En kasvanut ohi. Kasvoin kohti, kuljin ajassa askeleen taaksepäin, ja taidesilmäni löysi kasarin, jonka luulin jo jättäneeni taakse. No, mukanahan se oli kulkenut, kenties koko ajan. Se kummitteli jossakin muistin syövereissä. Kyseli tuon tuostakin: ”Muistatko vielä?”
Muistinhan minä ja ihmettelin, miksi silloin en saanut kosketusta Paul Osipowin taiteeseen. Miksi Juhana Blomstedtin maalaukset jäivät etäisiksi? Tor Arnen teokset kyllä kiinnostivat ja Carolus Enckellin taide kiehtoi. Ehkä nuo mieleeni jääneet kuvat vaativat uudelleen avautuakseen vain etäisyyttä. Ehkä ne tarvitsivat kypsyäkseen aikaa. Sillä kun Annmari’s Nordic Auctions järjesti toukokuussa 2023 huutokaupan ”Modern Finnish Art & Design”, seisahduin, havahduin ja vaikutuin. Myytävänä oli maalauksia RAY:n . (Raha-automaattiyhdistyksen) kokoelmasta. Muutama niistä naulitsi minut sanattomaksi, hurmioituneeksi, lumotuksi.
Katsoin Paul Osipowin siveltimen kosketusta, maalausjälkeä, kankaalla kelluvaa ja ilmassa väreilevää väriä, sommittelun ja viivan neroutta. Miksi olen katsonut niin usein niin kauas, ihaillut uudelleen ja uudelleen Mark Rothkoa? Tietysti siksi, että hän on loistava! Mutta niin oli nyt minun silmissäni tämäkin, yksi Tampereella myydyistä Paul Osipowin maalauksista. Voiko mikään olla enemmän oikeassa paikassa, oikealla hetkellä, oikean mittainen ja oikean suuntainen kuin tuo diagonaaliviiva. Voiko väri leijua ja elää ja muuntua kuin ilmestys silmieni edessä?
Värintaju vakuuttaa myös Juhana Blomstedtin maalauksessa. Muodoilla on nyt selvästi piirtyvät rajat, mutta ääriviivat eivät synny viivasta. Ne syntyvät värien välille rinnakkuuksista, kohtaamisista, vuorovaikutuksesta. Suorakaiteet asettuvat päällekkäin ja peräkkäin. Ne menevät poispäin minusta ja astuvat kohti minua. Pieni suorakaide punaista saa keltaisen ja vihreän kisaamaan keskenään: kuka on ensin ja kuka sen jälkeen, kuka on edellä ja kuka on takana. Maalattu ”L-palkki” kutkuttaa näköhavaintoani. Näen sen ensin kaksiulotteisena pintana, sitten se hahmottuu edessäni tilallisena elementtinä, tyhjänä, tilana, tyhjyytenä. Eleettömästä tuleekin hallitseva, kun ”L” ohjaa katsetta ja kokemusta, johdattaa visuaalisesta elämyksestä fyysiseen kokemukseen. Labyrinttiin? Mykenen porteille? Agamemnonin valtakuntaan? Tuo yksinkertainen L-palkki jälleen! Anonyymi, eleetön mutta tehokas kuin Robert MorrisinL-Beams.
Voisin katsella näitä kahta maalausta rinnakkain kauan ja yhä uudelleen, loputtomiin. Mitä enemmän näitä katson, sitä syvemmälle näen sisälle itseeni. Olenko ainoa lumoutunut? Hämmästyisitkö sinä, jos Paul Osipow, Juhana Blomstedt, Carolus Enckell ja Tor Arne ottaisivat paikkansa 1980-luvun taiteen jälkimarkkinoiden korkeimmalla huipulla?
Viimeisen vuoden aikana tamperelainen Annmaris ja pariisilainen PIASA ovat tehneet Paavo Tynellille saman, minkä ranskalaisen Petit Palais’n ja suomalaisen Ateneumin yhteistyönäyttely teki Albert Edelfeltille. Suomalaiset ovat nostaneet omat mestarinsa ylös ja katseiden valokeilaan. Pariisista kuuluu ihastuneita huudahduksia: ”C’est magnifique! C’est incroyable!”
