Aihearkisto: Porvoo

Albert Edelfeltin hurmaava puutarhahetki huutokaupataan Ruotsissa

Kun suomalaisella taiteesta saavutetaan kaikkien aikojen top-10 listalle yltäviä hintoja, huomio kiinnittyy myyntipaikkoihin ja ostajiin. Yli puolessa tapauksista myyntipaikka on ollut ulkomainen huutokauppatalo. Jos mukaan lasketaan ulkomaisessa omistuksessa olevat, mutta Suomessakin toimipistettä ylläpitävät  huutokaupat, ulkomaistaustaisten myyjätahojen osuus on jo 80-90 %. Listalla toistuvat Sotheby’s Lontoo, Bukowskis Tukholma, Bukowskis Helsingin toimipiste, Stockholms Auktionsverk ja pari kertaa kotimainen Hagelstam & Co. 

Seuraavaksi huomio kiinnittyy ostajiin: suurimman osan kymmenen kalleimman taideteoksen kärjestä ovat ostaneet poikkeuksellisen hienon kokoelman luonut suomalainen yksityiskeräilijä ja kolme taidesäätiötä: Serlachius, Gyllenberg ja Reitz. Se, että huipuistakin huipuimmat suomalaiset taideteokset päätyvät kotimaisiin kokoelmiin on käytännössä yhden, kylläkin vahvan, mutta silti vain yhden langan varassa. Totta kai taidetta on valtava määrä kymmenen kärjen ulkopuolella ja hintahuippuja löytyy paljon yksityiskokoelmista, säätiöiden hallusta ja taidemuseoiden seiniltä. Silti mieleen tulee kysymys siitä, miten harvinaista herkkua Lontoon The National Galleryn Gallen-Kallela hankinnat ovat ja miten taidetta ja kulttuuria kannattavat peruskivet löytyvät loppupeleissä täältä, oman maamme kamaralta. Puhumattakaan siitä, kuinka tärkeää edellä mainittujen kantavien tahojen työ ja sen työn tukeminen on. Jokainen käynti museokokoelmissa on tärkeä. Jokainen yksityinen keräilijä on tärkeä.

Tulevana sunnuntaina 26.3. Ruotsissa myydään Albert Edelfeltin maalaus Bland Rosor (Ruusujen keskellä). Myyntitoimeksiannon on saanut ruotsalainen Hallands Auktionsverk. Toimeksianto on suuri sulka yrityksen skandinaaviseen profiiliin, joka sai vauhtia jo viime vuonna, kun musiikkiprofessori Gottfrid Boonin (1886-1981) taidekokoelma myytiin lokakuussa 2022. Huutokaupassa oli tuolloin hengästyttävän upea kokoelma modernin taiteen mestareita: Pablo Picasso, Henri Matisse, Joan Miró, Georges Braque, Marc Chagall, ruotsalaiset Carl Kylberg, Karl Isaksson ja Sigrid Hjertén – sekä suomalainen Helene Schjerfbeck

Schjerfbckin Pitkäkaulainen tyttö / Elegantti daami meni kaupaksi 365.000 €, mikä oli hieno tulos vaikka se ei ylläkään kaikkein aikojen top-10 listalle, mihin vaaditaan minimissään 0.5 milj. € myyntihinta. Sunnuntaina näemme, miten käy Edelfeltin. Odotus ja toive on, että se palaisi koti-Suomeen nyt, kun vietämme Edelfelt -juhlavuosien aikaa. Edelleen olemassa oleva ja joka kesä yleisölle avautuva Haikkoon ateljee viettää tänä vuonna 140-vuotisjuhlaa ja keväällä Ateneumissa avautuu suuri Edelfeltin elämäntyöstä kertova näyttely. Ensi vuonna Albert Edelfeltin syntymästä on 170 vuotta, ja vuonna 2025 taiteilijan kuolemasta on tullut kuluneeksi 120 vuotta. 

