Sieniä, sammalta, kantoja, kariketta. Metsä vie mukanaan tuoksuihin ja tunnelmiin, satoi tai paistoi. Kuvia metsähetkistä ja puistopysähdyksistä vuosien varrelta. Mitä sieniin tulee, taidan sittenkin olla pikkuisen enemmän katselija kuin keräilijä? Mitä elämään tulee, elämä kaikissa muodoissaan on ollut minulle aina suurempi kuin esineet, jotka nekin ovat kieltämättä hauskoja ja inspiroivia, toisinaan tarpeellisia ja toisinaan tarpeettomia. Luonto sen sijaan on välttämätön. Ilman luontoa ei olisi elämää, ilman elämää ei olisi esineitä.
Tämän Brasilian opuntian historia ulottuu liki sadan vuoden taakse. Piikikäs kaunotar on istutettu ensimmäisen kerran ruukkuun viimeistään vuosien 1920-1950 välillä, ellei jo aiemmin. Se ehti olla vuoden päivät ypöyksin kotonaan ennen kuin se ojennettiin minulle. Edellinen omistaja oli ollut huolissaan ja uskonut rakkaan kasvinsa jo menehtyneen sen jälkeen, kun hän joutui pysyvästi sairaalahoitoon. Surkeana tämä minulle tulikin, mutta heräsi hitaasti uuteen kukoistukseen. Parinkymmenen vuoden odotus palkittiin, ja opuntia on nykyisin yksi silmäteristäni, talvisin sisällä ja kesäisin ulkona. Olen uudistanut sitä leikkaamalla pari latvusta ja istuttamalla ne ruukkuun. Uuden kasvun ansioista ruukussa kasvaa kolme eri ikäistä runkoa. Niistä vanhin yllätti iloisesti näinä lämpimänkosteina syyskesän päivinä. Yksi kukka on jo lakastunut, yksi oli auennut ja kolmas on nupussa tulollaan.
Sienestyskausi on alkanut. Luonto antaa lahjojaan. Kun kantarellijahdissa malttaa hetkeksi nostaa katseen ylös maasta, luonnonlahjoja on kaikkialla: puissa, kannoissa, kivillä, maassa.
Luonto kiehtoo minua yhtä paljon, ellei enemmänkin kuin antiikki. Molemmissa materiaali muuttuu, elää ja jalostuu. Toisessa sen tekevät ihmiskädet ja taito, toisessa aika ja luonto. Molemmat ansaitsevat tulla kohdatuksi kunnioittavalla asenteella, tarkalla katseella, huolehtivaisilla käsillä, aikaa antaen.
ARTease 