Hurpussa.
Lehmäveistos on Ylämaalta, josta löysimme puutarhatarvikkeiden loppuunmyynnin ja sydämet sulattavan Alaskanmalamuuttiäidin pentuineen.
Ilmeikästä alpakkaa kavereineen ruokimme voikukanlehdillä Porin Kirjurinluodolla.
Luonto kukkii, maailma vihertää. Perunat on istutettu PotatoPotiin.
Satakieli laulaa yölauluaan. Bosgårdin luomukarja on kirmannut kesälaitumelle.
Metsänharvennustöitä aidoilla hevosvoimilla ja aamukahveja linja-autoasemalla aidoissa toritunnelmissa.
lähes joka kerta selatessani Helanderin huutokauppaluetteloa tai käydessäni huolella kootuissa ajankuvia ja epookkeja esittelevissä näyttelyissä. Minulla on visuaalinen muisti. Materiaalit, muodot, värit ja esineet ovat silmissäni aikakirja. Tavaroiden tarkempi tutkiminen on kuin scifi-elokuvan aikamatka menneisyyteen. Tällä kertaa matka vei 1900-luvun tapahtumien historiaan, kiitos oivalluksia, ahaa-elämyksiä ja arjen historiaa tulvillaan olevan huutokauppakokoelman.
Paavo Tynellin pöytälampun messinkivarjostimessa on samppanjanvärinen opaalilasireuna. Design on vuodelta 1938. 1930-luvulla tästä syntyi myös maskuliinisella sileällä messinkivarjostimella varustettu versio ja 1940-luvulla tähtitaivaan tavoin tuikkivalla taidokkaasti rei’itetyllä messinkivarjostimella viimeistelty herkkä, tyylikkään koristeellinen malli. Loppuhinta oli 1.000 €, opaalilasin halkeama ei menoa haitannut.
Afrikan tähti -peliä on myyty yli 4 miljoonaa kappaletta, siitä kertyy jo nostalgia-arvoa kerrakseen. Oma pelini on puhki kulunut, mutta onneksi laatikosta löytyy vierasvaraksi yksi uusi. Kari Mannerlan 1951 suunnitteleman pelin alkuperäinen versio ’Kadonnut Afrikan Tähti’ myytiin Helanderilla 175 €.
1920-1930-luku hurmaa minut aina uudelleen. Tuon ajan lasiesineiden eksoottiset värit ovat ylellisiä ja kaiverrusten fantasiamaailma on lumoava. Tässä pahellisensuloinen 40-luvun lila ja Erkki Käpin hiontakoristelu vuodelta 1946 Riihimäen Lasin maljakossa. Hinnaksi tuli 190 €.
Heikki Turusen Ornolle suunnitteleman Tupla-kuplan nimi on lystikäs sanaleikki. Kun tämä kattovalaisin sai muotonsa 1969, meneillään oli kilpajuoksu avaruuteen: Sojuz 5, Venera 5, Apollo 9, Apollo 10 ja Apollo 12. Jim Morrison herätti pahennusta ja Woodstock-festivaaleilla tanssivat yhden sortin pilviveikot. Avaruusajan valaisin on kestänyt aikaa Keraplastin tuotannossa nimellä Siluette. Loppuhinta 70 €.
Muovista viis! Aidoista materiaaleista valmistetut matkamuistot ovat keräilijän mannaa. Jokaisella aikakaudella on omat muistonsa ja potentiaaliset keräilykohteensa. Suomalaisesta matkamuistotavarasta hauskoja ovat mm. 1960-luvun ja sitä vanhemmat paikkakuntaviirit, automobiilikerhon kesämatkojen merkit ja Petsamo-tavara. Erä 1930-luvun Suomi-matkamuistotavaraa maksoi tällä kertaa 120 €.
Bakeliitti kuului art déco -tyyliin. Minusta bakeliittiradiot ovat ihania – kuuletko vanhan rahisevan soundin? Oma unelmani on Marianne Brandtin design vuodelta 1931 eli Philips 930A, mutta onhan tämä Telefunken myös aika löytö, vain 40 €.