Mutta nyt takaisin Albert Edelfeltin maalaukseen Bland Rosor (Ruusujen keskellä, 38×55 cm). Tällä Porvoossa sydämet sykkivät tietenkin teoksen  aiheelle. Taiteilijan sisar Berta poimii taulussa taiteilijaveljensä rakastamia ruusuja. On iltaruskon aika Haikkoossa, perheen kesähuvilan vehreässä puutarhassa (mutta huomaa taustalla näkyvä rakennus, joka on rapattu, roosanvärinen ja jonka 4×6 ruutuiset ikkunat poikkeavat Edelfeltin villan ja sen verannan ikkunoista). Pieni lipsahdus huutokaupan tiedotteisiin on päätynyt, sillä huvila ei ole nykyisin ateljeemuseo, vaan yksityisyyden suojaa nauttiva yksityiskoti. Edelfeltin pieni punainen kesäateljee löytyy sen naapuritontilta, vain kivenheiton päästä rinteen laelta. 

Superihanaa on, että huutokauppaluettelossa on valokuva Bertasta, yllään samanlainen vaaleanpunainen röyhelöin korosteltu pariisilaisunelma ja kukkasin dekoreerattu hattu kuin maalauksessa. Edelfelt maalasi Bland Rosor -teoksen vuonna 1898, minkä jälkeen hän teki siihen pieniä muutoksia vuonna 1899. Signeeraukseen on liitetty omistuskirjoitus tohtori T. Tallqvistille (Dr T Tallqvist till minne af Haiko och af A Edelfelt). 

Maalaus jäi valmistuttuaan taiteilijan äidin Alexandra Edelfeltin omistukseen. Tämän kuoltua taulu siirtyi professori Theodor Waldemar Tallqvistin haltuun. Kun professori Tallqvist nukkui pois vuonna 1950, hänen leskensä Elna Viktoria Sohlberg luopui maalauksesta 60-vuotislahjana insinööri Walter Björklundille. Tältä taideteos siirty edelleen Ulla-tyttärelle (s. 1926).

Bland rosor (Ruusujen keskellä, Among the roses) lähtöhinta on 1 600 000 – 2 000 000 SEK. Teos myydään Halland Auktionsverkissä sunnuntaina 26. maaliskuuta 2023. Hienon työn teoksen taustoittamisessa ja luetteloimisessa huutokauppaa varten on tehnyt Marc Maurie.

Hallands Auktionsverk Ab kuului aiemmin Crafoord -huutokauppoihin. Ehkä jotkut teistä muistavat vielä Crafoordin Tukholman showroomin, joka oli aikoja sitten Berzelii puiston kupeessa, Arsenalsgatanin kulmassa, Bukowskis’ia vastapäätä. Herkkusuille on varmasti tuttu samassa kulmauksessa nykyisin toimiva kalaravintola Wedholms Fisk. Nykyisen Hallands Auktionsverk Ab:n kotipaikka on Halmstad, kotisivut https://www.hallandsauktionsverk.se/sv-SE

Ruususet ja risuset

Porvoo ilahduttaa
– Runo hotellilla (todellinen kulttuuriteko ja vanhan kaupungin helmi)
– Runeberg-laivalla (unohda mobiililaitteet ja kello, ole läsnä ja elä vähintään kaksi kertaa kesässä)
– Merellä & saaristolla (eipä ihme, että porvoolaiset mökkeilevät Porvoossa)
– Uimarannoilla (suolaista ja makeaa)
– Emäsalolla (sillan takana odottaa irtiotto arjesta)
– Brunbergilla, Pienellä suklaatehtaalla, Porvoon jäätelötehtaalla (voiko sen enää makeammin sanoa?)
– Skafferilla (nostalgiaa ja nautintoja samassa puodissa)
– Kivalla (kuka vielä ajattelee Kaivarin terasseja?)
– Tarmolan Supermarketin sushilla (tuoreus ja maku puhuvat puolestaan)
– Vajalla (kotimainen vaihtoehto bulkkiposliinille)
– Paskakaupalla (ei se nimi, vaan se idea!)
– Porvoon valoilla (loistavasti organisoitu tapahtuma oheisohjelmineen ja ruokatoreineen)
– Taiteella, musiikilla ja kirjallisuudella (tulevaisuudessa yhä enemmän…?)
– Torilla (eihän kesää olisi ilman kiireetöntä kaupunkitoria)
– Kokonniemellä (niin paljon, niin lähellä)
– Rennolla ja rouhealla meiningillä (tee kierros kesäterasseilla jokirannasta Hamariin ja Emäsalon Gulfille ja tartu kiinni tunnelmaan)
– Kaksikielisyydellä (niin kauan kuin Porvoossa puhutaan molempia kotimaisia, kaupungin erityispiirteet säilyvät ja kulttuurilla on vahva ja lavea kasvupohja)

