Hagelstam & Co hehkutti toukokuun kuukausihuutokaupan jälkeen militarian menestystä, eikä suotta. Myytävänä oli harvinaisuuksia ja lopputulos oli huutokauppatalon kannalta mitä mainioin. Mutta oliko osa hurjista hinnannousuista pelkkää silmänlumetta?

Lähtöhinnan ja loppuhinnan huima ero nosti ajatuksen esiin useankin kohteen kohdalla. Vai oliko todellakin niin, etteivät huutokauppatalon taidot riittäneet arvaamaan piilukkokiväärin hintaa edes sinne päin (lähtöhinta 300 €, loppuhinta 7.600 €)? Jos sama ase olisi viety alan erikoishuutokauppaan, olisiko lähtöhinta vastannut paremmin esineen myyntihintaa? Tai olisiko siitä osattu kertoa luetttelossa muutakin kuin ”Piilukkokivääri, korjauksia, pituus 78 cm”. Yhtään sen vakuuttavampi ei aseharrastajan silmin ollut kohde nro 4214. Siitä annetut tiedot kuuluivat lyhykäisyydessään ”pistin ja puukkoja, 2 kpl”. Lähtöhinta 100 € näytti heti kalkkiviivoilla kuin arpanopalla heitetyltä. Ei siis ihme, että lopputulos 2.600 € oli ”ennätys” . Kukapa olisi voinut arvata! Paitsi kenties militariaan perehtyneet harrastajat?

Hamassa menneisyydessä huutokauppatalojen ammattitaidon ja asiantuntemuksen mitta oli kyky asettaa lähtöhinnat realistiselle tasolle. Maine sai kolauksen yhtä lailla ronskista ylihinnoittelusta ja alaspäin valuvista lopputuloksista kuin rajusti alakanttiin asetetuista lähtöhinnoista. Huutokauppayleisö, varsinkin sen kokeneimmat konkarit, puhuivat ja puhisivat ”Ruotsin mallista”. Se tarkoitti muutamien ruotsalaisten huutokauppatalojen omaksumaa tapaa asettaa lähtöhinnat niin alas, että jättimäisistä nousuista saatiin raflaavia otsikoita ja ala näytti ulospäin todellista kuumemmalta. Myyjätkin hyrisivät tyytyväisinä, kunnes tajusivat allekirjoituksellaan hyväksyneensä sen, että kysynnän flopatessa samainen ennätyskohde olisi voitu myydä alihinnalla.
 
Hagelstam & Co:n militariamenestyksessä ”Ruotsin mallia” edusti komeasti esimerkiksi Mannerheimin omistuskirjoituksella (v. 1920) varustettu valokuva (kuva oikealla). Mannerheim ei tuohon aikaan ollut aktiivinen sotilasuralla tai politiikassa, mutta vuosi on jäänyt historiaan häntä vastaan suunnatusta murhayrityksestä Tampereella 4.4.1920. Mannerheim-keräilijöiden ja entusiastien lisäksi tämän tietävät myös ne, jotka ovat lukeneet vuonna 2008 ilmestyneen Jari Tervon Troikan. Monet ovat saattaneet huomata senkin, että Mannerheimin omakätisellä allekirjoituksella varustettuja valokuvia on tavattu myydä huutokaupoissa 300-600 € hintoihin. Siihen nähden Hagelstam & Co:n asettama lähtöhinta 50 € oli kaukana realismista, ja sai minut jopa huolestumaan myyjän asemasta. Myyjähän oli joko realisointiprosessin varmistaakseen tai tietämättömyyttään valmis myymään kohteen 50 eurolla miinus kulut. Käteen olisi silloin jäänyt tuskin neljääkymmentä euroa. Onni oli kuitenkin myötä ja loppuhinta 800 € vastasi käypää hintatasoa. Saman todellisen hintatason saavutti esimerkiksi Huutokauppa Helander viime syyskuussa Mannerheimin vuonna 1946 allekirjoittamasta valokuvasta ja postisähkekirjeestä (niiden loppuhinta oli 650 € eli huutomaksuineen 780 €, kuva vasemmalla).

Ennätystehtailu vaikutti valitettavasti silmänlumeelta myös silloin, kun myyntivuoroon tuli saksalainen Waffen-SS upseerin vyö solkineen. Vaikka huutokauppahuone alleviivaa netin merkitystä modernissa kaupankäynnissä, 250 euron arvoiseksi arvioituun kohteeseen ei ollut satsattu ekstrakuluja yhtä nettikuvaa enempää. Luultavasti kuntoraporttia pyytäneet ostajakandidaatit saivat sentään muutaman detaljikuvan? Ainakin esineestään tietoinen omistaja olisi niitä osannut vaatia, löytyväthän soljen ja nahkavyön strategiset tiedot niiden kääntöpuolelta, ei rullalla olevasta ja vain päältäpäin kuvatusta vyöstä.

Olettaisin, että soljen kääntöpuolella oli ainakin leimattu RZM-logo kahden sisäkkäisen ympyrän muotoisessa kehyksessä, SS-kirjaimet ympyrän muotoisessa kehyksessä ja valmistajan (Overhoff & Cie Lüdenscheid) kirjainleima oLc vinoneliön muotoisessa kehyksessä. Nahkavyön sisäpuolelle kuuluvista merkinnöistä puhumattakaan! Vyön merkintöjen lisäksi informaatio myös pienistä mutta kiinnostavista detaljeista, kuten vyössä olevien solkien alkuperäisyydestä tai vyön pituudesta, puuttuivat. Luetteloteksti kertoi proosallisesti vain ”Vyönsolki ja vyö, Saksa, Waffen-SS”. Hinnannousu oli silti rakettimainen ja päättyi, kun meklarin vasara löi 3000 €.

Oliko lopputulos todellinen hintaennätys vai ainoastaan lähempänä totuutta kuin vyölle roiskaistu lähtöhinta 250 €? Ainakin se oli myyjän onni. Kenties huutokauppatalokin luotti takuuvarmaan kysyntään, sillä sen asiantuntemuksessaan arvioima ja omistajan omalla allekirjoituksellaan hyväksymä hinta 250 euroa olisi toteutuessaan tuottanut molemmille vain murusia siitä, mitä vastaavan laatu- ja aitouskriteerit täyttävän kohteen kansainvälinen hintataso 2.000-5.000 € antoi luvan odottaa. Siihen verrattuna Hagelstam & Co:n saama ennätyshinta oli hyvää reaalitasoa. Huutokauppahuoneen omaan arvioon verrattuna se oli ennätys. Mutta tuskinpa sentään heillekään aivan odottamaton – ja markkinoinnin menestysotsikoita ajatellen se oli enemmän kuin käyttökelpoinen.

(Kuvat mainittujen huutokauppatalojen nettiluettelosta)