Me puhumme mielellämme ”maailmalla” mainetta saavuttaneista suomalaisista taiteilijoista. Syntyy helposti harha, että 1800-1900-lukujen vaihteessa ulkomailla menestyneet taiteilijamme ovat säilyneet siellä tasaisen tunnettuina tähän päivään saakka tai että huutokaupoissa huippuhintoja saavuttavat muotoilijat ovat kysyttyjä nimenomaan suomalaisuutensa takia.
Kyllä, Paavo Tynellin valaisimia myytiin 1950-luvulla New Yorkin Finlandia Housessa ja ne löysivät tiensä huippusisustuksiin Yhdysvalloissa. Tämä ei silti takaa, että Tynellin messinkivalaisimia ihaileva amerikkalainen miettisi nykyhuutokaupan sivuja selatessaan muuta kuin vaikuttavaa muotoilua, upeita yksityiskohtia ja hienoa materiaalin käyttöä. Jos hän ei satu olemaan design-entusiasti, hän ei todennäköisesti mieti suunnittelijan kotimaata. Huippudesign on huippudesignia ja joukosta erottuvat mestariteokset ovat erottuvia mestariteoksia olivatpa ne mistä päin maailmaa tahansa. Tekijän nimi on tärkeä tietää, mutta hänen kotimaansa ei ole ratkaiseva asia. Sisustuslehdessä julkaistu kuva tai valinta tunnetun sisustusarkkitehdin suunnittelemaan interiööriin on suurempi meritti. Skandinaavisuus voi olla plussaa, mutta lopulta Suomi on vain yksi pohjoismaa muiden joukossa.
Kyllä, Albert Edelfelt oli omana aikanaan kuuluisin ja kansainvälisillä areenoilla ylivoimaisesti näkyvin suomalainen taiteilija – nykytermein influensseri, vaikuttaja. Hän teki pitkän uran Pariisissa. Hänen maalauksiaan oli esillä arvostetuimmissa taidenäyttelyissä, ja niitä ostivat ja tilasivat niin Ranskan valtio kuin yksityiset ulkomaiset keräilijät. Tämä ei kuitenkaan takaa, että ranskalaisiin koulukirjoihin painetun Louis Pasteurin muotokuvan tekijäksi tiedettäisiin Albert Edelfelt saatikka että se mainittaisiin suomalaisen taiteilijan työksi. Olennaista on tunnistaa Ranskan oma ylpeys, Pasteur, joka kehitti rokotteen vesikauhuun.
Olisi kotisokeutta ajatella, että suomalaisen taiteen ja muotoilun maine kantaisi vuosisadalta toiselle ja voisimme rakentaa maineen juhlapöydän yhä uudelleen vanhojen eväiden varaan. Ei, meidän taiteilijamme ja muotoilijamme eivät ole automaattisesti tunnettuja eivätkä näyttelykävijät ryntää sankoin joukoin museon kirjapuotiin tai nettiin hakemaan näkemästään lisää tietoa. Tieto täytyy viedä ja jakaa – ja se on meidän tehtävämme.