Porvoo kiukuttaa
– Helsinkiin päin vilkuilemisella (hei, ei kaikki mitä ja miten Helsingissä tehdään ole kokeilemisen arvoista – – – jotkut muuttavat Porvooseen päästäkseen riittävän kauas pois pääkaupunkiseudulta ja sen ilmapiiristä – – – )
– Jokicittarilla (kuvittele, miten mainosvalot heijastuvat Porvoonjoen kulttuurimaisemaan)
– Viiden keskittymän hajaantumalla (vanha kaupunki, uusi keskusta, Länsiranta, Tarmola, Kuninkaanportti). Tämä on kyllä keksitty jo yksi loistava ratkaisu eli sesonkien ja tapahtumien aikana kiertävä Rinkeli-linja.

artikkelikuva: Tuija kuvaamassa teosta ”Walking with water”, taiteilija Vladimir Nikolić, Serbian paviljonki, Venetsian biennali 2022.

Hyvää Runebergin päivää!

Porvoon kirjallisen ja runollisen perinteen kunniaksi kolminkertainen eläköön-huuto Johan Ludvig Runebergille.

ja aplodit Runebergin tortulle. Sen herkun rinnalle yltävät minun kahvipöydässäni vain Aleksanterinleivos, Mazariini ja Hallongrotta.

Päivän kunniaksi ote Fredrika Runebergin ajatuksista:

Fraser äro farliga, försummade skyldigheter gömma sig så lätt bakom dem.(*)
Fredrika Runeberg.
Borgå den 13 mars 1873.

(*) suom. ”Lauseet ovat vaarallisia, laiminlyödyt velvoitteet piiloutuvat helposti niiden taakse.

– vähemmän puhetta, enemmän tekoja?

artikkelin otsikkokuva ja originaali: Tuija Peltomaan arkisto

Paavo Tynell ja Albert Edelfelt – magnifique, incroyable!

Viimeisen vuoden aikana tamperelainen Annmaris ja pariisilainen PIASA ovat tehneet Paavo Tynellille saman, minkä ranskalaisen Petit Palais’n ja suomalaisen Ateneumin yhteistyönäyttely teki Albert Edelfeltille. Suomalaiset ovat nostaneet omat mestarinsa ylös ja katseiden valokeilaan. Pariisista kuuluu ihastuneita huudahduksia: ”C’est magnifique! C’est incroyable!

Me puhumme mielellämme ”maailmalla” mainetta saavuttaneista suomalaisista taiteilijoista. Syntyy helposti harha, että 1800-1900-lukujen vaihteessa ulkomailla menestyneet taiteilijamme ovat säilyneet siellä tasaisen tunnettuina tähän päivään saakka tai että huutokaupoissa huippuhintoja saavuttavat muotoilijat ovat kysyttyjä nimenomaan suomalaisuutensa takia.

Kyllä, Paavo Tynellin valaisimia myytiin 1950-luvulla New Yorkin Finlandia Housessa ja ne löysivät tiensä huippusisustuksiin Yhdysvalloissa. Tämä ei silti takaa, että Tynellin messinkivalaisimia ihaileva amerikkalainen miettisi nykyhuutokaupan sivuja selatessaan muuta kuin vaikuttavaa muotoilua, upeita yksityiskohtia ja hienoa materiaalin käyttöä. Jos hän ei satu olemaan design-entusiasti, hän ei todennäköisesti mieti suunnittelijan kotimaata. Huippudesign on huippudesignia ja joukosta erottuvat mestariteokset ovat erottuvia mestariteoksia olivatpa ne mistä päin maailmaa tahansa. Tekijän nimi on tärkeä tietää, mutta hänen kotimaansa ei ole ratkaiseva asia. Sisustuslehdessä julkaistu kuva tai valinta tunnetun sisustusarkkitehdin suunnittelemaan interiööriin on suurempi meritti. Skandinaavisuus voi olla plussaa, mutta lopulta Suomi on vain yksi pohjoismaa muiden joukossa. 

