Avainsana-arkisto: tekstiilit

Antiikki, Design, Keräily, Matot, ryijyt ja tekstiilit, Trendit

Nyt on lupa etsiä, löytää ja ihastua odottamattomaan

Kommentoi

Keräilyinnostus on aaltoliikettä. Levitessään se nostaa jonkin asian suursuosioon, mediaotsikoihin ja hintaennätyksiin. Paikka aallonharjalla kestää useita vuosia. Sitten innostuksen kohteesta tulee liian tuttua. Se alkaa näkyä liian monessa paikassa. Löytö muuttuu tavallisuudeksi. Erityisyys vaihtuu tavanomaisuuteen. Lisäksi aitojen aarteiden hohtoa alkavat samentaa tuunatut, veivatut ja jopa väärennetyt vaihtoehdot. Rikkinäisiä esineitä korjataan, lasiesineitä hiotaan ”ehjiksi”, puuttuvia signeerauksia kaiverretaan, tarroja liimaillaan, lampunosia haalitaan kokoon ja yhdistellään.

Kun hyllyt notkuvat kirkkaasta lasista, muumimukeista ja kun kaikkialla näkyy Aaltoa aallon perään ja hienoimmat Paavo Tynellit ovat virranneet tavoittamattomiin, keräilyinnostus alkaa tähyillä toisaalle. Ryhdytään jälleen etsimään tuntematonta ja näkemään päiväunia löydöistä. Aletaan tavoitella jotakin, mitä muut eivät ole vielä hoksanneet. Keräilyn paloa pitää yllä haasteellisuus. Sen turruttaa helppous.

Muistan ajan, jolloin tiikkiä ei halunnut kukaan. Nyt sitä haluavat kaikki. Kuinka monta String-hyllyä onkaan kokenut tiensä pään roskalavalla ennen kuin ne nostettiin designmyymälöiden hittihyllylle. Voi, miten 1980-luvulla hankittu rottinkituoli alkoi näyttää 1990-luvun kuluessa eiliseltä päivältä! Nyt kivat rottinkiesineet (kylläkin kasaria vanhemmat, kevyet, hyväkuntoiset, helposti sijoitettavat pikkupöydät, kukkapöydät ja tuolit) viedään käsistä. Sokeva-Käsityön piirissä valmistetun rottingin kauppa on kuumenemassa.

Värilasitteisella keramiikalla oli aikansa, samoin kirkkaalla taidelasilla, Milanon triennalin klassikoilla. Nyt keramiikan keräilijät metsästävät ornamentteja ja tarinallisuutta, varhaista Birger Kaipiaista, Rut Brykiä, Laila Zinkiä, Esteri Tomulaa ja Dorrit von Fieandtia. Kim Simonssonin veistosten maailma lumoaa. Värikkään lasin tantereilla kilpaillaan Aurinkopulloista. Katse etsii Saara Hopeaa, Nanny Stillia ja Tamara Aladinia. Metalliesineissä anonyymi moderni hopeakin kelpaa nyt, kun jalometalleja jahdataan, kierrätetään, myydään, ostetaan ja romumetalliksi realisoidaan. Messinki löytää ottajansa. Tinan samettinen hohde odottaa vielä aikoja parempia. Kuparikin saa lepäillä hyllyillä rauhassa – Palsanmäen huutokaupan kahvipannuja (!) lukuunottamatta.

Ne, joita keräilyhype ei heiluttele, ovat oman tiensä kulkijoita, itsensä näköisen kokoelman keräilijöitä. Näiden keräilijöiden kotoa ei löydy keräilyhittejä, mutta sitäkin useammin erikoisuuksia, harvinaisuuksia ja esineitä, joiden löytäminen vaatii aikaa, tietoa, tarkaa silmää ja oivallusta. Näiden keräilijöiden kätköissä odottavat seuraavat keräilyhurmiot. Nuo unohdetut ja epämuodikkaat löydöt, ehkä joskus tulevaisuudessa suosioon nousevat isot ja pienet aarteet.

