Avainsana-arkisto: näyttelyt

Neuvosto-POP

Mihail Zautrennikov Ankkafarmolla 1965 Tretjakovin galleria IMG_1061
Kaikille Ville Haapasalon Venäjän-seikkailuja seuranneille suosittelen lämpimästi tutustumista itänaapurimme valtaviin alueellisiin nyansseihin ja kulttuurien kirjoon myös neuvostotaiteen näkökulmasta. Samalla eteen voi avautua jopa uusi kiinnostava taiteenkeräilyn kohde.
Venäjän lähimenneisyys eli kommunistisen Neuvostoliiton aika ei ole vain harmaata työläiselämää ja nuhjaantuneita nurkkia. Se on myös inhimillistä halua nauttia elämästä olosuhteista huolimatta. Se on värikkäitä ja ilmeikkäitä kertomuksia arjesta. Se on huumoria ja elämä, tsaijua ja kesäpäiviä.
Minulle oli yllätys, kuinka paljon ympäri laajaa maata lähetetyt neuvostotaiteilijat ovat kuvanneet pohjoisia seutuja ja elämäntapaa, esimerkiksi saamelaisten ja suomensukuisten kansojen elinalueita. Vastaavaa en ole suomalaisessa 1960-1970-lukujen taiteessa tavannut.
IMG_1056 IMG_1063
Didrichsenin taidemuseon neuvostotaiteen näyttelyssä duunarit kessuttelevat ja uiskentelevat. Työläisnaisia ei ole peitetty telttakolttuihin vaan tekstiilitehtaan kutojia ikuistavan taiteilijan katse harhailee pakaroita hivelevissä lyhyissä mekonhelmoissa. Huivipäiset Komsomol-tytöt taittavat matkaa Baikal-Amur –radan työmaalle traktorin peräkärryssä tervehtien katsojaa elkein, jotka tuovat iloisesti mieleen (Suomen) saamelaisen Suohpanterror-ryhmän Suohpangiehta -teoksen elekielen.
Valta kuin valta, se ei elämää nujerra!
IMG_1075 IMG_1074

  • Kuvat:
  • Mihail Zautrennikov, Ankkafarmilla, 1965
  • Vjatseslav Zemerikin, Raiviolle, 1976
  • Vitali Mjagkov, Kutojattaret, 1975
  • Aleksei Kaduskin, Hitsarit, 1964
  • Sergei Yakobchuk, Saamelaisnaiset, 1977
  • Aleksender Deineka, Hyvä aamu, 1959-1960

Nämä ja muita maalauksia  Arafjevin kokoelmista näyttelyssä ”Olipa kerran neuvostotaide”. Didrichsenin taidemuseo, 15.5.2016 saakka, http://www.didrichsenmuseum.fi/etusivu/

IMG_0967

  • Detalji Suohpanterror-taiteilijaryhmän teoksesta Kiasman näyttelyssä Eri mieltä – nykytaiteen toisinajattelijoita 2015. Eläköön Sámeeana! Kauan eläköön Saamenmaa!

* Kuvat: kirjoittaja; Mihail Zautrennikovin maalauksen kuva Didrichsenin taidemuseon lehdistömateriaali

Aistien Venetsia

IMG_0993
Espanjalaissyntyinen Mariano y Fortuny Madrazo (Mariano Fortuny 1871–1949) on yksi kiehtovimpia 1900-luvun alun muotisuunnittelijoita ja lisäksi loistava valokuvaaja. Venetsian ystäville hänen valokuvansa ovat lumoavaa nostalgia. Naisen olemuksen ikuistajana hän on herkkä, esteettinen ja sensuelli. Fortunyn läpimurto muodin alalla oli Knossos-huivi (1906). Maailmanmaineeseen noussut Delfoi-leninki (1907) teki häestä aistillisten liikettä kauniisti myötäilevien ja vartaloa aistillisesti esiintuovien pliseerausten mestarin. Yleisön edessä työtään tekevät julkisuuden hahmot, kuten näyttelijättäret ja tanssijat ihastuivat, heidän joukossaan Sarah Bernhardt ja Isadora Duncan.