Kyllä, Albert Edelfelt oli omana aikanaan kuuluisin ja kansainvälisillä areenoilla ylivoimaisesti näkyvin suomalainen taiteilija – nykytermein influensseri, vaikuttaja. Hän teki pitkän uran Pariisissa. Hänen maalauksiaan oli esillä arvostetuimmissa taidenäyttelyissä, ja niitä ostivat ja tilasivat niin Ranskan valtio kuin yksityiset ulkomaiset keräilijät. Tämä ei kuitenkaan takaa, että ranskalaisiin koulukirjoihin painetun Louis Pasteurin muotokuvan tekijäksi tiedettäisiin Albert Edelfelt saatikka että se mainittaisiin suomalaisen taiteilijan työksi. Olennaista on tunnistaa Ranskan oma ylpeys, Pasteur, joka kehitti rokotteen vesikauhuun. 

Olisi kotisokeutta ajatella, että suomalaisen taiteen ja muotoilun maine kantaisi vuosisadalta toiselle ja voisimme rakentaa maineen juhlapöydän yhä uudelleen vanhojen eväiden varaan. Ei, meidän taiteilijamme ja muotoilijamme eivät ole automaattisesti tunnettuja eivätkä näyttelykävijät ryntää sankoin joukoin museon kirjapuotiin tai nettiin hakemaan näkemästään lisää tietoa. Tieto täytyy viedä ja jakaa – ja se on meidän tehtävämme.

Ateneumin taidemuseon tuottama Albert Edelfelt -näyttely Petit Palais’ssa oli Edelfeltin ensimmäinen yksityisnäyttely Pariisissa. Vihdoin vuonna 2022 suomalaistaiteilija, joka kuoli vuonna 1905, esiteltiin ranskalaiselle yleisölle, käytännössä toisessa kotimaassaan! Hän sai nimen ja kasvot. Hänen elämäntarinansa kerrottiin. Hänen maailmansa avautui nähtäväksi. Ehkä jotkut taiteen ystävät lähtivät hänen jalanjäljissään Porvooseen. Ehkä ensi kesänä tulee lisää muitakin, jotka saivat kuulla, että täällä voi edelleen kokea taiteilijan autenttisen työskentely-ympäristön ja astua Edelfeltin jalanjäljissä hänen pieneen ateljeehensa ja Haikkoonlahden rantaan. (Katso ja tutustu, tervetuloa! https://www.albertedelfeltinateljee.fi)

Paavo Tynellille ja monille muille suomalaisille muotoilijoille pariisilaisen PIASAn ja tamperelaisen Annmaris Nordic Auctions huutokauppatalojen yhteistyö on tehnyt saman kuin Petit Palais ja Ateneum tekivät Albert Edelfeltille. Piasa ja Annmaris ovat vieneet suomalaisten designereiden tuotantoa nähtäville Pariisiin. Elämän ja esineiden tarinoita on kirjoitettu huutokauppaluetteloon. Mukaan on liitetty valokuvia ja dokumentteja autenttisista interiööreistä ja arkkitehtuurikohteista. Tynell ei ole enää vain se taiturimainen, muiden vertaistensa joukosta erottuva muotoilijalahjakkuus. Hänellä on kasvot ja kotimaa – ja ne ovat suomalaiset.

Voiko enempää kulttuurityötä Suomen tunnetuksi tekemisen eteen vaatia? Kyllä voi, mutta nyt en lastaa lisää odotuksia Kansallisgalleriamme Ateneumin ja sen johtajan Marja Sakarin tai huutokauppatalo Annmaris’in ja sitä luotsaavan Takalan perheen harteille. On aika heittää pallo kaikille Suomen kaupungeille, museoille ja kulttuurin parissa toimiville. Teille, jotka ihailette meidän taiteilijoitamme. Teille, jotka järjestätte paikkakuntanne omien taiteilijoiden ja muotoilijoiden näyttelyitä. Suomessa syntyneiden taiteilijoiden lisäksi meillä on monia muualta tänne tulleita taitajia, joiden kotimaassa ei havahduta heidän saavutuksiinsa kaukana pohjoisessa Suomessa, jos me emme kerro hallussamme olevista aarteista.