Ateneumin taidemuseon tuottama Albert Edelfelt -näyttely Petit Palais’ssa oli Edelfeltin ensimmäinen yksityisnäyttely Pariisissa. Vihdoin vuonna 2022 suomalaistaiteilija, joka kuoli vuonna 1905, esiteltiin ranskalaiselle yleisölle, käytännössä toisessa kotimaassaan! Hän sai nimen ja kasvot. Hänen elämäntarinansa kerrottiin. Hänen maailmansa avautui nähtäväksi. Ehkä jotkut taiteen ystävät lähtivät hänen jalanjäljissään Porvooseen. Ehkä ensi kesänä tulee lisää muitakin, jotka saivat kuulla, että täällä voi edelleen kokea taiteilijan autenttisen työskentely-ympäristön ja astua Edelfeltin jalanjäljissä hänen pieneen ateljeehensa ja Haikkoonlahden rantaan. (Katso ja tutustu, tervetuloa! https://www.albertedelfeltinateljee.fi)
Paavo Tynellille ja monille muille suomalaisille muotoilijoille pariisilaisen PIASAn ja tamperelaisen Annmaris Nordic Auctions huutokauppatalojen yhteistyö on tehnyt saman kuin Petit Palais ja Ateneum tekivät Albert Edelfeltille. Piasa ja Annmaris ovat vieneet suomalaisten designereiden tuotantoa nähtäville Pariisiin. Elämän ja esineiden tarinoita on kirjoitettu huutokauppaluetteloon. Mukaan on liitetty valokuvia ja dokumentteja autenttisista interiööreistä ja arkkitehtuurikohteista. Tynell ei ole enää vain se taiturimainen, muiden vertaistensa joukosta erottuva muotoilijalahjakkuus. Hänellä on kasvot ja kotimaa – ja ne ovat suomalaiset.
Voiko enempää kulttuurityötä Suomen tunnetuksi tekemisen eteen vaatia? Kyllä voi, mutta nyt en lastaa lisää odotuksia Kansallisgalleriamme Ateneumin ja sen johtajan Marja Sakarin tai huutokauppatalo Annmaris’in ja sitä luotsaavan Takalan perheen harteille. On aika heittää pallo kaikille Suomen kaupungeille, museoille ja kulttuurin parissa toimiville. Teille, jotka ihailette meidän taiteilijoitamme. Teille, jotka järjestätte paikkakuntanne omien taiteilijoiden ja muotoilijoiden näyttelyitä. Suomessa syntyneiden taiteilijoiden lisäksi meillä on monia muualta tänne tulleita taitajia, joiden kotimaassa ei havahduta heidän saavutuksiinsa kaukana pohjoisessa Suomessa, jos me emme kerro hallussamme olevista aarteista.
Jos pitäisimme ääntä niin, että se kuuluu Ruotsiin saakka, tulisivatko ruotsalaiset taiteen ystävät katsomaan, mitä Louis Sparre teki ja saavutti Suomen-vuosinaan? Jos lataisimme puffia nettiin ja someen ranskaksi ja englanniksi, matkustaisivatko belgialaiset ja englantilaiset maalaustaiteen ja keramiikan ystävät katsomaan, mitä heidän arvostettu modernistinsa A.W. Finch sai aikaan Suomessa, pienessä Porvoon kaupungissa kaukana meren takana? Ehkei väkeä saapuisi jonottamaan museoidemme oville sankoin joukoin, mutta jokainen vieras olisi tervetullut ja veisi mukanaan sanan ”Suomi”.
Huutokauppojen kärjessä komeilevat vuodesta toiseen samat nimet: Schjerfbeck, Edelfelt, Gallen-Kallela. Muotoilun puolella kärkinimet ovat Aalto ja Tynell. Kiinnostavaa on, että tieto tekijästä, kuva kasvoista, pieni pala elämäkertaa ja välähdys autenttisista ympäristöistä näyttävät nostavan kiinnostuksen, kysynnän ja hinnat uudelle tasolle. Loppupeleissä olennaista ei kuitenkaan ole se, mitä taideteoksista ja designista maksetaan vaan se, että ne saavat historian, niiden tekijä saa kasvot ja että tarinat kerrotaan ja jaetaan.
Jos haluamme tasoittaa tietä tulevaisuuden suomalaisille taiteilijoille, muotoilijoille ja menestystarinoille, meidän on itse tehtävä itsemme näkyväksi ja levitettävä tarinamme jaettaviksi. Se on paras lahja, jonka voimme antaa seuraaville sukupolville.
Paavo Tynell, kattovalaisin, koristeena vihreät lehdet ”neulaset”, puiset pallot ”kävyt” ja messinkikoristeet ”kukinnot”. Myyty 188.500,- €, Finnish Design Piasa X Annmaris
ARTease 