Moskovan kesäolympialaisten vuodelta 1980 on olemassa mahtavia Lomonosovin posliinitehtaan oheistuotteita, käykääpäs Pietarissa tehtaan museossa tutkimassa. Symppis ja yhä useammin vastaan tuleva keräilykohde on kisojen maskotti Miska-karhu. Tässä Iso-Miska, Pikku-Miska ja kaverit, loppuhinta kaikkineen 65 €.
Kruunupäiden ympärillä se muistotavarakaruselli vasta pyöriikin. Muistitko Victorian ja Danielin häämukit ja muut rensselit? Jos et niin eipä hätiä mitiä, ensi kesänä on tilaisuus saada kaapin pohjalle Carl Philip & Sofia -häähypeä. Britit ovat kuninkaallisten häiden oheistuotteistajina omaa luokkaansa. Tässä erässä oli mukana Charles & Diana sekä pitkän historian viittaa harteillaan kantava Elisabet II ynnä prinssipuolisonsa Philip. Kuninkaallista meininkiä kerrakseen 30 eurolla.
Mitä enemmän muistoja, sitä enemmän suuria tunteita keräilytavaraan liittyy. Sadut liittävät yhteen sukupolvia. Peltilentokoneet ja leikkiavaruusalukset ovat matkanneet lasten käsissä maan ääriin ja mielikuvituksen avaruuteen, loppuhinta 155 €. Bambi- ja Lumikkitarjottimia on satujen pauloissa maalattu vaikka itse, jos valmistavaraa ei ole ollut saatavilla. Tämä erä satutavaraa maksoi 105 €.
löytyvät Varkaudesta vesitornin kahvilasta. Ovet menivät jo tältä kesältä kiinni, mutta onneksi kesä on ensi vuonnakin. Hellepäivänä aurinkotuolissa tämä on aika jees.
Edesmenneen Kaija Aarikan kunniaksi poimin teille helmiä Somerolta. Tällä kertaa en kuitenkaan esittele puukoruja, mutta muistattehan, että Aarikka ja Liisa Vitali ovat molemmat somerolaisia, samoin kuin kotiseutunsa puolesta ahkeraa kulttuurityötä tekevät Kaari Utrio ja Kai Linnilä. Älkäämme unohtako myöskäään lauluäänten enkeliä, Rauli ”Badding” Somerjokea.
Käyntikohteista Someron kesähelmiä ovat Hovilan kartano ja Somerniemen kesätori, josta löydät vilauksia tämän blogin sivulta ”kirpputoreilla” . Kuriositeeteista erikoisin on Hiidenlinna. Se löytää metsän keskeltä järven rannalta se, joka ei pikkuteitä – eikä metsänhenkiä – pelkää.
Arvaa mikä?
Kaupunginosa on rakentunut pitkälti Nikolai II:n aikana. Se on tulvillaan art nouveauta, suomalaisittain jugendia. Rakennukset on kunnostettu entiseen loistoonsa. Julkisivuissa riittää tyyliä, kauneutta ja ihailtavia yksityiskohtia.
(Tarkkasilmäiset löytävät vastauksen tästä blogista, kuvakavalkadista sivulla ”Matkalla”)
Vain Kremlin kokoelmat ovat verrattavissa huhtikuussa yksityisin varoin avattuun Pietarin uuteen Fabergé -museoon. Suuria pääsiäismunia on molemmissa kokoelmissa lähes sama määrä. Pietarissa pääsee niiden lisäksi ihailemaan Fabergén valmistamia arvoesineitä, firman suomalaisia mestareita, hopeaesineitä, emalihopeaa sekä Fabergén lisäksi muutamia muita kulta- ja hopeasepänverstaista taitavimpia niin ikään hovia palvelleita aikalaisia. Yksi huone on omistettu ikoneille, jalometallisissa ja emaloiduissa riisoissaan. Upeasti entisöidyt interiöörit ja seinillä loistavat mykistävällä tavalla valaistut venäläisen taiteen mestarit kruunaavat kokemuksen.