Jos pitäisimme ääntä niin, että se kuuluu Ruotsiin saakka, tulisivatko ruotsalaiset taiteen ystävät katsomaan, mitä Louis Sparre teki ja saavutti Suomen-vuosinaan? Jos lataisimme puffia nettiin ja someen ranskaksi ja englanniksi, matkustaisivatko belgialaiset ja englantilaiset maalaustaiteen ja keramiikan ystävät katsomaan, mitä heidän arvostettu modernistinsa A.W. Finch sai aikaan Suomessa, pienessä Porvoon kaupungissa kaukana meren takana? Ehkei väkeä saapuisi jonottamaan museoidemme oville sankoin joukoin, mutta jokainen vieras olisi tervetullut ja veisi mukanaan sanan ”Suomi”.

Huutokauppojen kärjessä komeilevat vuodesta toiseen samat nimet: Schjerfbeck, Edelfelt, Gallen-Kallela. Muotoilun puolella kärkinimet ovat Aalto ja Tynell. Kiinnostavaa on, että tieto tekijästä, kuva kasvoista, pieni pala elämäkertaa ja välähdys autenttisista ympäristöistä näyttävät nostavan kiinnostuksen, kysynnän ja hinnat uudelle tasolle. Loppupeleissä olennaista ei kuitenkaan ole se, mitä taideteoksista ja designista maksetaan vaan se, että ne saavat historian, niiden tekijä saa kasvot ja että tarinat kerrotaan ja jaetaan.

Jos haluamme tasoittaa tietä tulevaisuuden suomalaisille taiteilijoille, muotoilijoille ja menestystarinoille, meidän on itse tehtävä itsemme näkyväksi ja levitettävä tarinamme jaettaviksi. Se on paras lahja, jonka voimme antaa seuraaville sukupolville.

Artikkelin otsikkokuva, https://live.annmaris.fi

Paavo Tynell, kattovalaisin, koristeena vihreät lehdet ”neulaset”, puiset pallot ”kävyt” ja messinkikoristeet ”kukinnot”. Myyty 188.500,- €, Finnish Design Piasa X Annmaris

Kuvat, https://live.annmaris.fi

  • Rottinkipeilit, Sokeva, noin 1950. Myyty 7.150 €. Finnish Design Piasa X Annmaris
  • Mauri Almari, Valaisinpari ”Pisarat”, messinkiä. Myyty 14.300 €, Finnish Design Piasa X Annmaris
  • Paavo Tynell, Kolme kulhoa, messinkiä. Myyty 7.800 €, Finnish Design Piasa X Annmaris
  • Paavo Tynell, Kynttelikkö, takorautaa. Myyty 7.800 €, Finnish Design Piasa X Annmaris
  • Taidetakomo Hakkarainen, Peili, takorautaa. Myyty 7.800 €, Finnish Design Piasa X Annmaris

Sotkamosta se alkoi

Osua tupsahdin Jaana Lukkarin kotisivulle vasta nyt alkuvuodesta 2023, kun seurasin Louis Sparren jalanjälkiä kotikaupungissani Porvoossa ja syntymäpitäjässäni Sotkamossa. Jaanailua by Jaana -sivuston kertomukset Sotkamosta ovat uskomattoman kiinnostavia! Louis Sparren tekemä Kirkkoväkeä esittävä piirustus eritoten. Öljyvärimaalaus samasta aiheesta (Kirkkoväki paluumatkalla, signeerattu vuonna 1897, tämän artikkelin otsikkokuva) myytiin toukokuussa 2017 Bukowskis’in huutokaupassa Helsingissä. Olen monesti katsellut kuvaa tuosta maalauksesta. Siinä on jotakin tuttua, mutta samalla jotakin vierasta.