Teatteri on Fortunylle kokonaistaideteos, kollektiivinen prosessi. Skenografian alalla hän kehitti teatterivalaistusta ja Hallwylin museon näyttelyn yksi clue onkin “venetsialainen” valaistus. Toinen juju on pukuasetelmien taustana käytetyt mestarin itsensä ottamat valokuvat. Kolmas tehokeino on ihmisvartalon hahmoisten mallinukkien päättömyys. Se saa huoneet muuttumaan salaperäisiksi, kuin venetsiaisten naamiaisten miljööksi. Nykyisiin kelmeänkirkkaisiin sähkövaloihin verrattuna dekadentti hämärä on viettelevä elämys. Näissä huoneissa voisi tapahtua mitä tahansa romanssista mustasukkaisuusdraamaan, kiihkeistä salaisista kohtaamisista murhaan.
IMG_0992 IMG_0991
Maestro, Fortuny itse asui vaimonsa Henrietten kanssa Venetsiassa 1300-luvulla rakennetussa palatsissa. He molemmat olivat kiinnostuneita tekstiilisuunnittelusta. Tekniikka ja käsityö olivat Fortunyn osaamisen kulmakiviä, intohimo antiikin ajan, keskiajan ja itämaisten kulttuurien tekstiileihin oli sen suola. Henriette auttoi puolisoaan luomaan tavallisuudesta poikkeavia pigmenttejä ja värisävyjä sekä kehittämään omaleimaisia painotekniikoita silkki- ja samettikankaita varten.

Jos muoti tai vaatesuunnittelu ovat intohimosi ja olet Tukholmassa ennen 10. tammikuuta 2016, Hallwylin museossa avoinna oleva näyttely on ehdottomasti käynnin arvoinen.
Hallwylin palatsihan aivan liki NK-tavarataloa, Biblioteksgatanin ja Sturegallerianin putiikkeja, joten näyttelytauko on mitä parhain vaihtoehto inspiroitua muotiostosten lomassa.
IMG_0995 IMG_0996

Sarpaneva, lasista taidetta

Timo Sarpaneva 1951 Hiidenkirnu-sarjaa kuvaaja Timo Syrjänen Timo Sarpaneva 1990 Venini-esineitä kuvaaja Timo Syrjänen Timo Sarpaneva 1952 Lansetti kuvaaja Timo Syrjänen
Timo Sarpanevan taidetta lasista Suomen lasimuseossa 29.5.-31.12.2015.

Timo Sarpanevan esineistä kirjoittaessani olen toistuvasti miettinyt, käyttäisinkö sanaa taidelasi, lasiveistos, malja vai maljakko. Vaikka osalla esineistä on selvä funktio eli niitä voi käyttää maljana, kulhona tai maljakkona, taidelasi tai lasiveistos tuntuvat useimpien kohdalla paremmalta. Sarpaneva muutti lasin taiteeksi. Hänen muotoilunsa on veistoksellista, vapaata. Hän tutkii materiaaliaan ja luo teoksensa symbioosissa sen kanssa. Sarpaneva elää ja hengittää lasia. Hiiidennyrkissä (kuva vasemmalla) muoto on orgaaninen. Lansetin (kuva oikealla) muotoon sisältyy sensuellia antropometriaa. Yhteistyössä Pino Signoretton kanssa Muranossa valmistuneet lasiveistokset kantavat paljon kertovia nimiään ylväinä yksilöinä. Sarpanevan lahjakkuuden ja luomisvoiman laajuus ulottuu käytännölliseen i-sarjaan, jonka koskettamiseen ja katselemiseen en koskaan väsy. Ihailen hänen taitoaan luoda merkityksellisiä esineitä niin ihmisten arkeen kuin esteettisiin tarpeisiin.