Esineitä on paljon, joten varaa käyntiin aikaa. Fabergésta kiinnostuneille tämä on oikea paikka tutkia materiaaleja, tekniikoita, emalien ja monivärikullan sävyjen moninaisuutta, aidolla tavalla tehtyä cloisonné, ja champlevé -emalointia, hienostuneita detaljeja ja Fabergén mestareiden loppuntonta kekseliäisyyttä.
Se on lähellä. Minulta matka Pietarin Suomen asemalta Porvooseen taittui Allegrolla ja julkisilla Helsingin kautta 4 tunnissa ja kolmessa vartissa.
Tässä pieni otos yhteen kouluun ja neljään perinnerakennukseen sijoittuneiden, järjestyksessä jo 16. kesäpäivien ulko-alueesta.
Kesämieltä, mukavia ihmisiä, jaettuja tarinoita, paistettuja makkaroita.
Eikä ole Imatran voittanutta, ylittänyttä Vuoksen virran.
Uusi Serlachius-museo oli arkkitehtoninen elämys. Muoto. Materiaali. Valo. WOW! Sisältönä näyttelyt, jotka luotsaavat lähimenneisyyttä, herättävät ajatuksia, ottavat kantaa, yllättävät, kätkeytyvät, löytyvät, kohtaavat, koskettavat, avartavat menneisyyttä, kiikaroivat tulevaisuuteen. Taidepaikkakuntien listalla Mänttä yltää kirkkaasti kärkipäähän. Puitteet uuteen ovat nyt valmiina. Jokainen yksityiskohta on harkittu ja viimeistelty, mitään ei ole jätetty kesken tai tehty sinnepäin. Tämä on valmis ja vaikuttava paketti. Viimeistä piirtoa myöten. Avajaiskesä vakuutti, tulevat kesät kutkuttavat. Tänne täytyy palata. Ars longa. Viva la Vida!
Taidekeskus Salmela Mäntyharjulla avasi 25-vuotisjuhlanäyttelynsä lauantaina 7.6. Sää suosi jälleen kerran avajaisjuhlallisuuksien yleisöä. Sade alkoi vasta klo 18, kun kaikki näyttelyteokset oli katsottu, flyygelibuffet viineineen nautittu ja oli aika lähteä kotimatkalle.
Avajaiskonsertti sai minut kyyneliin. Ihoni se nostatti helteisessä lämmössä kananlihalle. Kaartin soittokunta esitti kapellimestari Elias Seppälän johdolla kaksi suurta suosikkiani. Jean Sibeliuksen Valse Triste soi kuin tussipiirustuksen siveltimenvedot. Se avaa mieleeni kuvia, jotka vaihtelevat alakulosta riemuun, kaipauksesta iloon ja melankoliasta toivoon. Modest Musogorskyn Näyttelykuvia on kuin ikkuna taiteen historiaan. Se on täynnä tarinoita ja huumoria, kuin nerokkaan taidekriitikon tekstiä sävelin kirjoitettuna. Musogorskyn mestariteosta kuulee esitettävän suht’ harvoin, siksikin kokemus oli unohtumaton. Sävelten kosketus sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää.
Basso Mika Kares lauloi Sarastron aarian Mozartin oopperasta Taikalhuilu, Ruhtinas Greminin aarian oopperasta Jevgeni Onegin ja Filipin monologin oopperasta Don Carlos. Minä olen bassoäänten ihailija. Kareksella on upeasti soiva ääni, jota odottaa loistava tulevaisuuus. 
Tässä kuvassa kesänäyttelyn taiteilijoista esittäytyy Eero Hiironen, joka on tuonut teräksisen veden rinnalle kallion ja pronssinkultaisen valovirran. Sävy on silmissäni merellisempi kuin hopeanteräksisissä järveen assosioituvissa teoksissa.
Hiirosen lisäksi viivähdin hyvän tovin Tero Laaksosen maalausten äärellä. Aistillinen punainen, muistumat antiikin klassisesta kulttuurista ja avaruudellinen ikuinen sininen ovat minulle kuin koko taidehistorian vertauskuva: kulttuurimme ja taiteemme kivijalka, taiteen aistillinen voima ja järjen tallentama tieto aistein ja tuntein koettuna. Muun muassa tästä syystä Laaksosen teokset ovat suosikkejani.