Meidänpä karhuja kaikuvi maa,
suksemme suihkivat tanhutten taa,
Meidän on kaikki, jos meidän on työ:
Nälkälän rahvas, äl’ aarteitas’ myö!

(Nälkämaan laulu, Ilmari Kianto, 1911)

Louis Sparre teki vuonna 1894 Sotkamossa piirustuksen letkassa hiihtävästä kirkkoväestä. Hän muunteli taustamaisemaa ja kokeili eri vaihtoehtoja ensimmäisen kerran jo samana vuonna. Näkökulma vaarojen suuntaan on hieman erilainen piirustuksessa ja kahdessa Ateneumin kokoelmiin kuuluvassa työssä: seepialaveerauksessa ja viivasyövytyksessä.(*) Jokaisesta tunnistaa kuitenkin Sotkamon maisemaprofiilin. Se on minun sielunmaisemani. Silmä kantaa kauas ja korkealle. Kainuun sielu on vapaa – – – Kainuun vapautta vaarat on nää. Sotkamon sielua lahtien päät.

(*) Kirkkoväkeä jäällä, Hiihtävä jono, 1894, viivasyövytys, signeerattu ja päivätty ”Sotkamo 94”, A IV 3217 & Kirkkoväkeä jäällä, 1894, seepialaveeraus, signeerattu ja päivätty ”Sotkamo 94”, Ateneum A IV 3218

Vuoden 1897 öljyvärimaalauksessa maisemaa, henkilöiden määrää, kasvonpiirteitä ja vaateparsiakin on muunneltu. Maisema on erityyppinen. Vaarajonon profiili on matalampi. Sen eteen asettuvat puut / metsäinen vyöhyke puuttuu, samoin kuin piirustuksessa näkyvät talot. Kirkkoväkeä on enemmän, eivätkä he etene vain yhdessä jonossa. Onko toisena hiihtävän naisen asu ja päähine kainuulaista mallia vai rannikkoseudun tyyppiä? Vertailen. Mietin, näkyykö maiseman mittasuhteissa, avaruudessa ja valossa vaikutteita rannikolta ja saaristosta. Vuonna 1897 Sparre sai valmiiksi Vaasan kirkon alttaritaulun, (*) joten selitys maiseman muuttumiseen voisi löytyä Pohjanmaalta. Tai Porvoon edustalta – toukokuussa 1897 Sparre ystävineen perusti Porvooseen Iris-tehtaan.

Teosidean alkuperä, paikka ja henkilöt ovat joka tapauksessa Sotkamosta. Enkä lainkaan ihmettele, että sen maisemat ja ihmisten luonteikkuus tekivät vaikutuksen Sparreen. Kyllä kelpaa ihmislapsen ylistää omaa henkistä kotiaan, Kainuun kauneinta Sotkamoa.

(*) Vaasan kirkossa ovat seuraavat alttaritaulut: Albert Edelfelt, Paimenten kumarrus (1894). Sen vasemmalla puolella R.W. Ekman, Pyhän ehtoollisen asettaminen (1861) ja oikealla puolella Louis Sparre Kristuksen hautaanlaskeminen (1897).

Jaana Lukkarin artikkeli ”Louis Sparre Sotkamon Härköläss, 7.4.2019, https://jaanasklukkari.com/2019/04/07/louis-sparre-sotkamon-harkolassa/

Kultakauden taiteilijat Kainuussa. Akseli Gallen-Kallela, Louis Sparre, Pekka Halonen, Albert Gebhard, Väinö Hämäläinen, Anna Sahlstén, Yrjö Blomstedt, Viktor Sucksdorff, I. K. Inha.
Paavo Enroth, Matka kultakauteen. Maahenki 2018.

artikkelin otsikkokuva: Louis Sparre, Kirkkoväki paluumatkalla, 1897. Myyty 8.300 €, Bukowskis 22.5.2017, www.bukowskis.com

KESÄNI PARHAAT HETKET

Tänä toisena koronakesänä ei kaivattu kotia, Kainuuta ja Satakuntaa kauemmaksi. Elämä on hyvin tässä ja nyt. Kaikki rakas löytyy läheltä.