Viime viikkoina olen perehtynyt Sarpanevaan teräksen ja keramiikan muotoilijana. Haaveissani siintävät Opa Oy:n pinottava kulhosarja, päällekkäin aseteltavat tee- ja vesipannu sekä Rosenthalin kolmen pinottavan kulhon setti, retro-oranssina keramiikkana tietenkin. Etsintämatkalla on hyvää aikaa perehtyä Suomen Lasimuseon näyttelyyn, jossa on tilaisuus nähdä myös suomalaisten ostajien suotta vieroksumia, Sarpanevan Veninille suunnittelemia esineitä.

Taiteen vapaus tarvitsee mesenaatteja, joille taiteellinen työ on arvo sinänsä. Keräily vaatii paitsi resursseja, myös aikaa, näkemystä, opiskelua, paneutumista ja aitoa kestävää kiinnostusta. Monelle on vaivattomampaa marssia kauppaan ja ostaa möhkäleauto tai muskelivene. Liikemies Kyösti Kakkonen on tehnyt toisin ottamalla elämäntyökseen suomalaisen designin vaalimisen ja tallentamisen. Tässä näyttelyssä kohtaamme sekä taiteilija Timo Sarpanevan että taiteen tallentajan, säilyttäjän ja vaalijan Kyösti Kakkosen. Molemmat ovat omalla tavallaan läsnä ja osoittavat työllään taidon ja tahdon arvon.

Onnittelut Kyösti Kakkoselle myös tuoreen avioliiton johdosta. Elämä esineiden parissa on mukavaa, mutta ihaninta meille kaikille on saada rakastaa ja jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa.

(Kuvat: Suomen lasimuseon lehdistömateriaali: Hiidenkirnu-sarja, 1951; Venini-karahveja 1990; Lansetti 1952)

Kiehtovaa Wirkkalaa

_TS03889 Camping__TS03440
Tapio Wirkkalan posliinia ja lasia Rosenthalin tehtaan ajalta esitellään vihdoinkin kattavasti ja upeasti 
Suomen lasimuseossa 12.6.–31.12.2015.

Muotoilumme keulakuvan Tapio Wirkkalan Rosenthalille suunnittelemat ja tehtaalla valmistetut esineet ovat pysyneet harmillisen syrjässä suomalaisen design-buumin keskellä. Kenties syynä on ollut, että kotimaiset designmarkkinat ovat keskittyneet suomalaisiin valmistajiin, ja vain suppea asianharrastajien joukko on jaksanut etsiä tietoa Wirkkalan roolista eurooppalaisen muotoilun parissa. Wirkkalan 30-vuotinen yhteistyö Rosenthalin kanssa tuotti muotoilultaan rohkeaa, mannermaista ja kokeilevaa posliinia, lasia ja metallia. Esineitä voi hyvällä syyllä kutsua Rosenthalin jännittävimmiksi tuotteiksi.

Tapio Wirkkala on suomalainen maailmankansalainen, kansainvälinen muotoilijasuuruus, joka oli niin Lapissa, Italian Muranossa kuin Selbissä, Baijerissa, yhdessä Saksan posliiniteollisuuden keskuksista. 1950-luvulla sekä Wirkkala että Rosenthal nousivat kansainväliseen maineeseen hyvän muotoilun takuuniminä. Kun Rosenthal-osakeyhtiö otti 1961 käyttöön Rosenthal Studio-Linie -tuotemerkin, sen keulakuvia olivat  Tapio Wirkkalan posliiniset maljakot, kulhot, savukesetit, valaisimet ja hotelliastiastot, lasista, aterimista ja posliiniastiastoista puhumattakaan. Suomen lasimuseon näyttelyssä on esillä myös koriste-esineitä ja palkittu muovinen ”Helsinki”-retkiastiasto. Muistakaa painaa mieleen myös koristeaiheet, joita Rut Bryk suunnitteli puolisonsa Tapio Wirkkalan Rosenthal-astiastoihin.