Muistonäyttelyn taiteilijoista kuvissa näkyvät myös Kimmo Kaivanto ja Esko Tirronen. Molemmat ovat tämä hetken taidemarkkinoilla kiinnostavia nimiä. Kaivannon arvostus on vahva ja yhä nousussa. Uskon, että myös fotorealismin kotimainen kärkinimi Tirronen löytää tiensä modernin taiteen kasvavan ystäväjoukon sydämiin.
Lisäksi päärakennuksessa ja veistospuistossa on esillä Ukri Merikannon veistoksia Juhana Blomstedtin teoksia sekä vaikuttava kokonaisuus Nina Ternon veistoksia ja tussipiirroksia.
Kesän nuorista taiteilijoista omiksi suosikeikseni nousivat Kia Taegen ja Pia Kousa. Kia on valo! Pian avaa ja tulkitsee uudella tavalla hollantilaisten 1600-luvun kukka-asetelmien monikerroksista maailmaa, illuusioineen ja symboleineen. Tuoreen kuvamaailman avasi eteeni Antti Huovinen avaruus- ja 3-D maalauksillaan.
Jo viime kesänä mieleeni jääneiden Netta Tiitisen ja Jussi TwoSevenin etenemistä seuraan edelleen tarkoin silmin. Tiitinen on nyt työskennellyt aiempien maalaus-esinekoosteiden sijasta maalaus-kollaasi tekniikalla eli maalausta sekä lehtileikkeitä, kirjansivuja ja valokuvia yhdistäen. Jussi TwoSevenin väriasteikko on säilynyt tuttuna kuivan/märän asfaltin harmaana-mustana-hopeanharmaana. Uusissa töissään hän oli kääntänyt katsettaan kaupungista luontoon. Fokuksessa olivat eläimet, jotka tulevat suurine kasvoineen ja silmineen lähelle ja yhäkin lähemmäs katsojaa. Osuma on minun kannaltani täydellisesti ajoitettu – olen näet vihdoin jättänyt jäähyväiset kaupunkiviidakolle. 30 vuotta asfalttia on vaihtunut linnunlauluun, merituuleen ja vehreyteen.
Uudella puistonäyttämöllä kantaesitetyssä Salmelan juhlafanfaarissa kuulin häivähdyksen häämarssia ja Nälkämaan laulua, joka sekin saa minut juuriltani kainuulaisen liikuttumaan. Avajaispuheen piti puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen. Yllätyshuipennuksena oli tasavallan presidentti Sauli Niinistön Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkalalle myöntämä konsulin arvo.
Kunnianositus meni mielestäni oikealle henkilölle. Nuorten taiteilijoiden työskentelyedellytykset, huolellisesti vaalittu ja hoidettu perinnemiljöö, taidekeskuksen työllistävä vaikutus Mäntyharjun kokoisen paikkakunnan mittakaavassa sekä toiminnan määrätietoinen jatkuvuus eivät ole itsestäänselvyyksiä eivätkä ne valitettavasti ole olleet kaikkien kesätapahtumanjärjestäjien parhaita puolia.
Tuomas Hoikkalan värikäs ja näkyvä persoona avaa näkyvyttä myös Salmelan suojissa työskenteleville nuorille taiteilijoille. Viipurin residenssistä ja vähitellen Kouvolaan laajenevasta toiminnasta puhumattakaan.
On positiivista, että kesäkotimaa tarjoaa paikan, joka tuottaa iloa, työtilaisuuksia, toimeentuloa ja hyvänolon kohtaamisia. Tasavertainen lämminsydämisyys ja avoin syli on tärkeä niin taiteen suurkuluttajille kuin ”taiteen ummikoille”. Salmelaan voi tulla viihtymään, nauttimaan ja kokemaan asioita, joiden minä uskon pitkällä aikavälillä madaltavan kynnystä taideyleisön ja nuorten taiteilijoiden välillä. Taide-elämykset antavat meille luovaa pääomaa, ja taiteen tulevaisuudelle täytyy antaa maaperää kasvaa. Minä liputan nuorten taiteilijoiden puolesta, kokeneiden mestareiden työtä ja esikuvaa arvostaen.