  • Vuoden kesälounas: Bosgård, Porvoo
  • Vuoden terassi: Kiva, Porvoo
  • Vuoden pit stop: Hanna Partasen kalakukkokioski viitostien varrella Leppävirta – Kuopio
  • Vuoden grillihetki: Katkarapuperunat, Grillimpi, Loviisa
  • Vuoden ruisleipä: Luomuruis, Konditoria Vilja, Sotkamo. Hyvänä kakkosena Lapinjärven leipomo
  • Vuoden iltaherkku: Ohrarieska, Tuorilan kotileipomo, Askola
  • Vuoden saunanami: Italialaiset sitruunalimonadit – hyvä valikoima vihdoin Suomessa!
  • Vuoden teeparatiisi: Wehmais gård, Juva
  • Vuoden aarresaari: Turengin huutokauppakeskus
  • Vuoden kirpparitunnelma: Pohjola-tori, Kouvola
  • Vuoden mahdollisuuksien miljöö: Orimattilan kehräämö
  • Vuoden tänne tulen vielä takaisin: Siikaranta Camping, Reposaari
  • Vuoden terassikukka: Punainen Kukonharja – Celosia argentea
  • Vuoden puutarhakäsien pelastaja: Fair Squared, Hand Cream Olive
  • Vuoden tyyli: Parla, la gente purtroppo parla — Non sa di che cosa parla
  • Vuoden sydämenmurskaaja: Aina, the Bear, Kuusamo

Kauan kaivattu rimanylitys Muumimaailmassa!

Hurraa Porvoo! Kaupungin keramiikkaperinteen jatkaja ja tekemisissään tinkimätön VAJA Finland (yhteistyössä Moomin Characters Oy Ltd:n kanssa) näyttää, että muumimukeja voi tehdä myös kunnianhimoisella asenteella. 

Vuosien varrella meille on tullut tutuksi se moneen väriin ja kuva-aiheeseen sovitettu standardimallinen muki, jota on päivitetty tasaiseen tahtiin vaihtuvalla siirtokuvakoristeella, markkinoitu kotimaisella brändillä ja josta on tehty kustannustehokas Aasiaan siirretyllä tuotannolla. Keräilijät ovat käynet kuumina, jonottaneet pienillä yksityiskohdilla erottuvia erikoiskappaleita, huutaneet hintoja pilviin ja täyttäneet tulevaisuuden aarrekirstujaan laskeskelleen kuinka paljon näistä voikaan saada sitten joskus, kun ja jos…

Keräilymarkkinoiden historia on kuitenkin kerta toisensa jälkeen osoittanut, miten vuosikymmenet seulovat helmet massasta, uutta luovat innovaatiot sarjatoistetusta tavarasta ja ennen kaikkea laadun ja kunnianhimoisen tekemisen tulostehtailusta. 

Keräilyn virta ei ole vakio eikä sillä ole tapana kulkea ikuisesti samaan suuntaan, niin kuin muumimukit ovat tähän saakka kulkeneet Suomesta Japaniin päin. Kun yksi maailman esteettisimmistä kulttuureista, viimeisen päälle viimeisteltyä työtä arvostava Japani haluaa ikiomat muumimukinsa, massatuotettu siirtokuvamuki ei pitkään riitä edustamaan legendaarista made in Finland -designimagoa. Mutta antakaas olla, kun alamme puhua suomalaisen designperinteen, taidon, kunnianhimon, yrittäjänrohkeuden, ammattiylpeyden ja materiaalituntemuksen tinkimättömistä soihdunkantajasta ja oman alansa niksit osaavien ammatti-ihmisten työllistäjästä. Tilaustyö Japanista löytää toteuttajansa Porvoosta!

