Bukowskis käänsi ennätysmittarit uusiin lukemiin ja pamautti Tukholman Modern & Contemporary -huutokaupassa 50 000 000 SEK (noin 5,5 milj. €, kuluineen 58 250 000 SEK eli noin 6,5 milj. €) Andy Warholin Viimeinen ehtoollinen -sarjan silkkipaino- ja akryyliteoksesta vuodelta 1987, kooltaan 102,1×102,1 cm.

Tässä siis nyt kallein Ruotsissa ja Pohjoismaissa koskaan myyty taide-esine ja Warholin Viimeinen ehtoollinen -sarjan maailmanennätys. Warholin kaikkien aikojen kansainvälinen ennätys on sekin vielä tuore, viime vuoden marraskuulta, jolloin Double Disaster (Silver Car Crash) myytiin 105 000 000 dollarilla (noin 76,2 milj. €).

Viimeinen ehtoollinen on Andy Warholin viimeisiä töitä. Sen lähtökohtana on Leonardo da Vincin kuuluisa seinämaalaus Santa Maria delle Grazien luostarista Milanosta. Teoksessa kohtaavat toisensa renessanssitaiteen suuri mestari ja toisen maailmansodan jälkeisen poptaiteen ikoni. Warhol on yksi taiteen historian tunnetuimmista nimistä kautta maailman, lähes tavaramerkki, brändi jo ennen kuin brändääminen keksittiin.

Teoksen kiinnostavuutta lisäsi se, ettei se ole ollut koskaan ennen markkinoilla. Lisäarvoa toi omistaja, modernin ja nykytaiteen raskaan sarjan kansainvälinen tekijä zürichiläinen Galerie Bischofberger. Sen perustajan Bruno Bischofbergerin saaminen myyväksi asiakkaaksi olisi mille tahansa huutokauppatalolle mahtava meriitti. Vaikka hän tuntee Suomen ja Ruotsin oikein hyvin, huutokauppatalon valinta ja myynnin onnistuminen kertovat paljon Bukowskin asemasta myös Pohjoismaiden ulkopuolella.

Tämän teoksen Bischofberger on ostanut suoraan taiteilijalta, joka oli hänen hyvä ystävänsä ja hänen poikansa kummisetä. Vuonna 2001 hän julkaisi Zürichissä kirjan innokkaana valokuvaajana tunnetun Warholin nappaamista kuvista. Teos on matka 1980-luvun New Yorkiin ja kasvoihin, joista yksi katosi huumeisiin, toinen AIDSiin ja kolmas julkisuuden lihamyllyyn… Jean Michel Basquiat, Keith Harring, Divine, Truman Capote… Avasin Bruno Bischofbergeriltä henkilökohtaisesti saamani kirjan ja mieleeni palasi heti esipuheen viimeinen lause: ”Olen aina pitänyt New Yorkia Andyn kaupunkina, hänen kuolemansa jälkeen se ei ole ollut enää koskaan aivan sama”.