On hauskaa arvailla leikkimielisesti, mikä nousee seuraavaksi. Nousevatko metallin varjosta seuraavaksi lasivalaisimet? Olisiko kohta ilmeikkäiden puupintojen aika? Milloin halutuiksi tulevat pienet lepänjuuri kääntöpöydät tai kotimainen visa- ja loimukoivu? Nostaako japanilaisen materiaaliestetiikan viehätys esiin suomalaiset paperinarusta ja puusäleistä tehdyt lampunvarjostimet? 

Yhtä hauskaa on miettiä omia keräilykuriositeetteja ja yrittää ymmärtää, mikä ihme niissä viehättää. Miksi olen alkanut katsella käsinmaalattua lasia? Mikä minua kiehtoo Kauklahden lasitehtaan käsinmaalatussa jäälasissa? Miksi tykkään katsella ja kosketella vanhoja kansanomaisia, pienissä paikallisissa pajoissa dreijattuja punasavikulhoja? Miksi en enää raaski oikopäätä luopua 1960-1970-lukujen retromatkamuistoista? Miksi arjen estetiikka ja Karl Fredrik Hildénin keramiikkalasitteiden täydellinen epätäydellisyys puhuttelevat minua? 

En läheskään aina ymmärrä omia keräilykuumeilujani, mutta annan itselleni luvan hankkia esineen, kaksi tai korkeintaan kymmenen. Ehdoton sääntö on, että tavaraa ei saa kertyä liikaa eivätkä esineet saa olla liian steriilejä. Annan mielihyvää tuottavien löytöjen kotiutua, koska ne kertovat minulle jotakin tästä ajasta ja maailmasta. Ehkä juuri nyt koen kaipuuta käsintehdyn kosketukseen, turvallisen kodikkaaseen mummolaan ja aurinkomatkoihin ennen massaturismia. Annan siis itselleni luvan heittäytyä, etsiä ja löytää.

Kuvat: Kauklahden lasitehtaan käsinmaalattu jäälasimaljakko, pusurinpuoti.com ; Matkamuisto Pariisista päivyrillä, aarteetjaloydot.fi ; Kupittaa Saven keramiikkakulho, rottinkikädensija, aarteetjaloydot.fi

Artikkelin otsikkokuva: Yksityiskohta pöytäliinasta, Helmi Vuorelma (valmistajan kangasetiketti puuttuu), pellava, hapsut, kareliaaninen kirjailu punaisella ja sinisellä, kuva: Tuija Peltomaan arkisto

Design, Matot, ryijyt ja tekstiilit, Retro, Trendit, Vintage, muoti ja asusteet

Kuvioita!

Kommentoi

Ornamentti on designkeräilyn tuorein trendi.
Makupaloja siitä näet tässä printtikankaiden ja kuviollisten tekstiilien muodossa. Kuvat ovat Tukholman Älvsjön vuoden 2017 Antiikkimessuilta, jossa teemanäyttelynä oli ajankohtainen ”Älskade mönster” (”Rakastetut kuviot”). Mukaan oli otettu myös tekstiilisuunnittelun suomalaisia taitajia.

Marjatta Metsovaaran ”Pritsi” on 1960-luvun geometrista värijuhlaa. Samanlaista värisilmää toivoisin löytyvän myös nykyisestä suomalaisesta printtikankaiden suunnittelusta. Marimekon näyteikkunoissa näkemäni nykykankaiden väriyhdistelmät ovat nimittäin aiheuttaneet välillä hyvinkin vellovia tunteita ja ”sisään en astu” -kaupunkikävelypäätöksiä. Metsovaaran kuoseja painettiin Tampellassa paksulle ja tasokkaalle Lappi-satiinille, joten myös kankaiden laatu kestää aikaa.

Retrovelho Barbara Brennerin kangas ja siitä ommeltu puku ovat kuin kaksi kukkaa. Tällaisissa vetimissä olisit ollut 1960-1970-luvulla chic! Tampellan tukeva puuvillakangas antaa mekolle veistoksellisen muodon. Lilansiniset kuviot elävät kantajansa liikkeiden mukana. Groovy on hieman psykedeelinen, kuin Liisalla Ihmemaassa. Ruotsalainen yleisö ei Brenneriä juurikaan tuntenut, mutta voi sitä ihailevien kommenttien määrää!