Tätä kirjoittaessani suomalaisen keramiikanvalmistuksen hienoimpia perinteitä vaalivan VAJA Finlandin valmistamat ensimmäiset muumimukit ovat myynnissä Scandexin myymälässä 150-vuotiaassa Matsuya Ginza -tavaratalossa Tokiossa. Tilaustyönä toteutettu custom-made Japani-editio herättää eloon Tove Janssonin muumit mustavalkoisina ja tyylikkäästi piirrettyinä, aikaa kestävinä ja ajattomina. Ideat ja kuvavalinnat ovat Tove Janssonille läheisen Hiroko Yokokawan käsialaa. Kuva-aiheet eivät ole mitään mutkat suoriksi leikkaa-liimaa -meininkiä, vaan Matsuya Ginzan ja Scandexin yhteistyönä syntynyttä, taiteellisen johtajan Eiji Sakagawan viiva viivalta harkitsemaa ja mukin muotoon sovittamaa sarjakuvaa. Ajatonta ja elävää Tove Janssonin maailmaa! Näiden mukien lumous pysyy eilen, tänään ja huomenna. 

On tätä odotettu, mietitty ja haaveiltu: mitä perinteisellä käsityötaidolla ja kotimaisella keramiikka(pien)teollisuudella olisi tarjottavanaan tehotuotantoon sovitettujen ja keräilykohteeksi räätälöityjen muumimukien haastajaksi. Markettien hyllyiltä löytyvän massakeräilytavaran rinnalle on nyt syntynyt sarja esineitä, joiden käsiin saaminen ei ole helppoa tai edes mahdollista likimainkaan kaikille halukkaille.

Lähetetäänkö muumimukeja tulevaisuudessa yhä Suomesta Japaniin – vai nouseeko suomalaisten tosikeräilijöiden aurinko tulevaisuudessa idästä: Porvoossa valmistettuna ja vain Japanista saatavana? Erottaako harvinaisuus ja vaikea saatavuus tulevaisuudessa muumimukien kansankeräilyn ja todellisten muumimukirariteettien metsästämisen? Muodostuuko muumimukien jälkimarkkinoille kaksi laatuluokkaa – ja lopulta useampi hintaluokka? Näinhän on jo käynyt Arabian massatuotetuille ja ennen pitkään myyntipöydillä vastaan tuleville astioille verrattuna saman yrityksen piensarjoihin ja käsinmaalattuihin harvinaisuuksiin. Onko sinun hyllyssäsi erikoisuuksia ja rariteetteja – vai määrää ja massaa?

Keräilyesineiden unelmien kruununjalokiviä, käsinmaalattuja muumimukeja emme todennäköisesti koskaan tule näkemään, mutta jos näkisimme, ne vasta kalliita ja eksklusiivisia uniikkikappaleita olisivatkin! Raaskisiko sellaisesta enää aamukahvia nauttiakaan?

Joka tapauksessa keräilymukien uudet laatustandardit on nyt asetettu, ja jatkossa yksi muumiharrastajien huippuhetki on Japanin markkinoille tehty porvoolainen VAJA Finlandin muumimuki. Onnea muumikeräilyn voittajille!

https://www.vaja.fi/

https://www.matsuya.com/ginza/#

https://www.uusimaa.fi/paikalliset/3119382

Metsän antimia

Vikkelästi vuodet vierivät ja veikeästi elämä vie. Viime vuodet se on pyöritellyt positiivisilla pikakierroksilla ja se aika, mikä työn merkeissä on kulunut näyttöä tuijotellen, on ollut suoraan verrannollinen siihen aikaan, mitä vapaalla ollessani olen näppäimistöjä näpytellyt. Hyvin vähän siis – sitä hupinäpyttelyä. Sen sijaan paljon lintuja, lehmiä, lampaita, hevosia, jäniksiä, kauriita ja karhuja; eli sitä olennaisinta elämässä, luontobongailua ja rauhaa.

Lupaan, että koostan tuleviin bloggauksiini joitakin poimintoja viime vuosien ajalta. Jatkan nyt myös rentoon tahtiin uusien taide-, design- ja antiikkiajatusten pyörittelyä.

Kun tuo luontobongailu tuli mainittua niin aloitetaan luonto-aiheisella arvoituksella. Tämä on loppukesän löytö kotimetsästä. Nökötti siellä kelopuuhun kiinnittyneenä. Pinta pisaroilla, ei mitään tahmeaa tai limaista, vaan pikemminkin vettä. Mikä tämä on?

ps. Minä en tiedä!