”Esineet ovat kautta historian seuranneet rahaa,” tämän kommentin olen kuullut useita kertoja eripuolilla Eurooppaa antiikin ja designin parissa toimivilta: ”Ne, joilla on ostohalua ja -kykyä, ohjaavat esineiden – eritoten luksus- ja keräilyesineiden – globaaleja virtoja”. Juuri nyt Suomen antiikki- ja taidemarkkinat elävät etsikkoaikaa. Kysyntä ontuu. Kotimainen kysyntähuippu on taiteen ja antiikin osalta taittunut. Venäläiset ovat vähentyneet eikä nousevien talouksien kiinalaisille saatikka intialaisille ole tarjota riittävää määrää ja laatua. Entisten hittikohteiden varaan ei voi rakentaa eikä edes perinteinen vasarahuutokauppa vedä väenpaljoutta Helsingin keskustan arvohuutokauppoihin.
Suomessa arvohuutokaupat ovatkin menettäneet 1980-1990-luvuilla kahmaisemansa antiikkikaupan puolimonopolin samassa tahdissa, kun keräily on valloittanut yhä laajemmat kansanjoukot ja vanhasta tavarasta on tullut kaikkien harrastus. Ne jotka etsivät eksklusiivisuutta, löytävät arvotavaransa yhä useammin muilta markkinoilta, etenkin Ruotsista.

Omassa tuttavapiirissäni 50-70% ostoksista näyttää tulevan jo länsinaapurista: Bukowskilta, Bukowskis Marketista, Auktionsverketistä, Uppsala Auktionskammaresta. Syyksi on vastattu mm. seuraavaa: ”laajempi valikoima, parempi laatu, kiinnostavampi tarjonta, rohkeammat kohteet, ostamisen helppous, ulkomailta tehtyyn hankintaan liittyvä ainutkertaisuuden viehätys, eiväthän ukkoutuneet suomalaiset huutokaupat tajua mitään gay-glamourista”.
Taiteelle omistautuneet keräilijätuttuni listaavat taiteilijasuosikkejaan ja hakevat teoksensa taiteilijoilta itseltään, taidekoulujen lopputyönäyttelyistä ja gallerioista. Jokamiehen keräilytavara houkuttaa retron ja vintagen ystävät kirppu- ja rompetoreille. Osa heistä täyttää vielä saleja tavaran massamyyntipaikoiksi muuttuneissa Etelä-Helsingin huutokauppakamareissa. Yhä useampi on huomannut, että maakuntaostajien suosimat huutokauppahuoneet pääkaupungin laitamilla, Tampereella tai tv:stä tutulla Uuraisilla vasta vetävätkin väkeä ja vekottimia puoleensa niin, että hienon, hauskan ja omaperäisen löydön tekeminen ynnä unohtumaton huutokaupparetki muistuttavat sitä kultaista aikaa, josta 1980-1990-lukujen huutokauppoja kaihoavat konkarit kertovat.

 
Monen huutokaupan liikevaihtoa ylläpitävät erikoiskohteet kuten militaria, numismatiikka ja filatelia pysyttelevät sentään vielä kotimaan markkinoilla ja niihin erikoistuneiden yritysten listoilla. Sen sijaan suomalainen design näyttää jo hakevan laajempaa kohdeyleisöä ja trendikkäitä sisustajia Suomea suuremmilta vesiltä ja lähimetropoleista. Tähän saakka designkauppiaat ovat olleet kotimaisten huutokauppojen lisäksi lähes ainoa linkki suomalaisen markkinoiden ja ulkomaisten ostajien välillä. Välikäsien kautta kulkeneita suomalaisista huutokaupoista tuttuja kohteita on näkynyt myynnissä Lontoosta New Yorkiin.
Entä nyt? Onko design ottamassa siivet alleen? Heittääkö se täkynsä suoraan suurempiin lammikoihin käyttämällä ponnistuslautana Tukholmaa, kaupunkia, joka jo hamassa nuoruudessani tuntui aina olevan askeleen edellä. Kaupankäynnillä mitaten se kuhisee yhä 24/7 kuin muurahaispesä siinä, missä meidän pääkaupunkimme kaupallinen keskusta tuntuu heräävän Ruususen unestaan vain muutamaksi arkipäiväntunniksi ja ohikiitäväksi lauantai-iltapäiväksi.
 
Nyt, kun Suomen Bukowskis on siirtynyt kokonaan online-huutokauppojen aikaan, maantieteellinen raja myyntipaikkojen välillä pyyhkiytyi entisestäänkin näkyvistä. Silta Helsingistä Tukholmaan on Bukowskin kautta nopea ja lyhyt. Tukholman Bukowskis Contemporary & Design tarjosikin tänä keväänä hienon valikoiman suomalaista designia ja kutkuttavan koosteen pohjoismaista ja ulkomaista post-1945 sekä nykytaidetta.

Alvar Aallon tarjoilupöytä turkoosinvihrein keramiikkalaatoin myytiin 50.000 SEK (noin 5.400 €) ja kirjahylly 48.000 SEK (noin 5.200 €). Molemmat on valmistettu uniikkeina sarjoina Artekin Hedemoran tehtaalla Ruotsissa ja niiden houkuttelevuuden kruunasi huutokauppaluettelossa seikkaperäisesti selvitetty provenienssi Ernst Sundhin piirustuskonttori Avestassa. Kuusijakoinen valkoinen Mehiläispesä myytiin 60.000 SEK (noin 6.500 €).

Björn Weckströmin uniikki pronssiveistos akryylialustalla vuodelta 1971 on hyvä esimerkki kohteesta, jolle Suomessa olisi tarjolla vain rajalliset markkinat. Formaatti eli veistos, moderni muoto, pronssi/akryyli -materiaaliyhdistelmä ja moniselitteinen, jopa surrealistinen ei-esittävyys eivät ole houkuttimia meillä, mutta ovat lumonneet länsinaapurissa uusia tuulia nuuhkivaa taidemakua jo kymmeniä vuosia. Loppuhinta 8.000 SEK (noin 860 €).

Oiva Toikan Kiikkuri, taiteilijan ensimmäinen suuri erityistä teknistä osaamista vaatinut lintu 26.000 SEK (noin 2.800 €). Ritva Puotilan ryijymatto ”Loitsu” sai osakseen erityistä huomiota muun muassa Bukowskin asiakkailleen suuntaamissa joukko e-maileissa. Loppuhinta 15.000 SEK (noin 1.620 €) viestittää, että tekstiileille löytyy kyllä kysyntää ja markkinointikanavia meidän rajojemme ulkopuolella, jos kotimaisena vaihtoehtona on myydä ryijyistä parhaat muutaman satasen lähtöhinnoilla. Birger Kaipiaisen ihana varhainen uniikki ”paratiisilautanen”, jonka pohjassa oli SOK:n hopeinen lahjaplaketti, 38.000 € (noin 4.100 €)) ja fantastinen perhosfantasia 200.000 SEK (noin 21.500 €).