(Kuvat: Suomen lasimuseon lehdistömateriaali: Maljakko, verholasi, 2512, 1963 Rosenthal Studio-Linie, Ambergin lasitehdas & Muovinen retkiastiasto ”Helsinki”, jolla Tapio Wirkkala voitti v. 1963 BASF:in kilpailun)

Suu messingillä Mäntässä

Uusi Serlachius-museo oli arkkitehtoninen elämys. Muoto. Materiaali. Valo. WOW! Sisältönä näyttelyt, jotka luotsaavat lähimenneisyyttä, herättävät ajatuksia, ottavat kantaa, yllättävät, kätkeytyvät, löytyvät, kohtaavat, koskettavat, avartavat menneisyyttä, kiikaroivat tulevaisuuteen. Taidepaikkakuntien listalla Mänttä yltää kirkkaasti kärkipäähän. Puitteet uuteen ovat nyt valmiina. Jokainen yksityiskohta on harkittu ja viimeistelty, mitään ei ole jätetty kesken tai tehty sinnepäin. Tämä on valmis ja vaikuttava paketti. Viimeistä piirtoa myöten. Avajaiskesä vakuutti, tulevat kesät kutkuttavat. Tänne täytyy palata. Ars longa. Viva la Vida!IMG_0337 IMG_0327 IMG_0331IMG_1965 IMG_1979  IMG_1964 IMG_1948IMG_1992IMG_0344 IMG_1985IMG_1996 IMG_0351   

Kylmiä väreitä Salmelan lämmössä

Taidekeskus Salmela Mäntyharjulla avasi 25-vuotisjuhlanäyttelynsä lauantaina 7.6. Sää suosi jälleen kerran avajaisjuhlallisuuksien yleisöä. Sade alkoi vasta klo 18, kun kaikki näyttelyteokset oli katsottu, flyygelibuffet viineineen nautittu ja oli aika lähteä kotimatkalle.

