Kannatti käydä Huutokauppa Helanderin näytössä. Aluksi vietin antoisan juttutuokion kiinalaisen antiikin keräilijän kanssa. Taas opin lisää uusia asioita pienistä, tärkeistä yksityiskohdista, joista esineen ikää ja aitoutta voi tarkastella. Kiitos kaikille paikalla olijoille, keräilijälle, hänen vaimolleen, muille kuulijoille ja hyviä kysymyksiä esittäneelle Kavalkadi-lehden toimittajalle.

Jälleen kerran huomasin myös sen, kuinka tärkeää on katsoa esineitä omin silmin ja kokeilla omin käsin. Kiinalaisten esineiden kohdalle oli varattu oikeaoppisesti käyttöön puuvillahanskat. Vastapestyistäkin käsistä kertyy väistämättä rasva-, hiki-, lika- ja pölyjäämiä, joita arvoesineitä käsiteltäessä pitää välttää. Ne vaikuttavat huokoisten keramiikkaesineiden ja lasitteen pintaan ja saattavat muuttaa sitä, kerryttää pintaan salakavalasti läikkiä, sormenjäkiä, ei-toivottua kiiltoa ja muuttaa esim. mattapintaisen veistoksen väriä, kuluttaa pois alkuperäistä väriä ja patinaa jne.

Ensimmäinen ahaa-elämys omin silmin näkemisessä oli oheisessa kuvassa näkyvä lystikäs sammakkovati. Voisitko kuvan perusteella päätellä, että se on aivan ohutta keramiikkaa?

Ilman kurkistusta esineiden pohjaan en olisi myöskään voinut aavistaa, että kuvassa vaalean laventelinsävyisenä erottuvien Arabian ”Pikapala” -kupin ja vadin leimassa on vuosiluku 1960. Tuotannon kun mainitaan kaikissa lähteissä alkaneen vasta vuonna 1964. Kupin pohjana oleva Kaj Franckin Teema-mallihan (malli BA) on jo vuodelta 1952 ja vatikin sen alle on suunniteltu 1960, joten vuosi 1960 on aivan mahdollinen. Ehkä joitakin kappaleita tai jotakin väriä valmistettiin jo 1960? Onkohan tämä väri tavallista harvinaisempi? Hieman Raija Uosikkisen Riikikukko-koristeesta poikkeava pyöräkoriste on Gunvor Olin-Grönqvistin käsialaa. Arabian sivuilla mainitaan nimi ”Katie” – voisiko se olla koristeen lempinimi? Tässä siis toinen aina kannattaa katsoa -elämys.

Kolmas aina kannattaa katsoa -hetki koitti Eero Järnefeltin Tuusulan Waseniuksen talon liesi -aiheisen työn ääressä. Luettelossa mainittu monotyp. on kirjoitettu lyijykynällä kuvakentän alle vasemmalle ja signeeraus vastaavasti oikealle. Eli työ on kuin onkin monotypia, mikä tarkoittaa hieman enemmän kuin ”tavallinen” värillinen pehmeäpohjasyövytys. Kyse on siis vieläkin harvinaisemmasta teoksesta kuin ennakkoon odotin – monotypia on näet yksivedos, painolaatalla tehty uniikkiteos!

(Lopputulos oli seuraava: kivikulho, pronssinen uurnapari ja celadon-lasitteinen teekannu jäivät myymättä, sammakkovati 320 €, Pikapala-kupit ja vadit 200 €, Järnefeltin monotypia 850 €)