Jazz-printti vie ajatukset 1920-1930-lukujen Pariisiin ja Helsingin yöelämään. Eksotiikkaa, monikulttuurisia sointuja, syntiä.

Myyttejä, eksotiikkaa ja klassismia kuohuu Vicke Lindstrandin teatteriesirippu, jonka hän suunnitteli Malmön kaupunginteatteriin vuonna 1944. Naamio muistuttaa teatterin historiasta antiikin Kreikassa. Lyyraa soittaa jumalainen Apollon tai myyttinen Orfeus. Esirippu koostuu seitsemästä osasta, kuin useista eri näytöksistä tai näytelmistä. Kuviot on painettu valkoiselle pohjalle sinisellä ja mustalla. Tarkoin valitun keinosilkkikankaan materiaali laskeutuu pehmeästi ja siinä on kaunis kiilto. Valmistaja, Elsa Gullbergs Textil Ab, aloitti yhteistyön Lindstrandin kanssa vuonna 1936. Malmön esirippu on Ruotsin suurin monumentaalimittakaavaan toteutettu printtikangas. Ensimmäisissä versioissa väriyhdistelmänä kokeiltiin mustaa ja punaista valkoisella pohjalla. Kangasta tehtiin tilaustyönä myös sinisen ja kullan yhdistelmällä.
 
Tämä erään messuosaston rekvisiitaksi ripustetun tekstiilin visuaalinen ilme, kuviointi ja värit näyttävät tämän päivän maailmassa jälleen ajankohtaisilta ja tuoreilta. Kulttuurista vuorovaikutusta ilman kulttuurista appropriaatiota eli silkkaa elämäniloa ilman valta- ja alistussuhdepelejä.

Ruskean ja sinisen, lämpimän ja kylmän harmonia sävyttää sadunomaisen aiheen Göta Trägårdhin ”Legend” -printtikankaassa. Valmistaja Stobo (Tukholman puuvillakehräämö – Stockholms bomullspinerier) 1950-1960. Ritari, kauris, kalat ja tyylitelty versio Tukholman kaupungintalosta ruokkivat mielikuvitusta kukkameren ympäröiminä. Oletko jo tutustunut Trägårdhin muotiluomuksiin, jotka valloittivat yleisöä vuoden 1955 Hälsingborgs- eli H55-näyttelyssä? Niissä mekoissa on istuttu muun muassa nyt uuteen suosioon nousseissa Finn Juhlin ja Arne Jacobsenin tuoleissa.
 
Huonekaluistaan, esimerkiksi Muna, Muurahainen ja Joutsen -tuoleistaan, tuntemamme Arne Jacobsen on ”Keisarinkruunu – Kejsarkrona” -printtikankaan luoja. Valmistaja NK Textilkammare (Nordiska Kompaniet) 1944-1945. Herkkää, keväistä, kukkivaa. Huomaa taitavasti yhdistellyt vihreän ja punaisen eri sävyt. Tässä puutarhassa haluaisin kävellä paljain jaloin aamukasteen aikaan. Jacobsenin raikas kuosi on yksi japanilaisten retrotekstiili-entusiastien suosikeista.

Optista pyöritystä Carl Johan De Geerin ”Rendez-vouz” printtikankaassa (Fontessa 1964, 10-gruppen 1972). Herkullinen kelta-vihreä kuvio saa pään pyörälle kuten nimensä mukainen jälleennäkeminenkin. Vapaaherra De Geer oli monessa mukana. Valokuvaajan, elokuvantekijän, muusikon, kirjailijan, kuvataiteilijan, lavastajan ja tekstiilisuunnittelijan elämä on ollut pyörryttävän vauhdikas. Oletko nähnyt hänen vaimonsa, Marianne Lindberg De Geerin jänisveistoksen nimeltään ”Tutkielma ei-inhimillisistä seksuaalisista odotuksista” (A Study in Unhuman Sexual Expectations, valm. 2006)? Jos et, muista seuraavalla Tukholman-matkalla visiteerata Kungsträdgårdenissa Kaarle XII:n torilla ja katsastaa sinne vuonna 2009 sijoitettu yleisön suosikki, sympaattisen sukupuolineutraali julkinen veistos.