Avajaiskonsertti sai minut kyyneliin. Ihoni se nostatti helteisessä lämmössä kananlihalle. Kaartin soittokunta esitti kapellimestari Elias Seppälän johdolla kaksi suurta suosikkiani. Jean Sibeliuksen Valse Triste soi kuin tussipiirustuksen siveltimenvedot. Se avaa mieleeni kuvia, jotka vaihtelevat alakulosta riemuun, kaipauksesta iloon ja melankoliasta toivoon. Modest Musogorskyn Näyttelykuvia on kuin ikkuna taiteen historiaan. Se on täynnä tarinoita ja huumoria, kuin nerokkaan taidekriitikon tekstiä sävelin kirjoitettuna. Musogorskyn mestariteosta kuulee esitettävän suht’ harvoin, siksikin kokemus oli unohtumaton. Sävelten kosketus sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää.
Basso Mika Kares lauloi Sarastron aarian Mozartin oopperasta Taikalhuilu, Ruhtinas Greminin aarian oopperasta Jevgeni Onegin ja Filipin monologin oopperasta Don Carlos. Minä olen bassoäänten ihailija. Kareksella on upeasti soiva ääni, jota odottaa loistava tulevaisuuus.  IMG_0303
Tässä kuvassa kesänäyttelyn taiteilijoista esittäytyy Eero Hiironen, joka on tuonut teräksisen veden rinnalle kallion ja pronssinkultaisen valovirran. Sävy on silmissäni merellisempi kuin hopeanteräksisissä järveen assosioituvissa teoksissa.
Hiirosen lisäksi viivähdin hyvän tovin Tero Laaksosen maalausten äärellä. Aistillinen punainen, muistumat antiikin klassisesta kulttuurista ja avaruudellinen ikuinen sininen ovat minulle kuin koko taidehistorian vertauskuva: kulttuurimme ja taiteemme kivijalka, taiteen aistillinen voima ja järjen tallentama tieto aistein ja tuntein koettuna. Muun muassa tästä syystä Laaksosen teokset ovat suosikkejani.
IMG_0304
Muistonäyttelyn taiteilijoista kuvissa näkyvät myös Kimmo Kaivanto ja Esko Tirronen. Molemmat ovat tämä hetken taidemarkkinoilla kiinnostavia nimiä. Kaivannon arvostus on vahva ja yhä nousussa. Uskon, että myös fotorealismin kotimainen kärkinimi Tirronen löytää tiensä modernin taiteen kasvavan ystäväjoukon sydämiin.
Lisäksi päärakennuksessa ja veistospuistossa on esillä Ukri Merikannon veistoksia Juhana Blomstedtin teoksia sekä vaikuttava kokonaisuus Nina Ternon veistoksia ja tussipiirroksia.
IMG_0305
Kesän nuorista taiteilijoista omiksi suosikeikseni nousivat Kia Taegen ja Pia Kousa. Kia on valo! Pian avaa ja tulkitsee uudella tavalla hollantilaisten 1600-luvun kukka-asetelmien monikerroksista maailmaa, illuusioineen ja symboleineen. Tuoreen kuvamaailman avasi eteeni Antti Huovinen avaruus- ja 3-D maalauksillaan.
Jo viime kesänä mieleeni jääneiden Netta Tiitisen ja Jussi TwoSevenin etenemistä seuraan edelleen tarkoin silmin. Tiitinen on nyt työskennellyt aiempien maalaus-esinekoosteiden sijasta maalaus-kollaasi tekniikalla eli maalausta sekä lehtileikkeitä, kirjansivuja ja valokuvia yhdistäen. Jussi TwoSevenin väriasteikko on säilynyt tuttuna kuivan/märän asfaltin harmaana-mustana-hopeanharmaana. Uusissa töissään hän oli kääntänyt katsettaan kaupungista luontoon. Fokuksessa olivat eläimet, jotka tulevat suurine kasvoineen ja silmineen lähelle ja yhäkin lähemmäs katsojaa. Osuma on minun kannaltani täydellisesti ajoitettu – olen näet vihdoin jättänyt jäähyväiset kaupunkiviidakolle. 30 vuotta asfalttia on vaihtunut linnunlauluun, merituuleen ja vehreyteen.
IMG_0306
Uudella puistonäyttämöllä kantaesitetyssä Salmelan juhlafanfaarissa kuulin häivähdyksen häämarssia ja Nälkämaan laulua, joka sekin saa minut juuriltani kainuulaisen liikuttumaan. Avajaispuheen piti puolustusvoimain komentaja Ari Puheloinen. Yllätyshuipennuksena oli tasavallan presidentti Sauli Niinistön Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkalalle myöntämä konsulin arvo.
Kunnianositus meni mielestäni oikealle henkilölle. Nuorten taiteilijoiden työskentelyedellytykset, huolellisesti vaalittu ja hoidettu perinnemiljöö, taidekeskuksen työllistävä vaikutus Mäntyharjun kokoisen paikkakunnan mittakaavassa sekä toiminnan määrätietoinen jatkuvuus eivät ole itsestäänselvyyksiä eivätkä ne valitettavasti ole olleet kaikkien kesätapahtumanjärjestäjien parhaita puolia.

Tuomas Hoikkalan värikäs ja näkyvä persoona avaa näkyvyttä myös Salmelan suojissa työskenteleville nuorille taiteilijoille. Viipurin residenssistä ja vähitellen Kouvolaan laajenevasta toiminnasta puhumattakaan.
On positiivista, että kesäkotimaa tarjoaa paikan, joka tuottaa iloa, työtilaisuuksia, toimeentuloa ja hyvänolon kohtaamisia. Tasavertainen lämminsydämisyys ja avoin syli on tärkeä niin taiteen suurkuluttajille kuin ”taiteen ummikoille”. Salmelaan voi tulla viihtymään, nauttimaan ja kokemaan asioita, joiden minä uskon pitkällä aikavälillä madaltavan kynnystä taideyleisön ja nuorten taiteilijoiden välillä. Taide-elämykset antavat meille luovaa pääomaa, ja taiteen tulevaisuudelle täytyy antaa maaperää kasvaa. Minä liputan nuorten taiteilijoiden puolesta, kokeneiden mestareiden työtä ja esikuvaa arvostaen.

Kaipasitpa sinä sitten musiikkia, taidetta tai ainoastaan hyvää kesäruokaa ja lasillisen olutta pittoreskissa paikassa, kaarra 7.6.-10.8. Mäntyharjun kautta. Vaikka et olisi koskaan käynyt taidenäyttelyssä, täällä ei ole syytä jännittää.