Kaipasitpa sinä sitten musiikkia, taidetta tai ainoastaan hyvää kesäruokaa ja lasillisen olutta pittoreskissa paikassa, kaarra 7.6.-10.8. Mäntyharjun kautta. Vaikka et olisi koskaan käynyt taidenäyttelyssä, täällä ei ole syytä jännittää.
1870-luvun alussa suomalaiset eturivin taiteilijat, maisemamaalarit ja kansankuvaajat, osallistuivat Zachris Topeliuksen kuvateoksen ”En Resa i Finland – Matkustus Suomessa” kuvitustyöhön. Aiheiden etsiminen vei taiteilijat eri puolille kotimaata. Maalausmatkat alkoivat kesällä 1871. Urakka valmistui ja teos julkaistiin 1872-1874.
Berndt Lindholmin maalaamia maisemia tuli mukaan kymmenen kappaletta. Niiden aiheet Lindholm etsi Uudenmaan saaristosta, Naantalista, Pohjois-Savosta, Imatran seudulta, Wuoksen koskilta ja Laatokalta. Laatokan koillislaidalla oli yksi Karjalan helmistä, Impilahti. Nykyisin kotiseutumatkoja tekevät Impilahden karjalaiset joutuvat hakemaan sukunsa entisiä sijoja GPRS-paikantimen avulla. Alue menetettiin talvi- ja jatkosodan jälkeen ja luovutettiin Venäjälle vuonna 1944. Maisemat ovat metsittyneet, rakennukset suurelta osin hävinneet.
Tässä maalauksessa palaamme Berndt Lindholmin kanssa Impilahdelle elokuisena päivänä 1870-luvun alussa. Korkeina kohoavien rantakallioiden kupeessa seisoo tummaan pukuun sonnustautunut herrasmies kädessään mato-onki. Maisema on jylhä ja tyynen pilvisen päivän rauha rikkumaton.
Maalaus myytiin Hagelstam & Co:n kuukausihuutokaupassa tiistaina 4.3.2014. Lähtöhinta 3.000 € on yksi edullisimmista Berndt Lindholmin öljyvärimaalausten huutokauppahinnoista miesmuistiin. (Loppuhinta 2.800 € oli niin ikään huutokauppahistorian edullisimpia Lindholmin öljyvärimaalauksista koskaan tehtyjä noteerauksia.)
on Turun pääkirjasto.
Vanha puoli suihkulähteineen on ulkoapäin kuin pikku-Tukholma (arkkitehtuuri Karl August Wrede 1903, suihkulähde Gunnar Finne ja Armas Lindgren 1924). Moderni osa on eleettömän tyylikäs ja se on yhdistetty vanhaan taitavasti (suunnittelijat Asmo Jaaksi, Päivi Meuronen, Aimo Katajamäki 2007). Tämä on Wau! arkkitehtuuria eli ihastuttaa käyttäjäystävällisyydellään ja osaamisellaan peruskorjausta myöten (sen suunnitteli Ari Paukio vuonna 2008).
Vaikka kaupungissa kävisi ihan muuten vain, loma- tai työmatkalla niin kirjastossa kannattaa piipahtaa. Viihtyisämpää yhteistä olohuonetta ei Turusta löydy, ellei lasketa mukaan kaupungin lukuisia mainioita ravintoloita ja krouveja.
Kakki on kohdallaan, enkä puhu nyt vain ulkokuoresta vaan myös sisällöstä. Lukemattomia lehtiä, kirjoja, nettiyhteydet, hyvin suunniteltu ja toteutettu viihtyisä miljöö sekä vertaansa vailla oleva taidekirjallisuuden kokoelma saavat muut kaupunginkirjastot kalpenemaan. Kaiken kruunaa koko joukko hyvin ideoituja tapahtumia, http://www.turku.fi/kirjasto
Jos kirjastolla mitataan niin Turku on yhä Suomen kulttuurin ja sivistyksen pääkaupunki nro 1.
ARTease 